Tag Archive for: valokuvaus

Kiilopään valokuvauskurssi tarjosi oivalluksia, tunturimaisemia ja hyvää ruokaa

Kun tajusin, että minulla olisi mahdollisuus osallistua Kiilopään tunturikeskuksessa elokuun toisella viikolla järjestettävälle valokuvauskurssille, ei tarvinnut miettiä kauaa. Kyllä! Ei muuta kuin kamerakamppeet autoon ja köröttelemään kohti Ivaloa. Kurssi ylitti kaikki odotukseni. Pelkäsin etukäteen, että kurssille tulisi huippukokeneita luontokuvaajia, jotka nauraisivat minut ja ilmastointiteipillä korjatun kamerani ulos luokkahuoneesta. Mutta mitä vielä. Kurssille tuli kyllä kokeneita […]

EnChroma-lasit avaavat punavihersokealle uuden värikkään maailman

Niinkuin monet muutkin hyvät keksinnöt, myös EnChroma-lasien apu punavihersokeille, keksittiin vahingossa. Lasien kehittäjä Don McPherson oli pelaamassa frisbeegolfia punavihersokean ystävänsä kanssa. Kasvoillaan McPhersonilla oli lasit, jotka hän oli kehittänyt avuksi kirurgeille. Lasit näyttivät niin hienoilta, että Donin ystävä pyysi saada kokeilla niitä. Laseilla hän näki värejä, joita ei ollut ikinä ennen nähnyt. Tästä innostuneena McPherson alkoi selvittää, kuinka […]

Tunnelmallinen retkikuva – näin se syntyy!

Varmaan suurin osa meistä retkeilijöistä kantaa mukanaan jonkinlaista kameraa. Instagramiin, blogeihin ja Facebookin eri ryhmiin tulee solkenaan kuvia ihmisten retkiltä. Valokuvaamista voi harrastaa monella eri tavalla. Joku haluaa saada dokumentoitua mahdollisimman luonnollisesti maisemia, ihmisiä ja retkiään, joku toinen ottaa luovemman ja taiteellisemman tavan käyttäen vaikkapa reilua kuvankäsittelyä tai Instagramin filttereitä. Miten otetaan tunnelmallinen retkikuva? Tekisi ensin […]

Pitkäaikainen haave totta – kopteri vie kameran taivaalle

Vuonna 2004 hommasin ekan digijärkkärin – Canon 300D:n, ja heti siitä lähtien olen pohtinut kuinka kameran saisi ilmaan. Vuosien aikana olen tutkiskellut mitä kaikkia mahollisuuksia olisi nostaa hyvälaatuinen kamera yläilmoihin: heliumpalloja, leijoja, koptereita. Suunnitelmat ovat törmänneet joko hintaan ja muuhun mahottomuuteen. Pari viikkoa sitten oli  Rajala Pro Shop – Manic Monday, jossa tonnin DJI Phantom 3 4K […]

Kirjaesittelyssä: Aarresaaret – Helsingin saariston uskomaton luonto

Helsingin saaristo. Mitä tunteita se Sinussa herättää? Itse olen kasvanut Turun saariston välittömän vaikutuksen alaisena Salossa. Olen kolunnut Houtskarin rantoja jokaisen lapsuudenkesäni jokaisena viikonloppuna, iloinnut merituulesta, rannoilta löytyvistä aarteista, eläinten tarkkailusta ja sileän kallion tunteesta paljaiden jalkojen alla. Helsingin saaristoa tulin ensimmäisen kerran ajatelleeksikin vasta aikuisiällä. Se oli minulle vieras maailma, ja niinpä olin täydellinen […]

FINLAND 4K – näin upea timelapse-video syntyi

Muutama päivä sitten 18-vuotias kajaanilainen Riku Karjalainen julkaisi netissä uusimman timelapse-videonsa. Finland-niminen video nostettiin Vimeossa etusivulle ja sai välittömästi laajaa huomiota internetissä. Neljäminuuttinen video syntyi kuukausien työllä. Karjalainen on aiemminkin julkaissut timelapse-videoita muun muassa Kainuusta. Finland-projektin aikana hän täytti 18 vuotta, ja oma ajokortti toi toivottua vapautta ja itsenäisyyttä kuvausreissujen tekemiseen. – Suomen laajuinen video […]

Testissä veden- ja iskunkestävä Canon PowerShot D30 kompaktikamera

Olen innokas valokuvausharrastaja ja kannan mukanani usein isoa ja painavaa järjestelmäkameraa sekä useampaa objektiivia. Retkeilyharrastusta nyt enemmän harrastaneena on usein käynyt mielessä, että voisiko useamman kilon kasan kameratarviketta jättää kotiin ja jos kantaisikin mukana vain pientä pokkaria? Yksi vaihtoehto monille on myös kännykän kamera, jotka ovat nykyaikana jo todella laadukkaita, ainakin hyvissä olosuhteissa. Pokkareissa on […]

Revontulia suviyössä

Pääsivät yllättämään, repolaiset. Olisin varmasti nukkunut onneni ohi, jos Ristolaisen Asko ei olisi retkipaikkalaisten ryhmässä huhuillut auringon aktiivisuudesta. Sitä myöten pistin kameran laturiin ja kävin saunomassa. Vaikka elokuun illat hämärtävätkin, niin nyt kun pimeyttä kerrankin odotti, tuntui sen laskeutuminen kestävän pienen ikuisuuden. Viimein joskus yhdentoista aikaan oli sen verran hämärää, että pakkasin romppeeni ja läksin […]

Utsjoen retkeilyreitit: Härkävaara–Luontotupa

Utsjoella on monia kiehtovia ja ympäristöltään erilaisia merkattuja ja merkkaamattomia retkeilyreittejä, joiden kulkemisen olen ottanut projektikseni tänä kesänä. Ensimmäiseksi reitiksi sattui Utsjoen kirkon parkkipaikalta lähtevä reitti, joka kiertää Härkävaaran (Heargevárri) kautta avotunturiin Vuolleseavttetvárrin päälle ja sieltä Johtalanvárrille, josta reitti jatkuu kylän keskustaan luontotuvan pihaan. Kirkolta Härkävaaraan reitti on lähinnä suon ympäröimää ja metsäistä. Kuljettavuudeltaan maasto […]

Testissä Sigma EOS 150-600mm f/5-6.3 C DG OS HSM -zoom

Sain Rajala Cameralta Retkipaikalle testattavaksi japanilaisen Sigman uutuuksiin kuuluvan Sigma EOS 150-600 mm f/5-6.3 C DG OS HSM -zoom-objektiivin. Sigma on niin ikään japanilaisen Tamronin kovimpia kilpakumppaneita, ja molempien tuotevalikoima myös tällaisissa laajan polttovälialueen zoom-objektiiveissa näyttää kulkevan pitkälti samoja ratoja. Sigma pistääkin Tamronille kampoihin 150—600-millisten zoomien sarjassa toden teolla.     Testattavana ollut objektiivi on Sigman niin sanottua […]