Entries by Antti Huttunen

Koli, Mustarinta – niin paljon ennemmän kuin kansallismaisema

Yli aikojen kunnioitettujen, palvottujenkin vaarojen nimen neljä kirjanta lienevät jokaiselle kotimaanmatkailusta ja luonnosta kiinnostuneelle enemmän kuin tutut. Ukko-Kolin laelta avautuva kansallismaisema on nähty sadoista ja taas sadoista kuvista. Vaikka nuo kuvat ovat myös tämän tarinan kirjoittajia puhutelleet, ovat ne tehneet toistuessaan myös Kolista sikäli nähdyn, että vierailu sinne on lykkääntynyt aina uudestaan. Onneksi asiaan saatiin […]

Loukkuvuoren hiidenkirnu ja luolat – Etelä-Konneveden Kansallispuisto

Joskus paikat pääsevät yllättämään, vaikka suunnilleen tietäisi, mitä odottaa. Näin kävi kuluneella viikolla tehdessämme Kolin reissulla välipysähdyksen vast’ikään lain siunaamassa Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Reissun alku ei sujunut lainkaan suunnitellusti. Retkimobiili kun ilmoitti reissua edeltävänä perjantaina, ettei osallistuisi sille. Piti siis keksiä korvaava suunnitelma. Onneksi nyt aktiivisesti markkinoitavan Dacian maahantuoja ojensi auttavan kätensä ja tarjosi kulkupelin reissullemme. […]

Tunti luonnossa -voittajat on valittu

Toukokuussa haastoimme lukijamme tunniksi luontoon ja lisäkannusteeksi julistimme vielä kuvakilpailun samaisella otsikolla. Osallistujia tuli kiitettävä määrä ja kesän retkikiireiden keskellä raati onnistui kokoontumaan viimein viime viikolla sähköisesti. Näinpä voittajat ovat nyt selvillä. Valinta ei ollut missään tapauksessa helppo, joten viime kädessä päädyimme arpomaan palkinnot tasavahvojen osallistujien kesken. Vasta painosta tullut suurteos Suomen rotkot lähtee Seitakuvia-blogin […]

Jylhien luolien Rokokallio, Vihti

Keskellä metsän rauhaa kohoava kallio on Vihdin toiseksi korkein paikka. Sen erikoisuutena on koko jyrkänteen mitan jatkuvien vaaka- ja pystyrakojen verkosto ja niissä kiinni olevien lohkareiden väliin muodostuneet luolat. Paikassa riittää tutkittavaa koko päiväksi. Ensimmäiselle reissulle lähtiessäni en tiennyt mitä odottaa. Kartta kertoi viimeisen tieksi kutsuttavan osuuden tarjoavan kaksi lähestymisvaihtoehtoa, kumpikin yksityisteitä, joten auton sijaan […]

Metsäkirja – Syötävää ja askarreltavaa – haastattelussa kirjailija Tarja Siuvatti

Metsä on ollut aina meille suomalaisille hyvin merkityksellinen. Se on ollut elinehto, suojapaikka, ruokkija, pyhä. Suhde siihen on ollut hyvin erituinen. Voi sanoa, että me ja metsä olemme erottamattomat. Vaikka nykyaika on kohdellut tuota suhdetta kaltoin ja vieraannuttanut monet luonnosta, juuriltaan, niin metsä on ja pysyy tärkeäänä. Tätä taustaa vasten oli enenmmän kuin ilahduttavaa, kun […]

Kantarellikauden avaus on herkullinen tosiasia

Jo useamman vuoden peräjälkeen olen tehnyt ensimmäiset kantarellihavainnot juhannuksen tietämillä. Tämäkään vuosi ei tuonut asiaan poikkeusta, joskin havainto tapahtui tyystin toisin kuin yleensä. Normaalisti kun yhytän ensimmäiset keltavahverot jo yli kahdenkymmenen vuoden takaa tutusta täsmäpaikasta. Tällä kertaa en päässyt tuttuun paikkaan, sijaintini kun oli tyystin toisella puolen Suomea. Sen sijaan tieni vei Uudenmaan ja Varsinais-Suomen […]

Haastattelussa Suomen rotkot -tietokirjailja Tuomo Kesäläinen

Kirjauutuus Suomen Rotkot johdattaa lukijansa maamme luonnon salaperäisimpien kolkkien, rotkojen maailmaan. Kuilujen syvyydet ovat kätkeneet salaisuuksia läpi vuosisatojen ja palvelleet niin tietäjiä kuin turvan hakijoita. Nyt noiden ikiaikaisten salaisuuksien verhoa raottaa parivaljakko Tuomo Kesäläinen ja Aimo Kejonen. Retkipaikka päätti jututtaa ensin mainittua nyt aivan uutuuden julkaisun alla. Tuomo Kesäläinen on Naantalilainen kirjailija ja luontomatkailuopas. Urallaan […]

Karkalin luonnopuistossa toukokuun kuumana yönä, Lohja

Torholan luolilla lienee moni lukijammekin käynyt. Ne eivät suinkaan ole Lohjan Karkalinniemen ainoa näkemisen arvoinen kohde. Nimittäin jatkamalla tietä vielä Torholastakin eteenpäin, niin pitkälle kuin sitä suinkin pääsee, löytää luonnon aarteen parhaasta päästä. Perillä odottaa yksi Etelä-Suomen hienoimmista lehtoalueista, Karkalin luonnonpuisto. Tällä kertaa suuntasimme paikalle keväisen kukkaloiston perässä, mutta keskikesän vehreys ja syksyn ruska ovat […]

Haastattelussa Helsingin Kalamaratonin 2014 voittajajoukkue SKES Taimentiimi

Helsingin Kalamaraton kisattiin taas toukokuun alussa. Kyseessä on Suomen vaativin kalastuskilpailu, sillä muista poiketen Kalamaratonilla tarvitaan poikkeuksellisen monipuolista kalastuksen tietotaitoa eri kalalajien narraamisestä. Kalamaratonissa on tavoitteena saada vuorokauden aikana mahdollisimman monta eri kalalajia ongella, perholla tai virvelillä. Kalojen, joille on säädetty alamitta, tulee olla mitan täyttäviä, muutoin kalan pituudella tai painolla ei kisassa ole merkitystä. […]

Retkipaikat kartalla

Pitkä uurastus on ohi ja kaikki tähän mennessä esittelemämme retkipaikat löytyvät nyt myös kartalta. Osassa kohteista Google Maps ystävällisesti ”korjaa” sijainteja usein lähimmän tien varteen. Vaan kyllä tuosta selviää missä mitäkin nähtävää on ja tarkemmat sijaintitiedot karttoineen ja koordinaatteineenhan löytyvät sitten jutuista itsestään. Jatkamme kehitystyötä ja haaveissa on ties mitä. Mutta tästä on hyvä lähteä […]