Koli, Mustarinta – niin paljon ennemmän kuin kansallismaisema

Yli aikojen kunnioitettujen, palvottujenkin vaarojen nimen neljä kirjanta lienevät jokaiselle kotimaanmatkailusta ja luonnosta kiinnostuneelle enemmän kuin tutut. Ukko-Kolin laelta avautuva kansallismaisema on nähty sadoista ja taas sadoista kuvista. Vaikka nuo kuvat ovat myös tämän tarinan kirjoittajia puhutelleet, ovat ne tehneet toistuessaan myös Kolista sikäli nähdyn, että vierailu sinne on lykkääntynyt aina uudestaan. Onneksi asiaan saatiin viimein korjaus ja löysimme itsemme heinäkuun alussa matkalta kohti Pohjois-Karjalaa.

Jo pelkkä Kolin nimi, kun sitä matkan lähestyessä maisteli, herätti syvän kunnioituksen. Vaan jahka lähestyessämme erään rinteen laelta avautui näkymä ylpeinä kohoaville rinteille, nousi tuo tunne aivan uusiin mittoihin. Nyt oltiin tulossa totisesti suureen paikkaan. Samalla mieleen kohisi jostain muistin pölyisitä sopukoista sana Mustarinta. Se on paitsi toinen nimitys karhulle, mutta myös nimi, jota Kolista käytettiin vielä ainakin 1700 luvulla, jolloin nimi Koli ilmaantui käyttöön ja kartoille.

Laelta näki niin pitkälle kuin ikuisuutta riittää.

Laelta näki niin pitkälle kuin ikuisuutta riittää.

Jylhää Kolia pidettiin pyhänä alueena, jolla kerrotaan asuneen mahtavia henkiä. Kansanrunossa näistä kerrotaan: ”Kolin korkeat isännät, Mustarinnan murhat miehet”. Koska aluetta pelättiin voimakkaiden henkien vuoksi, asutettiin se asutettiinkin vasta 1700-luvun puolivälissä, liki parisataa vuotta ympäristöään myöhemmin.

Maineikkain Pielisen seudun mahtinoidista oli Ukko Kinolainen, joka piti muunmuassa Kolin Pirunkirkkoa yhtenä voimapaikoistaan. Niin suuri oli Kinolaisen mahti, että lähteet kävivät kiehumaan hänen tulleessaan likelle. Pystyipä hän manamaan myös kuolleet esiin haudoistaan. Maineikkaita Pielisen noitia olivat myös Vaara-Jaska Eronen ja Höljäkän-noita Eskelinen. Noitien tarinoihin, loitsuihin ja tekoihin pureudumme perusteellisemmin sitten toisessa jutussa. Jos niihin liittyen tiedät jotain, niin kuulisimme mielellämme lisää vaikkapa sähköpostitse.

Ukonkivi uhmaa luonnon kuluttavia voimia.

Ukonkivi uhmaa luonnon kuluttavia voimia.

Kolin huipun kalliot ovat jäätikön pyöristämiä ja kiiltävät valkeina. Niiden kivi tunnetaan kansanperinteessä ukonkivenä. Geologit kutsuvat sitä kvartsiitiksi, joka on itseasiassa maailman vanhimpia kiviä. Koli onkin jäänne paljon suuremmasta vuoristosta, joka muinoin on sijainnut alueella. Se on ollut niin lujaa tekoa, että jääkaudet eivät ole sitä onnistuneet musertamaan.

Maanpovessa yhdessä Kolin seudun luolista.

Maanpovessa yhdessä Kolin seudun luolista.

