Entries by Jussi Judin

Kaperinlinna eli Putelon Pirunportti, Rantasalmi

Kaperin linnake. Pirunportti. Nimen perusteella arvaisi, että tien viereisestä pusikosta voisi löytyä nähtävää.  Vaan ei se ainakaan tielle näkynyt. Karttamerkkiä ajettiin kolme viisi kertaa ees taas kunnes auto päätettiin jättää ja käydä jyrkänteet läpi. Ja kun seulominen aloitetaan niin yleensä se etenee sillä tavalla, että kohde löytyy viimeisenä. Vaan ei seulonta mennyt hukkaan, sillä kyllä […]

Kommatonvuoren kolmikerroksinen luolasto

Karttamme antoi vihiä kommatonvuoren kätkevän sisälleen muutakin kuin graniittia. Puhetta oli tuvasta ja tuvan yläkerrassa sijaitsevasta makuukammarista, mutta kuitenkin tietämättä lähestyimme kohdetta. Tällä reissulla tuli huomattua se, että vaikka kuinka sen etukäteen kuvaili, ei sitä nähdessään osannut odottaa. Kommatonvuoren jyrkännettä lähestyessä auto kannattaa jättää postilaatikkojen viereen tienristeykseen, jatkaa hetki pienenpää tietä myöten ja poiketa metsään. […]

Kuusaankoskella kalassa

Usvaisella joenniskalla on oma tunnelma. Koski virtaa oman tahtonsa mukaan välillä pyörien ja madellen. Toisinaan se keksii raivokkaasti paiskautua vasten kiviä. Kohina on säädetty juuri sen verran kovaksi, ettei siinä tarvitse omia ajatuksia edes kuulla, kunhan vain on. Vaan kosken keskellä se asustaa lohi, ja lohen viisaudenhan me tunnemme. Se on armoa antamaton koettelemus kalamiehen […]

Mikä kala tarttui onkeen?

Vesisateessa onkiessa onkeen nappasi vaatimattomalla tärpillä tämän näköinen otus. Vaan mikäpä kalalaji mahtaa olla kyseessä? Kalatietäjien kesken arvomme palkinnon!

Ahvenanmaan lintumaraton

Se on linnun luonne levoton. Edestakaisin se ramppaa etelän ja pohjoisen väliä sillä tavalla, että aina on ruohikko vihreää. Vaan saattaa se tuossa olla joku viisauskin, varsinkin näille lajeille joilta ravinto loppuu talven tullen Suomen maalla. Antaa siis niiden lintujen rampata, jos on kerran ramppaaminen verissä. Meille, joidenka mieli on taas kiinnostunut näistä erilaisista lintulajeista, […]

Pilkillä Tuomiojärvellä, Jyväskylä

Kevätauringossa pilkillä istuessa ei aika mene hukkaan. Päinvastoin aika menee talteen. Se laitetaan kirjekuoressa elämänlaatu postileiman alla ja tallennetaan myöhempää käyttöä varten. Pilkkiminen se on sellaista touhua, että jos jotakin pilkillä istuessa voi katsoa häviävän, niin se on stressin. Stressi lähtee ja talven maalama kalpeus poskipäiltä. Erikoisimmat meistä eivät pidä näitäkään asioita sen suurempina menetyksinä. […]

Pakurikääpä on tiivistettyä luontoa

Onpa tuosta hetkestä kerrottava ihan alkuun, siinä nimittäin nautittiin suun kautta aikamoinen annos taikajuomaa. Taikajuomaa siinä suhteessa, että siitä alkoi melkoinen vallankumous ajatuksen juoksussa. Nuori mies kertoi keränneensä metsästä kääpää eli sientä ja tehneensä siitä teetä, jota varten nyt usutti kaivamaan kuksaani esille.  Kuksa täyteen ruskeaa höyryävää teetä ja hölmistyneenä ihmettelemään, että mistä on kyse. […]

Ajatuksia nuotiolta – tiedon sorteista

Nuotioon tuijotellessa sitä tulee pohtineeksi kaikenlaista. Joskus suurempia, joskus aivan mitättömiä. Tällä ajatukset tarttuivat tietoon. Retkipaikassa on kohdetietoa ja paikkatietoa, vaan onpa joukossa välillä rippeitä sellaisestakin ihmeestä kuin arkitieto. Arkitieto lienee tiedon laaduista jalointa lajiketta. Se on tiedon laji, jossa lahjakkaat oppii toisten virheistä, tavalliset omista ja idiootit eivät niistäkään. Sitä saattaa harrastaa ihminen jos […]

Kirjolohta pilkkimässä Vaajakosken Liekkilammella

Talvella ulkoilu lienee kahden kauppaa. Se on nimittiäin nyrkkitappelua motivaation ja pakkasen hampaiden terävyyden kesken. Pilkkimisestä kun on kyse ja lupa-asiat hoidettu hyvissä ajoin etukäteen tulee mittelöstä melkolailla tylsä. Tappelu oli niin hyvä, ettei pakkasmittaria edes näkynyt koko lauantaiaamuna. Lupa-asiat sen suhteen kunnossa, kun oli tarkoituksena käydä mittaamassa istukaskirjolohen viekkaus pakkaspäivänä. Pakkasen purevuus selviäisi tarkemmin […]

Kammarinmäen jäätynyt luola, Jyväskylä

Vaan ovat vekkulin keksinnön kehittäneet tuon termospullon. Termospullon kantajaa ei nimittäin tavallisen kansalaisen murheet kosketa, sillä höyryävän kahvikupin saattaa nauttia vaikkapa luonnon keskellä. Tässä tapauksessa oli helppo arvata, että vuoden ensimmäistä aurinkoista pakkaspäivää ei tarvinnut ainoastaan säätiedotuksesta todistella. Termospullo sai itselleen täytteeksi kolmesta viiteen kuppia sysimustaa pannukahvia, kun kahvilaksi selvisi Jyväskylän Keltinmäessä sijaitseva Kammarinmäki. Mielikuvani […]