Hitonhauta, Laukaa

Taisi olla vuoden 2001 kesäkuuta, kun kuulin ensimmäisen kerran Hitonhaudasta. Silloin tuumin itsekseni, että kuvaus oli kiehtova, mutta varmasti pisti kertoja vähän lisää juttuihinsa. Mutta nimi jäi mieleen. Ja kun nimi oli jäänyt mieleen, törmäsi siihen säännöllisesti – ja kaikki kerrat viesti oli sama; paikka oli oikeasti mykistävän hieno.

Viimeiset viisi kesää on Hitonhaudan reissu ollut ennakkosuunnitelmissa kesälomalla ehdottomasti toteutettava. Neljä kertaa viidestä se on kuitenkin jäänyt väliin ja lykkääntynyt hamaan tulevaan. Tänä kesänä, viime viikolla tuo hama tulevaisuus viimein koitti. Vaikka sunnuntai pisti väliin sataatihkuttaen ja ajoittain ihan kunnon kuuroa, päätin lähteä matkaan onneani koettamaan.

Hitonhautaa on paras lähestyä lounaasta päin. Tuolloin auton saa fiksusti parkkiin ja reitin varrella on opasteet. Itse valitsin kuitenkin itäisen reitin, koska kantamuksia oli melkoisesti, se sopi ajoreittivalintaani paremmin ja itäpuolelle jäivät myös pari varsinaisen rotkon ulkopuolella ollutta kohdetta, jotka Hitonhaudan kokonaisuuteen saattaa lukea kuuluvaksi, vaikka mainintoja niistä ei löydy juuri mistään.

hitonhauta (1)Jalkautuminen tapahtui muutaman kilometrin aiemmin kuin olin suunnitellut, vaan mikäpä oli hapekkaan raikkaassa pilvipoudassa kävellä. Eikä maisemissakaan ollut valittamista. Niillä main ei oltu hiekassa säästelty, vaan tie mutkitteli eteenpäin, ylös ja alas.

Sateen jumalat heräsivät siinä kohtaa, kun karttaan merkattu polku päättyi ja metsän lattia alkoi viettää alas kohti kaukaisuutta. Siellä se odotti!

hitonhauta (2)”Pojat, nyt saa kirjoilla niin paljon kuin haluaa”, tuumasi pikkuserkkujeni isä, kun aikanaan toi poikansa Hitonhaudalle. Ja nyt totesin omin silmin, että sellainen maanrako on kysymyksessä, että kyllä se muutamat perkeleet nielee ikiajoiksi. Siinä se nyt oli:

Hitonhaudan rotko on vaikuttava näky. Se on merkittävä sekä geologiselta että maisemalliselta arvoltaan. Leveyttä sillä 30 – 40 metriä ja reunoilla nousevat, rakoilleet kallioseinämät kiipeävät 10-20 metrin korkeuteen. Sanovatpa kyläläiset parhaalla paikalla olevan pudotusta jopa 25 metriä. Jylhänkauniiden kalliomuotojen lisäksi on paikka arvokas ja monipuolinen myös kasvillisuudeltaan. Monet uhanalaiset ja harvinaiset lehtokasvit sekä sammalet viihtyvät alueella.

Alas laskeuduttuani jalkojeni alla oli vehreän pehmeä sammalmatto. Eteläpuolella oli kuin lupauksena tulevasta pari jylhää kiviseinämää. Niiden välissä tikan koloille pommittama runko. Vedin syvään henkeä, en välittänyt enää yhtään kiihtyvästä sateesta ja aloitin marssini pitkin 500 metriä pitkää rotkon pohjaa pohjoiseen. Mitä pidemmälle kuljin, sitä korkeammalle seinämät molemmin puolin kohosivat.

hitonhauta (7)Pienen harjanten päälle kavuttuani hämmästyin. Siinä kohtaa rotko avautui hieman leveämmäksi. Keskellä oli pyöreähtkö lampi ja sen takana kohosi valtava lohkare – talonkokoinen! Tuumin, että jos tuota paikkaa ei oltu palvottu tai käytetty rituaaleissa, niin sitten ei mitään.

hitonhauta (10)Neljään-viiteen metriin kohoavan lohkareen ja kallion itäseinämän väliin jäi kapea, mutta kuljettava rako. Sen päälle oli kiilautunut suuri kivi joka tuon raon kanssa muodosti portin. Sen läpi kulkiessaan astui toiseen maailmaan. Yhtäkkiä tiesi, että lampi oli juuri siinä, missä sen piti olla, kahden maailman rajalla. Kiviportista kulkiessani olisi vain vieras. Kutsumaton sellainen, mutta toivoin, etten ei-toivottu kuitenkaan.

hitonhauta (12)Lähteet kertovat Hitonhaudalta löytyvän luolan, joka sijaitsee länsirinteen puolessa välissä. Sen sijaan heti kiviportin jälkeisestä yli 6-metrisestä rakoluolasta eivät lähteet mainitse mitään. Vaikka sen suuaukko on itsessään jännittävä ja kutsuvakin, on se toisaalta kapeana ja suurteen mittasuhteiden varjoon jäävänä kovin helppo ohittaa. Lähellä oli myös minulle käydä niin, mutta onneksi käännyin kurkistamaan.

Jossain kohtaa kallion ilme puristui kasaan. Hetken tuijotellessa siinä näki useamankin hahmon. Välillä ne katosivat ilmestyäkseen taas tuijottaamaan kohti rinteessä olevia reikiä. Niistä toinen, se hitonhaudan tunnettu luola, oli kallioseinämän alareunassa, toinen sitten ylhäällä korkeuksissa.

hitonhauta (18)Miehenmentävä kolo sielläkin olisi ollut, mutta jätin kiipeilyt sikseen ja kömmin sisälle alempaan. Koolla se ei ollut pilattu, 3 metriä pitkä, 1,5 leveä ja saman korkea. Vaan osana tätä paikkaa se oli ihan riittävästi. Ja ne maisemat, jotka sieltä aukeasivat! Jokaisella rotkolla ei ole omaa vesiputousta, mutta Hitonhaudalla on. Se sijaitsee täsmälleen tuon luolan kohdalla vastakkaisella seinällä.

hitonhauta (20)Nyt sade oli herättänyt sen henkiin. Kuuntelin sen hiljaa alhaalla räiskynyttä työtä ja mietin, miten komea näky se saattoi kevään sulamisvesien aikaan olla.

Rotko jatkui vielä hyvän matkaa pohjoiseen. Aina välillä saattoi pysähtyä ihastelemaan taakse jäävää maisemaa. Siinä on suuruutta, jonka rinnalla ihminen on kärpäsenläjän vertainen, jos sitäkään. Käykää jos suinkin pystytte, Hitonhaudalle kannattaa ajaa kauempaakin. Varsinkin, kun lähistöltä löytyy pari salaisuutta, joista otimme selvää. Vaan niistä enemmän tässä toisessa jutussa.

Rotko ja sen pohjalla oleva luola kartalla. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6929435 E 435312

2 replies
  1. PanCam
    PanCam says:

    Nyt on kyllä eeppisen näköinen paikka, pakko käydä joskus! Harmi vain että on sellaisella alueella minne todella harvoin tulee mentyä…

    Vastaa

Trackbacks & Pingbacks

  1. […] löytyy takapihalta lähtevältä polulta; lähiluonto on juttuni. Lapsuudenkoti on maalla ja Hitonhaudan mäntymetsissä sijaitsevat juureni. Mutta nyt keski-ikäisenä, kaupungistuneena naisena […]

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.