Kuukauden retkeilyblogi: Tutkiihutkii tunturissa

kk_blogi_2015_10Moni on viettänyt lihatonta lokakuuta ja myös kuukauden retkeilyblogin teemana on vastuu ympäristöstä. Tutkiihutkii tunturissa -blogia kirjoittaa Pyhätunturilla Pelkosenniemellä asuva Marianne, 33. Marianne toimii kansalaisaktiivina ja pyrkii vaikuttamaan itselleen tärkeisiin asioihin.

– Haluan blogini välityksellä kertoa ihmisille esimerkiksi retkikohteista, luonnonsuojelusta tai eläineettisistä valinnoista, Marianne tiivistää.

Hän rakasti luontoa jo lapsena, osittain ainakin korvessa sijainneen sähköttömän kesämökin ansiosta. Halu suojella ympäristöä näkyy blogissa monipuolisesti. Blogissa käsitellään luonnonsuojelun ja eläinoikeustyön haasteita Lapin näkökulmasta.

– Olen yrittänyt kuvin ja lyhyin tekstein kertoa, mitä Lapin luonnolle kuuluu. Hyvässä ja pahassa. Lapin työpaikkojen nimissä luontoon kohdistuu enenevästi paineita, Marianne toteaa.

Hän tietää mistä puhuu, sillä hän väitteli hiljattain tohtoriksi kestävän kehityksen kasvatuksesta. Marianne työskentelee kemian opettajana.

mariannejuntunen

Marianne retkeilee yleensä kaveriporukassa tai perheensä kanssa ennen kaikkea tuntureilla ja joskus vuorillakin. Perheeseen kuuluvat mies ja Ville-hevonen, joka myös on usein retkikaverina.

– Lähimatkailu on järkevää. Se rentouttaa ihmistä mielestäni enemmän kuin kaukomatkailu. Lapissa on upeita kohteita, joita vielä harva tuntee, Marianne kertoo.

– Luonto on minulle rauhoittava ja virkistävä paikka. Erämaaluonnossa kaikki on oikein ja kaunista.

mariannejuntunen

Marianne retkeilee mielellään uhkien alaisina olevissa luonnon kolkissa sekä sellaisissa paikoissa, joissa olisi mahdollista nähdä harvinaisia eläimiä. Erityisesti merkit suurpedoista olisivat hänen mieleensä, mutta niitä tapaa vain aniharvoin.

– Pyhätunturin kansallispuiston läpi on kulkenut tämän neljän vuoden aikana julkisesti havaittuna vain yksi ahma. Petoja ei todellakaan tarvitse retkeillessä pelätä, Marianne korostaa.

– Toki pedon tai pimeän pelko on biologisesti normaali ilmiö. On vain muistettava, ettei pelko tarkoita vaaraa!

Marianne kertoo halunneensa suojella eläimiä ihmisten julmuuksilta pikkutytöstä lähtien. Hän huomauttaa, että suurpedotkin voisivat olla matkailun vetonaula. Pohjoisessa konflikti porotalouden kanssa on kuitenkin monimutkainen.

– Parhaiten asiat ovat karhulla ja maakotkalla. Huonommin ahmalla ja erityisen huonosti susilla ja majavilla. Luonnonsuojeluväki on Lapissa alakynnessä, sillä valtaapitävät poliitikot kannattavat usein järeitä toimia ja suurhankkeita. Pienen liiketoiminnan kehittämisen arvo tuntuu välillä unohtuvan, Marianne harmittelee.

mariannejuntunen3

Petokirjoitusten ohella Mariannen ruokajutut ovat suosittuja. Hänen omia reseptisuosikkejaan ovat  villiyrtti-avokadopasta, siemenkeksit ja herneguacamole. Ne kaikki sopivat vegaaneille. Lisää Mariannen ruokavinkkejä löydät täältä.

Marianne lähettää Retkipaikan lukijoille puhuttelevia terveisiä.

– Ekologisten ja eettisten elämysten kysyminen matkakohteissa olisi tärkeää. Vasta hyvin harvassa paikassa maaseudulla tarjotaan maittavaa vegaaniruokaa. Eihän tarvitse olla vegaani, mutta kasviperäinen ruoka on monesta syystä yksi tulevaisuuden tekijä, Marianne sanoo.

Marianne nostaa esille myös sen, etteivät matkailijat Lapissa juuri tunne juomakelpoisia kirkkaita vesiä uhkaavia lukuisia kaivoshankkeita tai suurpetotilannetta.

– Kriittisintä olisi esittää matkailijana toive, että ei haluaisi kohteeseen kaivosta. Ja toive nähdä ahman, suden tai majavan jälkiä.

Pääset lukemaan Mariannen blogia tästä!

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.