Vaan eivätkä geologiset ihmeet tuohon lopu. Kolin rinteiltä löytyy Suomen pisin luola, kymmenen muuta mainittavaa koloa, vesiputous, ahot, huhdat ja kaskimaisemat, hiidet, lohkareet ja kaiken hyvän päälle vielä sitä rinnatusten Pielisessä kulkeva harju, joka näyttää itsensä ihmiselle pitkien kapeiden saarteen kauniina jonona.

koli-2848

Seudun maisemat ovat vertaansa vailla ja siten tehneet vaikutuksen lisäksemme moneen muuhunkin, jo kauan kauan ennen meitä. Seudun matkailullinen vetovoima hoksattiin viimeistään 1800-luvun lopulla. Rinteen laelle rakennettiin ylämaja vuonna 1911. Ilmeisesti noihin aikoihin on saanut alkunsa myös perinne uhrihalkeamaan pudotettavasta kolikosta. Se lienee, sopivasti hotellin nurkalla sijaitsevana Ukko-Kolin ohella se toinen tunnetuimmista alueen nähtävyyksistä.

Uhrihalkeama ja osa sen kalliohakkauksista.

Uhrihalkeama ja osa sen kalliohakkauksista.

Näitä miettien kiemursimme serpentiinitietä Kolin lakea ja likellä sitä odottavaa hotellia kohden. Viimein ällistelimme tien ylittävää hissiä, joka kyyditsi matkailijoita parkkipailta hotellille. Kahta mutkaa myöhemmin näimme jo laelle kauniisti sovitetun luontokeskus Ukon. Normaalisti voisi sanoa nurkan pilkistävän, mutta pyöreän seinän suhteen sanonta tuntuisi vähintään hassulta.

Luontokeskus Ukko.

Luontokeskus Ukko.

Viimein perille päästyämme jutulle saapui Lyytikäisen Veli, Kolin matkailuyhdistyksen johtaja. Kahvikupposen ja pohjustuksen jälkeen kelpasi suunnata seikkailuiden pariin ja nauttimaan seudun vieraanvaraisuudesta. Nöyrinä kummarramme myös meidät majoittaneen Sokos Hotel Kolin koko henkilökunnalle. Ruoka oli hyvää, unet maittavia ja vielä upeammat näkymät avautuivat, jahka silmäluomet aamulla auki rullasi ja akkunasta itään aukeavaa maisemaa kurkisti. Kiitos, teitte mahdolliseksi tämän hienon seikkailun, joista kertomiemme juttujen toivomme houkuttavan myös monet muut seuramaan jalanjälkiämme ja näkemään kaiken sen, mitä emme huomanneet katsoa.

Paikalla viettämämme kolmen vuorokauden aikana saimme tutustua paitsi mielenkiintoisiin ja välittömiin ihmisiin myös itse Kolin alueeseen. Ja mehän teimme sen eteen minkä pystyimme. Etsimme Koliamme niin päivällä kuin yöllä, auringon pilkahdellessa ja sateella.

Ratsastus on erinomainen tapa nauttia Kolin tunnelmasta ja tutustua sen luontoon rauhassa.

Ratsastus on erinomainen tapa nauttia Kolin tunnelmasta ja tutustua sen luontoon rauhassa.

Etsimme siellä missä muutkin kävivät, mutta myös sieltä, jossa harvempi oli pistäytynyt. Jalkapelin lisäksi istuimme milloin hevosen, milloin maisemahissin, kanootin tai maastopyörän selässä. Jokainen näistä antoi uuden näkökulman.

Maastopyöräilä kelpaa mitailla korkeuseroja.

Maastopyöräilä kelpaa mitailla korkeuseroja.

Seudulta paljastui perusteellisesta pohjatyöstä huolimatta kerta toisensa jälkeen yllättäneitä elämyksiä. Jos mielikuva on väkevä, niin totuus on jotain paljon suurempaa. Tulevina viikkoina yritämme parhaamme kertoa siitä sanoin ja kuvin. Vaan sen sanomme varoituksena, että kaikki näkemänne ovat vain varjo siitä, mitä Mustarinta luokseen saapuneelle voi näyttää.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 7001564 E 640437

Kuvat: Antti Huttunen ja Jussi Judin

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.