Artikkelit

Louhulahen kiikkukivi, Rautalampi, Etelä-Konneveen kansallispuisto

Isolta kirkolta palattuamme nukuimme yömme hyvin. Seuraavana aamuna viskasimme kannootin katolle ja pian Pikku-Pösön keula osoitti kohti Rautalampea ja sen Konneveden rantoja. Laskimme kannootin vesille Hanhitaipaleen kalasatamasta. Ensimmäiseksi suuntasimme Saukonsaarella, josta näytin emännälle luolan ja tafonit. Näiden geologisten nähtävyyksien jälkeen suuntasimme Louhulahteen, joka jäi aiemmalla venereissullamme tutkimatta. Lahden avautuessa vastaan tuli komea jyrkänne. Kun sitä […]

Unikonlinnan linnavuori, kivijättiläinen ja luola, Janakkala

Unikonlinna tahi Unikkolinna on rauhoitettu mahdollinen muinainen linnavuori ja puolustusvarustus Janakkalassa. Vuori sijaitee Kirkkoportinniityn laidalla, Hakoisten linnavuoresta kolme ja puoli kilometriä linnuntietä lounaaseen. Idästä Rehakantieltä paikalle tultaessa ei mikään kerro tai anna osviittaa, että saavuttaisiin upean luontokohteen tykö. Tien kumpaakin laitaa reunustaa miltei pääsemätön suomalainen kuusimetsä. Kulkuvälineellä paikalle saavuttaessa tuottaa sen sovelias jättäminen hivenen pohdintaa. […]

Toussunlinnan puhuva kalliomaalaus Rautalammilla – Etelä-Konneveden kansallispuisto

Toussunlinna ei vaikuta kovin todennäköiseltä kalliomaalauskallion nimeltä, jollaisia ovat esimerkiksi Haukkavuori tai Jyrkkävuori. Epätodennäköinen on kalliomaalauksen paikkakin Rautalammin Hankaveden jylhissä maisemissa Pohjois-Savossa. Näiltä vesiltä ei aikaisemmin tunnettu yhtään kalliomaalausta, ennen kuin arkeologi Timo Sepänmaa havaitsi Toussunlinnan kalliossa epätavallista punaväriä syksyllä 2004 inventoidessaan Rautalammin Hankaveden muinaisjäännöksiä. Kun silmäilee maisemaa, niin maalauksen paikka tuntuu hyvin luontevalta. Kivikautiset […]

Kangasmäen Pirunpesän oikein suu ammollaan röhönaurava Piru

Läksin selvittämään viime jouluna kesken jääneitä luolatutkimuksia Vehmersalmella. Nyt pääsin Pirunpesään perille asti. Tarina kertoo, että luolassa on asunut piru, jonka isä on kotoisin Kuopion Hiltulanlahden Vanuvuoresta.Aivan uskomaton paikka. Lähes Orinnoron kaltainen – ei yhtä korkea eikä pitkä. Rotkomuodostelman lisäksi Pirunpesästä löytyy kolme luolaa. Pisin on yli kymmenen metriä pitkä, kapea graniittikallion siirrosrotkossa oleva luola, […]

Vanhan kansan kirkko – Ukonkivi, Kivikuru, Jäppilä

Retkeni pääkohde Kivikurun Ukonkivi alkoi näkyä puitten välistä jo pitkälle… Olin kuvannut kiveä jo keväällä 2012 mutta silloin ei ollut tiedossa kiven tarina. Mannerjäätikön kasaamalla kumpumoreenialueella on kaksi päälekkäin kerrostunutta porfyyrigraniittilohkaretta. Alemman koko 8 metriä x 7 metriä x 2,5–3 metriä, ja ylempi kooltaan noin 1,5 metriä x 1,5 metriä x 1,5 metriä. Kiven alle […]

Kuhmoisten tuima puupeikko tuijotti ja irvisteli

Kuhmoisisten korpimailla odottaa kulkijaa Pirunkammari. Siitä tulee juttunsa sitten vähän tuonnempana. Nyt halusin jakaa kanssanne jotain, joka tapahtui heti sen jälkeen kun olimme Pirunkammarista lähteneet. Tuntui nimittäin, että jokin tuijotti. Piti ihan pysähtyä ja kuullostella, katsella. Ja siinähän se oli. Jos aimmin olemme esittelleen useammat kivikasvot, niin nämä nököttivät näreen kyljessä. Ei tuota ilmettä voi […]

Havukkavuoren jylhä ja vaitonainen vartija Leppävirralla

Syyskuussa 2006 oli vielä loppukuusta helteisiä ilimoja. Olimme kuulleet, että Sorsavesi on kaunis vesi meloskella. Ei kun kartta käteen ja tutkimaan mitä sieltä löytyy. Sorsaveden länsipuolella näytti olevan kallioinen Mustalahti. Kanootti katolle ja sinne. Ajoille Laitilanniementietä pieneen Vehkalahteen, joka oli aivan tien vieressä ja siitä sai kanootin helposti vesille. Kuvajankannaksella kävimme kurkkaamassa selän puolelle. Lahden […]

Tie luontoäidin kohtuun, Högbergetin virtauseroosioluola Kirkkonummella

Lähiseutujen karttoja tutkiessa oli silmiini sattunut Porkkalanniemeen vievän tien varressa olevan mäen syrjään merkattu luola. Koska tapahtuneesta on aikaa kolme vuotta ja tuolloin ei Googlekaan vielä osannut kyseisen paikan osalta auttaa, läksin eräänä loppukeväisenä päivänä ottamaan selvää, mitä sieltä löytyy. Kauaa ei ollut siitä, kun olin päivän verran tarponut pitkin Kirkkonummen mantuja epävarmojen vihjeiden perässä […]

Paholaiskivet, Savonranta

Paholaiskivet ovat joukko eriskummallisia lohkareita eräällä saarella Savonrannassa. Niillä kerrotaan olevan mielikuvituksellisia ominaisuuksia ja kiinnostavia Paholaiskivet ovat myös geologisesti. Ne ovat täynnä kummallisia onkaloita. Toiset sanovat niiden olevan rapautumalla syntyneitä, toiset taas maahisten kaivertaneen ne. Omituisia nuo onkalot ovat yhtäkaikki, eivätkä vähiten siksi, että ne saavat kivet huutamaan pohjoismyrskyllä. Nuo asiat puolen kymmentä vuotta sitten […]

Hiidenkirkko, Hyrynsalmi

Heinäkuussa 2011 olin lopettelemassa kiertuettani Kainuun pohjoisosan harjuilla, kun leasing-auton kärsä kulkeutui kohteelle, jota olin katsellut kartalta montakin kertaa. Nyt nähtäisiin mitä kätkeytyy Hiidenkirkkona tunnetun paikan taakse. Vierailulla oli mukana vaihteeksi työkaverikin, jonka kameran piippailu kuuluu videolla (terveisiä vain Jarille!). Noin 25 kilometriä Hyrynsalmen kirkolta itään sijaitsevalle Hiidenkirkolle pääsee aika vaivattomasti, kunhan hoksaa metsätien varrelta […]