Talviralli, eli talvinen lintuhavaintokilpailu

Ralli saattaa helposti särähtää luontoihmisen korvaan, mutta linturallissa ei ajeta kilpaa. Matkalla ei ole merkitystä ja kaikilla on sama aika eli kiirettä saa pitää vain halutessaan. Kysymys on lintujen määrästä ja vielä sillä tavalla, että jokaisesta havaitusta lajista tulee piste. Itsensä ja muiden huijaamisen kiusaus vältetään sillä, että enemmistön joukkueen jäsenistä on sama havainto nähtävä. Näillä eväillä aloitettiin pyhäaamuna lintujen tarkkailu ympäri Keski-Suomea.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Räntäsateeseen herääminen saattaisi muina aamuina olla hitusen vaikeampaa, mutta kun tietää pihalla odottavan autollisen kavereita kiikarit valmiusasemissa, niin ei herääminen ole temppu eikä mikään. Ilman varsinaista suunnitelmaa aloitimme läheltä ja liikuimme sitä mukaa ympäri. Jyväskylän keskustasta lajilista täyttyi nopeasti kaupungin lajeista, kuten: Naakka, Varis ja Harakka sekä Jyväsjärven viimeisistä lokeista, harmaalokeista.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ralli jatkui kohti sulia vesialueita ja kärkistensalmi oli tähän oiva valinta. Sulaa löytyi ja niin löytyi myös joutsen ja isokoskelo. Korpilahdelle asti kun oltiin tultu, niin oli hyvä samalla pyörähtää metsässä. Jos mietitään uutta lunta ja metsäautoteita, niin päästään helposti siihen tulokseen, että Nissan Micra on siihen oikea valinta. Se on sen verran kevyt auto, että jopa muutama luonnontieteilijä työntää sen helposti ylös hangesta. Tien ylitse lensi teeri ja matkalla osuimme tiaisparveen. Kiitos Nissan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päivästä palasimme kaupunkiin ja seilasimme parhaat ruokinnat läpi. Kesän viimeinen mustarastas viipyi vielä sillä samalla ruokinnalla, missä se oli nähty aikaisemminkin. Rallin loppu koitti ja viimeisenä saimme koskikaran ja palokärjen tarvaalankosken maisemista. Lajilistaan kertyi kaikkiaan 24 lajia. Sillä määrällä saa jo mukavasti  nuoren lintutarkkailijan mielen lämpimäksi räntäisenä pyhäpäivänä.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.