Reissutesti – koeajossa Skoda Yeti

Niinhän siinä tuppaa käymään, ettei kaikki mene suunnitelmien mukaan. Niinpä oltiin taas kerran tilanteessa, että edessä oli reissu, mutta sille kaavailtu kulkupeli oli ilmoittanut, että hän ei lähtisi kilometrejä nielemään. Niinpä piti siirtyä suunitelman B pariin. Tai tarkemmin luoda sellainen.

Onneksi ratkaisu löytyi lopulta hyvin nopealla varoitusajalla ja tiedossa oli auto, jolla neljä henkeä pääsisi retkeilemään Pohjois-Karjalaan. Kiitokset tästä maahantuojalle.

skoda jeti-5

Parkkipaikalla odotti Skoda Yeti. Jeti on nelivetoinen, olemukseltaan jämerä ja personaallisen näköinen auto. Ensimmäinen yllätys odotti jo ennen kuin pääsin sisälle. Ovien avaamiseen ei avaimia tarvittu. Riitti että ne olivat taskussa. Sinänsä näppärää, äkkiseltään keksin montakin tilannetta, joissa avainten kaivaminen taskusta tekee asioista hankalaa.

skoda jeti-3

Avasin oven ja istahdin kuskin paikalle. Muistelin, että edellisen kerran istahdin Skodan rattiin aika tarkalleen 15 vuotta sitten. Painoin käynnistysnappia ja diesel hyrähti kehräämään hiljaa. Ja sitten liikkeelle, ensin muistelemaan, miltä se automaatilla ajaminen tuntuikaan. Jostain syystä manuaalivaihteisto on aina tuntunut itselle miellyttävämmältä, mutta automaattien kanssakin on pärjännyt.

Äkkiähän Yetin kanssa pääsi sinuiksi. Kurvailin tukikohtaan pakkaamaan kamppeet mukaan ja valkoinen peto nieli asflattia, kun päästelin kohti pohjoista. Seuraava pysäkki oli Pieksämäellä, jossa vahvuuteen liittyi kaksi henkilöä lisää.

Kyytiläiseni odottivat sovittuna aikana Pieksämäen rautatieasemalla. Samalla Yetin tiloista päästiin ottamaan mittaa. Neljän päivän kuvausreissulle joka sään varauksella tulee yllättävän paljon matkatavaraa. Niinpä auto tuli yllättävän täyteen. Takakontti nieli kuin nielikin kolme matkalaukkua ja lukuisat pikkunyssäkät.

skoda jeti-4

Menosta ja tuntumasta ei lisäpainoa huomannut, vaan matka jatkui vakaasti. 2-litraisessa dieselmoottorissa oli jerkkua. Ohjauksen tuntumakin oli maantiellä elementissään, joten mikä siinä oli ajellessa.

Jossain Joensuun lähestyessä päivä taittui illaksi. Pimeydessä oli mukava yllätys huomata, että Yetin pitkät olivat syksyn aikana ajamistamme autoista selkeästi parhaat. Samoin mittariston ja hallintalaitteiden valot olivat hämärässä juuri passelit.

skoda-1

Reilut kuusi tuntia liikkeelle lähdön jälkeen kiemursimme ylös Kolin serpentiinitietä. Olimme perillä.

kolilla kuvaamassa-53

Testi jatkui kolme pitkää päivää. Eteen osui jyrkkää ja loivaa rinnettä. Tiukkaa kurvia ja suoraa tietä. Asfalttia ja hiekkaa. Yöpakkasia ja päivällä lähes kesäisiin lukemiin kohonnut mittari. Yetin sisällä mikään ei häirinnyt.

skoda jeti-1

Paluumatkalla etelään ynnäilin plussia ja miinuksia. Ajettavuus oli erinomainen, kone pirteä ja kuitenkin pieniruokainen eli sekä ekologinen että taloudellinen. Ulkopuolelta persoonalliseen muotoon tottuminen vaati oman aikansa. Toisille se on varmasti plussa ja toisille taas turn-off. Sitä muotoilulla on varmasti haluttukin.

Jos kehityskohteita miettii, niin listalle menevät tavaratilat. Aavituksen isommat palvelisivat suuremman tavaramäärän kanssa reissatessa paremmin. Toki kaikki mahtui nytkin kyytiin, mutta yhden asian ulos saamiseksi oli purettava yleensä aina hieman enemmän. Toki vähemmällä matkatavaramäärällä tämä ei olisi ongelma.

Toinen esille noussut seikka oli takaistuimen matkustusmukavuus, joka pitkän aikuisen ja pitkän matkan kohdatessa aiheutti tarvetta hakea parempaa asentoa. Paremmalla penkkien säätämisellä tämäkin olisi ollut ratkaistavissa, mutta reissuhuumassa en huomannut kysyä syvempää perehdytystä.

Olisi Yetistä sitten retkiratsuksi? Kyllä minä sille kannalle kallistuisin, sen verran monipuolinen se on. Toisaalta kaikella on rajansa ja Yetillä se tulee maastossa. Mutta jos pysytellään mökki- ja metsäautoteillä, niin mikä jottei. Neliveto on aina neliveto.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.