Tag Archive for:

Jouluyön vietto taivasalla, suomalaisen luonnon sylissä, yksin

Pivileireily oli sattumoisin päätynyt pinnalle vuoden loppupuolen retkillä niin itselläni, kuin parilla kolmella kaverillanikin. Eräkamujen kanssa vaihdettujen kokemusten myötä jossain kohtaa sitten pälähti päähäni sellainen hullu ajatus, että voisi olla hienoa viettää joskus jouluyö yksin luonnon sisässä. Silloin vallitsee kaikkialla erityinen rauha. Oikein virallisesti Suomen Turun 700-vuotisen perinteen mukaan julistamana ja ihan oikeasti jopa nykyään […]

Senatsbergetin polku Kemiönsaaressa on tunnelmallisimmillaan räntäsateessa ja tähtikirkkaina talviöinä

Senatsbergetin polku vie kulkijan yhdelle monipuolisimmista ja pisimmistä merkityistä reiteistä Kemiönsaaren pääsaareella. Noin kuuden kilometrin mittainen polku johdattaa tummavetisten järvien rannoille ja mosaiikkimaisissa metsissä. Nimensä polku on saanut jylhästä kalliosta, jolta avautuu henkeäsalpaava näköala Suomen suurimman mereisen saaren metsäiseen sydämeen. ? Lähtöpaikka kartalla➡ 6,3 km rengasreitti? 2–3 tuntia? Tulentekopaikka, laavuℹ Seuraa polkua Google Mapsissa.ℹ Taalintehtaan luontopolkuesite Olen kiertänyt polun kymmeniä […]

Täydenkuun valossa Kilpisjärveltä Tsahkaljärvelle

Teksti ja kuvat: Eija Vartiainen Kilpisjärven kylän koillispuolella olevalle kauniille Tsahkaljärvelle on kylältä vain reilun kilometrin matka.  Kylän ja järven välille on rakenteilla uusi, noin 4 km pituinen rengasreitti, jonka lähtöpisteet ovat Kilpisjärven luontokeskuksella sekä Kilpishallin tuntumassa. Kesäreitti ja rakenteet eivät ole vielä täysin valmiina, mutta talvireitti on jo lanattu. Tein reittiä pitkin öisen hiihtoretken järvelle täydenkuun valaistessa tietäni. Vaikka […]

Kesäyön retki Liminganlahden luontopolulla

Liminganlahden alue on Euroopan merkittävimpiä kosteikkoja. Tällä yli 12 000 hehtaarin alueella pesii yli 160 eri lintulajia, ja se on tärkeä muuttolintujen levähdyspaikka. Eri lajeja on paikalla havaittu yli 200, oikea lintuparatiisi siis! Reitti lähtee Liminganlahden luontokeskukselta, joka sijaitsee 35 kilometrin päässä Oulusta ja 5 kilometriä Limingasta. Luontokeskus on avoinna ympärivuotisesti, sieltä löytyy mielenkiintoisia näyttelyitä […]

Auringonpaiste, kaunis suolampi ja sen rannalla mökki – ja mökin edessä karhu

Auringonpaiste, kaunis suolampi ja sen rannalla mökki. Voisiko sitä enempää heinäkuiselta kesäillalta ja -yöltä toivoa? Kyllä voi. Toiveissa olisi saada lammelle myös vieraita: metsän kuninkaita. Niinpä niin. Olen astumassa kainuulaiseen karhukojuun, joka sijaitsee aivan itärajan tuntumassa. Oven avatessani tuntuu kuin astuisin saunaan, ja seinällä oleva mittarikin todistaa, että sisällä on +28 astetta. Seuraavista tunneista on […]

Meloen auringolaskusta auringonnousuun: keskiyön melonta avaa aistit tuoksuille ja äänille

Vaaleanpunainen horisontti, lokkien huudot, joutsenen siiveniskut tyyntä vedenpintaa vasten. Hiljalleen hiipivä hämärä ja sormet kohmettava viileys sekä yhtäkkinen kirkkaus ja lämpö auringon taas noustessa horisontin yläpuolelle. Aistien avautuminen tuoksuille ja äänille, kun moottorien häly ja ihmisten äänet ovat hiljenneet. Näistä on kesäyön melonta tehty. Yhdentoista aikaan illalla saavuimme Kirkkonummella sijaitsevan Espoon kaupungin ulkoilualueen, Väransbyn portille. […]

Hämärän hetkiä Suomen syvimmällä suolla: Torronsuon öinen kauneus on mykistävää

Torronsuon kansallispuisto on yhtä suota koko paikka, ja tämä suopuisto on niinkin etelässä, että se on vain 100 kilometrin päässä Helsingistä, Turusta ja Tampereelta. Tälläisiä suoalueita ei enää Etelä-Suomessa muutoin juurikaan nähdä. Se on niin merkittävän kokoinen suo, että siinä kohdalla herkästi jää muuttolintu lepyyttämään siipiään ja rauhallisempi muuttaja pystyttää kortteerin. Taivaan värityksestä oli helppo […]

Yökuvien taikaa: haastattelussa valokuvaaja Ulla Keituri

Suurissa elämän muutostilanteissa tarvitaan jotain, mikä vie ajatukset pois kriisistä ja auttaa nollaamaan tilannetta. Jotain, mikä hieman humalluttaa ja saa olemaan ajattelematta yhtään mitään. Aamulla voi hieman väsyttää ja olla päänsärkyäkin, mutta illan huvit ovat mielessä kirkkaina ja kuvat tallessa muistikortilla. Pitkäaikaisen avoliiton päättyminen vei voimat harrastajavalokuvaaja Ulla Keiturilta joksikin aikaa. Muutto maalta kaupunkiin myllersi […]

Nuku yö ulkona – Riuttaskorven riippumattoretkeilijät

Suomen Ladun ideoima tapahtuma Nuku yö ulkona järjestettiin 17. syyskuuta 2016, ja siihenhän täytyi ehdottomasti osallistua. Samalla tulisi kuitattua retkiyöhaasteesta syksykin pois. Muutamaa viikkoa ennen tapahtumaa mietimme parin kaveruksen kanssa mihin suuntaisimme. Kysyimme myös Facebookin riippumattoryhmässä kiinnostuneita mukaan retkeilemään ja samalla kertomaan mahdollisia vaihtoehtoja paikasta. Muutama ilmoittautuikin mukaan, ja eräs ehdotetuista paikoista oli valinnan kohteeksi […]

Yölaulajien retki Kirkkonummella

Tämä on kertomus yhdestä retkestä, joka oli osana Aikojen Kulkijat II -kurssin ohjelmaa kesällä 2014. Tuon jälkikäteen uskomattomaksi oppimisen ja elämysten sarjaksi luokiteltavan kurssin ennakkokuvaus oli tämä. ”Aikojen Kulkijat II” on Kirkkonummen kansalaisopiston, Kirkkonummen Ympäristöyhdistyksen ja Porkkalan Polun järjestämä vaelluskurssi 2013–2015. Kurssi on tarkoitettu vaelluksesta, luonnosta ja ympäristöhistoriasta kiinnostuneille kuntalaisille, joilla on hyvä yleiskunto ja […]