Aika pysähtyy Kuhmoisten Pyhänpäässä

Päijänteen länsirannalla kohoaa Kuhmoisten Lästilän kylän tienoilla vedestä jyrkkä rantakallio, joka kätkee korkeuksiinsa eräät Suomen tunnetuimmista kalliomaalauksista. Pyhänpään niemenkärjen tuntumassa olevalta tasanteelta voi ihailla kahta ajan haalistamaa mutta silti yhä tunnistettavaa punamultamaalausta, jotka ajoitetaan kivikaudella tehdyiksi.

Jpeg

Päijänteen, Suomen syvimmän ja kolmanneksi suurimman järven, nimen sanotaan tulevan sanoista ”pää” ja ”jänne”. Pitkulainen järvi oli muinoin tärkeä kulkuväylä, jota pitkin päästiin kätevästi riistamaille niin kesällä kuin talvella. Pyhänpää oli kuin portti, jonka äärellä toivottiin metsästysonnea – tyhjin käsin ei kotiin ollut palaamista.

Jpeg

Kalliomaalauksia paikalta vuonna 1992 etsimään tullut Pekka Kivikäs havaitsi kalliossa punamullan jättämiä jälkiä ja tunnisti siitä kaksi pystymäistä viivaa, jotka mahdollisesti esittävät ihmisiä (Pyhänpää I). Laajempi maalausalue löytyi neljä vuotta myöhemmin, kun Kivikäs, Seppo Kinos ja Timo Sepänmaa olivat dokumentoimassa jo löytynyttä kohdetta. Vuonna 1997 ryhmä palasi Eero Siljanderin kanssa paikan päälle harjaamaan jäkäläkerroksen pois kuvakentän päältä. Alta paljastuivat upeat maalaukset.

Jpeg

Jpeg

Kaksi tunnistettua maalauskohtaa sijaitsevat noin kymmenen metrin päässä toisistaan, suunnilleen samalla korkeudella vedenpinnasta. Laajempi etelänpuoleinen maalausalue (Pyhänpää II) esittää hirveä, ihmisiä, veneitä ja kahta vinoristiä.

Lisäksi siihen liittyy ainakin toistaiseksi tulkitsematta jäänyt kuva-alue. Kahdesta venekuviosta alempi sijoittuu hirven päälaen kohdalle muodostaen ikään kuin sarvet, jolloin puhutaan ns. venesarvista.

Jpeg

Jpeg

Pyhänpään kalliomaalaukset sijaitsevat noin 120 metriä lounaaseen Pyhänpään niemen kärjestä. Rannasta käsin ei maalauksille pääse nykyisin pystysuoran kallioseinämän takia kipuamaan, mutta kallioiden päältä johtaa sinne heikko polku. Järkälemäisten kivipaasien päältä joutuu laskeutumaan muutaman metrin verran alas tasanteelle, joten jaloissa kannattaa olla lipsumattomat kengät.

Jpeg

Näistä kalliomaalauksista 450 metriä etelään sijaitsevat Pyhänvuoren kalliomaalaukset, jotka löydettiin vuonna 2001 kalliomaalausretken yhteydessä. Niiden äärelle pääsee helposti kulkemalla kallioiden päällä rantaviivaa seuraillen, kunnes kalliot loppuvat. Suuntaa kohti rantaa ja katso vasemmalle – noin 9 metrin korkeudessa Päijänteen pinnasta erottuu selkeä punamultaläiskä.

Jpeg

Jpeg

Samalta paikalta noin 8 metriä päämaalausalueesta oikealle voi yrittää etsiä pientä hirveksi epäiltyä punamultakuviota. Itse en sitä löytänyt. Oli miten oli, kallioiden päällä kannattaa paluumatkalla pitää vielä hengähdystauko tai vaikka vähän pidempikin evästauko.

Jpeg

Näitä maisemia ovat seudun muinaiset eränkävijätkin ihastelleet. Pyhänpäältä avautuu sielunmaisemamme.

Pyhänpään kalliomaalaukset

Pyhävuoren kalliomaalaus

ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6835188 E 419144 (Pyhänpää), N 6834822 E 418925 (Pyhävuori)

Teksti ja kuvat: Mikko Solja

4 replies
  1. Timo Vasu
    Timo Vasu says:

    Hei!
    Miten tämä paikka on saavutettavissa, mitenkä pitkä patikointimatka tulee?

    Vastaa
    • Jonna Saari
      Jonna Saari says:

      Hei Timo ja kiitos todella hyvästä kysymyksestäsi!

      Kalliomaalauksia lähimmäs pääsee ajamaan Pyhänpääntietä pitkin, ja auton voi jättää tienvarteen niin, ettei se häiritse muuta liikennettä. Tilanne on kuitenkin se, ettei kalliomaalauksille johda reittiä eikä paikkaa ole mitenkään viitoitettu. Niinpä ajaessa kannattaa käyttää oman sijainnin näyttävää karttasovellusta (vaikkapa Retkipaikan oma sovellus tai Retkikartta.fi) jotta näet, milloin auto kannattaa jättää parkkiin ja suunnata maastoon.

      Matka tienvarresta kalliomaalauksille on lyhyehkö, noin kilometrin, mutta todella haastava. Kuten jutussa kerrotaan ja kuvista näkyy, alue on vaikeakulkuista, suurikokoista lohkareikkoa, joka vaatii varmajalkaisuutta, huolellisuutta ja kuntoa.

      Kesäisin tyynellä kelillä on kalliomaalauksia mahdollista käydä katsomassa veneellä, ja talvella jäätilanteen salliessa hiihtäen. Maalauksia voi kuitenkin olla hankala erottaa kauempaa, joten kiikarit kannattaa varata matkaan ja hyödyntää peruskartan näyttävää karttasovellusta, josta näkyy myös oma sijainti.

      Mikäli aluelle joskus saadaan opasteet, päivitämme juttua.

      Ystävällisin terveisin,
      Jonna Saari / Retkipaikka

      Vastaa
      • Ulla Silvennoinen
        Ulla Silvennoinen says:

        Hei! Löytääkö kävelymatkan perille ilman karttaa? Johtaako sinne minkäänlaista polkua vai pitääkö reitti löytää metsän keskeltä? Ts onko eksymismahdollisuutta?

        Vastaa
        • Toimitus
          Toimitus says:

          Hei Ulla! Nykytietojemme mukaan kohteelle ei ole opasteita ja reitti on vaikea, ellei mahdoton erottaa maastosta. Reitti on hyvin vaikeakulkuinen.

          Terveisin Jonna / Retkipaikka

          Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.