Tag Archive for: tunturi

Luonnon oma lumipesu ja raikasta juomavettä Pallaksella

Taivas oli paksussa pilvessä ja siitä paksusta pilvestä tuprutti paksusti lunta, jota oli maassa jo valmiiksi paksu kerros. Niinpä en ollut erityisen toiveikas, kun suuntasimme ystäväni kanssa Pallastunturin luontotalolle kävelyretken toivossa. Juuri päivää aiemmin Kellokkaan luontotalolla olin saanut todeta, että siellä ei käveltäviä reittejä ollut lumen vuoksi yhtä ainutta ainakaan sillä hetkellä. Ainakaan infopisteen työntekijän […]

Joulukuinen kävely Olostunturin päälaelle

Sain epäuskoisen hymyn vastaani kun kysyin, kuinka ylös pääsee. Ylös. Siis tuonne, huipulle. Viittoilin aulassa kohti suuntaa, jossa Olos kohosi korkeuksiin. Niin että sinne pitäisi päästä. Elettiin joulukuun alkua. Hotellin täti kertoi, että hissi ei kulje ennen kuin vasta iltapäivällä. Reisijumppaa oli siis luvassa. Täti antoi meille tulosteen ja kehotti kävelemään ylös päärinnettä. Yleensä kuulemma […]

Levin huipulla pakkasen ja lumen maassa

Ensilumen pidellessä Keski-Suomea sähköttä, pureskeli kireä pakkanen Lapissa liikkujien sormia ja korvia jo antaumuksella. Vekkuli kaveri tuo talvi, kaikkea jännää meille keksii. Suuntasin Levin huipulle kymmeneltä aamulla. Edellisenä päivänä olin tarkkaillut tilannetta etänä ja päätellyt, että tällä viikolla kello kymmeneltä aamulla on juuri oikea hetki. Voi, kuinka maailma oli kaunis. Puhaltelin sormiin lämpöä ja tsemppasin […]

Kuukauden retkeilyblogi: Tutkiihutkii tunturissa

Moni on viettänyt lihatonta lokakuuta ja myös kuukauden retkeilyblogin teemana on vastuu ympäristöstä. Tutkiihutkii tunturissa -blogia kirjoittaa Pyhätunturilla Pelkosenniemellä asuva Marianne, 33. Marianne toimii kansalaisaktiivina ja pyrkii vaikuttamaan itselleen tärkeisiin asioihin. – Haluan blogini välityksellä kertoa ihmisille esimerkiksi retkikohteista, luonnonsuojelusta tai eläineettisistä valinnoista, Marianne tiivistää. Hän rakasti luontoa jo lapsena, osittain ainakin korvessa sijainneen sähköttömän kesämökin […]

Kellostapulin ympäri: Seitakierros Ylläksellä

Huom! Seitakierros-reittiä sellaisena, kun se tässä jutussa on kuvattu, ei ole enää olemassa. Reitti on yhä kierrettävissä kutakuinkin samanlaisena, mutta sillä ei enää ole virallista nimeä, sitä ei ole viitoitettu Seitakierros-nimellä maastoon ja myös seidoista kertovat infotaulut on poistettu. Kurussa kulkeneet, huonokuntoisiksi päässeet pitkokset on purettu, ja kuruun on tehty sorastettu reitti. Reitti näkyy toki […]

Porojen poluilla punaisella Puljutunturilla

Polku n. 6 km (myös mastontietä pitkin pääsee) Laavu ja tulipaikka Varkaanvaaranjärven rannalla ⚫⚫⚫ Vaikea reitti Lähtöpaikka kartalla Puljutunturi sijaitsee Puljun erämaassa, mutta sitä on helppo lähestyä, sillä erämaata halkova maantie vie melko lähelle tunturia. Suuntasimme Puljun suuntaan syyskuun puolivälin jälkeen harmaahkosta säästä huolimatta. Maantien ja retkeilyreitin risteymäkohdassa (kartta) on puinen opaste, eikä tieltä kävele tunturin […]

Garmin Montana 600 testissä

Retkipaikan yhteistyökumppani Garmin Finland antoi testiin Garmin Montana 600 –käsi-gps-laitteen. Ensimmäiset yhteiset kuukaudet laitteen kanssa ovat nyt takana, ja tässä muutamat huomiot alkuajoilta. Garmin Montana 600 on testikäytössä poromiehellä Muotkatunturin paliskunnassa Inarissa. Gps-laite on erittäin tärkeä työkalu ympäri vuoden erilaisissa poronhoitotehtävissä. Luvassa on arviota siitä, kuinka laite toimii työkäytössä, jokapäiväisessä toiminnassa, jossa ei voi valita […]

Veden välkettä Kemijärvellä, Kotavaaran näkötorni

Elokuinen lomareissumme Saariselältä jatkui kohti taivaan tulien Kemijärveä, josta on vuosien saatossa tullut meidän vakituinen lomapaikkamme. Kaupungista on helppo suunnata oikeastaan mihin päin Lappia tahansa ja itse Kemijärvikin tarjoaa upeat puitteet retkeilyyn. Pentukoiramme ensimmäinen pohjoisen seikkailu siis jatkui. Mietimme  kivoja lähiretkeilypaikkoja, ja kun yhtenä päivänä oli hieno aurinkoinen ilma, päätimme lähteä ihailemaan Kemijärveä ylhäältä päin. […]

Sallassa Tuntsa verhoutuu upeaan ruskaan

Mistä tietää, että on erityisen mielenkiintoinen reissu tulossa? No tietenkin siitä, että oppaalla on kivääri mukana. Kohteemme oli laaja ja kaunis Tuntsan alue pohjoisessa Sallassa. Matkailukoordinaattori Heli Karjalainen lähti kanssani kulkemaan UKK-reittiä Pirunkirkolta Nuoluskurun kodalle. Ruska-ajan väri-iloittelu oli hyvässä vauhdissa ja sää oli poutainen. Kivääri oli matkassa kaiken varalta, jos karhu sattuisi tulemaan. Matkaan siis! […]

Maisemaretkeilyä Saariselällä koiranpennun kanssa

Lomasuunnitelmat voivat joskus mennä uusiksi murheellisella tavalla. Toinen uskollisista nelijalkaisista retkikumppaneistamme nukkui yllättäen pois toukokuussa, ja yksin jäänyt karvakuono menetti kiinnostuksensa lähes kaikkeen. Kesäloma ja tunturit kuulostivat vain kaukaiselta unelmalta. Sitten koitti heinäkuu ja elämä mullistui taas, tällä kertaa uuden pennun astuessa kotiovesta. Perheessämme oli jälleen kaksi koiraa, ja pennun myötä vanhempi sai elämänilonsa takaisin. Vaikka koiruudet olivat kovin […]