Entries by Jussi Judin

Torpfjärdenin lintutorni ja Ramsholman pähkinäpensaslehto – kiikarin takaa

Lähdimme Maarianhaminasta lentokentän suuntaan, jossa tuli nopeasti vastaan kyltti lintutornille. Pienen kyltin kohdalta käännyttiin pienelle mutaiselle levikkeentapaiselle aukolle järven rantaan. Lintutorni oli sen verran piilossa, että sitä sai hetken aikaa etsiskellä, mutta aikaisemmat jäljet paljastivat sen olevan hieman oikealla aukosta järvellepäin katsottuna. Mutaisen polun pätkän päästä löytyi lintutorni, joka oli rakennettu sen verran korkeaksi, ettei yksi kerros riittänyt. Ensimmäinen […]

Nåtön pähkinäpensaslehto, kuin mielikuvitusmaailman paratiisi

Istumme päivän luolareissujen ruokatauolla. Karjalanpiirakoiden mutustelun lomassa selailemme Karttakeskuksen reissulle lähettämää matkaopasta. Vaikka suurin osa kohteista oli jo ennakkoon suunniteltu ja niitä ei oppaista löydy, niin yksi opaskirjasen sivuista kuitenkin pysäyttää. Nåtö. Pähkinäpensaslehto ja luontopolku. Tuumaamme, että se voisi olla noheva päätöskohde hienolle päivälle. Pari luolaa ja kolme tuntia myöhemmin sitten ajamme kauniisti saarelta toiselle […]

Linnun rengastus -juttu

Lauantaiaamuna lintutornilla pyörähtäessä pääsi seuraamaan läheltä erimielenkiintoista tilannetta. Siellä mies oli rannan tuntumassa virittelemässä erikoisen näköisiä kalaverkkoja puihin, niin kansallisvelvollisuustunteesta piti käydä kysymässä oliko mies täysissä järjen voimissa vai oliko vielä perjantai-illan reissulta tulossa. No olihan se, nimittäin järjissään. Mies kertoi olevansa rengastamassa lintua, kun kerta ovat liikkeellä eli muuttavat.  Aikani kyselin, että mitä se on […]

Lintujen täyttämä saari, Hornøya

Hornoya on Norjan valtakunnan itäisin saari. Saari on myös siitä erikoinen, että se on pinnanmuodoiltaan loistava pesimäsaari pohjoiselle pesimälinnulle. Saarella asustaa kymmeniätuhansia lintuja ja täten sen luonto on ainutlaatuinen. Iltaisin saaren vanha majakka herää eloon ohjaamaan öistä Barentsinmeren kulkijaa. Ja se Barentsinmeri, se on sitten täynnä kalaa. Näillä esitiedoilla tuli reissutarjous viisi päivää ennen lähtöä. […]

Kohti Hornøyaa, ennakkotunelmat #vuonoretki

Sitä kun alkuviikosta tietää, että jo puolessa välissä viikkoa lähdetään ajamaan kohti Pohjois-Norjaa ja Varanginvuonoa, niin sitä on ajatuksella kova työ pysyä vielä alkuviikon askareissa. Varustehuolto ja pakkaaminen sen sijaan onnistuu varsin kevyesti.  Tässä vaiheessa on hyvä arvata muutama sana Hornöyan majakkasaaresta. Arvata täytyy sitä varten, kun ei sitä vielä osaa etukäteen varmaksi sanoa. Itäisin […]

Talvinen Ristinselkä, Päijänteen autiomaa

Se oli jo kolmatta viikkoa pitäny semmosia pakkasia, että herkästi osasi arvata jäiden olevan paksut ja kestävät. Pakkaset oli sen verran kovia, ettei se lumikaan ollut arvannu vielä tulla. Ja ilman lunta sitä on kevyt kulkea jäällä ja samassa rytäkässä se alkaa isompikin selkä jäykistyä. Ja sikäli kun sitä oli itse kerennyt tottua tuossa ajassa […]

Garmin Virb – action-kamera menevälle

Kyseessä on Action-kameroiden kategoriaan kuuluva vekotin, jolla saapi kuvattua videot ja valokuvat vauhdista ja paikoiltaan. Linssi on tässä kamerassa väännetty sen verran kuperaksi, että kuvaan mahtuu laajempikin kohde lähietäisyydeltä kuvattuna. Menon yltyessä liian vauhikkaaksi suojaa kameraa jämäkän oloinen ulkoinen tukiranka eli kuori ja sisäinen kuvanvakaaja tasoittaa pahimpia töyssyjä tiessä. Mukana tulevien ja muiden lisäkiinnikkeiden avulla […]

Talviralli, eli talvinen lintuhavaintokilpailu

Ralli saattaa helposti särähtää luontoihmisen korvaan, mutta linturallissa ei ajeta kilpaa. Matkalla ei ole merkitystä ja kaikilla on sama aika eli kiirettä saa pitää vain halutessaan. Kysymys on lintujen määrästä ja vielä sillä tavalla, että jokaisesta havaitusta lajista tulee piste. Itsensä ja muiden huijaamisen kiusaus vältetään sillä, että enemmistön joukkueen jäsenistä on sama havainto nähtävä. […]

Sinne on päästävä – matka kohti talvista seikkailua

Sillä aikaa kun toinen puoli aivosolukosta alkoi hahmottamaan kuvaa Polar -tapahtumasta, niin jo toinen puoli alkoi etsiä vastausta – kuinka tänne pääsee mukaan? Useampia käsille saatavia kuvia, videoita ja kommentteja myöhemmin on tieto lisännyt tuskaa sen verran, että oma matkahakemus on viittä tai kuutta vaille valmis. Noiden revontulien alle on päästävä koirien kanssa juoksemaan! Kolme […]

Poika-ahon torppa

Saarijärven kupeessa, Pyhä-Häkin kansallispuiston laidalla on torppa. Vanhan metsän laidalla vanha torppa huokuu uutta elämää vuokratupana vaan on se 160 vuotisajallaan nähnyt monenmoista. Tällä hetkellä tunnelmallinen tupa majoittaa mukavasti viisi henkeä sänkyihin ja lattialta löytyy makuutilaa vielä usealle. Näin totesivat myös paikalla yötään viettäneet retkeilijät.  Perinneaidan ja vanhan kiviaidan rajaamalla tiluksella se on aikoinaan kasvanut […]