Melomassa Sjaunjan luonnonsuojelualueella Ruotsin Lapissa: yksi parhaista ikinä kokemistamme retkistä

Teimme 4.–13. kesäkuuta 9 päivän retken Sjaunjan luonnonsuojelualueelle. Ystävämme Peter pyysi minua ja vaimoani vuosi sitten hänen seuraansa, emmekä jättäneet tilaisuutta käyttämättä. Sjaunjan luonnonsuojelualue sijaitsee Stora Sjöfallets– ja Muddus-kansallispuistojen välissä. Alue on käytännössä yksi iso erämaa, joka on turvassa ihmisten muokkauksilta.

Aloitimme retkemme hiukan ennen Ruoktoa olevalta poronerotuspaikalta. Patikointi alkoi painavassa packraft-varustuksessa nousemalla ylös tunturia pitkin. Olimme viivästyneen kevään takia pelänneet olosuhteita korkeammalla tuntureilla. Teiden varsilla ei juuri lunta missään näkynyt, mutta tuntureiden päällä sitä vielä riitti. Kävelimme jonkun aikaa syvässä märässä lumessa ja tähtäsimme puurajan yläpuolelle, missä lunta oli vähemmän. Reitti oli todella raskas.

Suunnistimme aluksi Sajvvá-nimisellä järvelle. Olimme käyneet miltei 800 metrin korkeudessa, ja raskaan päivän jälkeen uusi päivä alkoi melko pian jo melontaosuudella. Reilun kilometrin pituisen melonnan jälkeen oli jälleen patikoinnin vuoro, ja lähdimme etsimään Sjaunja-joen vesistön ylimpiä järviä. Järvet löytyivät, mutta niistä alas vievät purot eivät. Olimme toivoneet järviltä pääsevän jo näin korkean veden aikaan melomaan, mutta purot olivat kaivautuneet syvälle kivien alle. Joko puroja ei näkynyt lainkaan, tai ne olivat liian matalia ja kivikkoisia melomiseen.

Lopulta löysimme melottavia puroja ja pääsimme toiseen leiriimme Rijddelljávrren alkupään kohdille. Kolmantena päivänä jatkoimme melomista ja uskoimme nyt patikoinnin olevan jo ohitse. Yllätykseksemme Rijddeljávrre olikin keskiosaltaan jäässä. Olimme nähneet jäätä jo muillakin järvillä, mutta tämä järvi oli lähes kokonaan jään peitossa. Löysimme rannasta välillä sulia kohtia ja välillä matka taittui patikoiden.

Rijddeljávrrelta oli myös mukavat näköalat. Paikka muistutti usein Yukonia pienemmässä koossa. Takana näkyivät Sarekin ja Stora Sjöfalletsin lumihuippuiset vuoret. Pilvetkin alkoivat väistyä, ja säätiedotuksen lupaamaa, vuorokauden kestävää rankkasadetta ei tähän laaksoon tullutkaan. Ilma alkoi lämmetä ja toivoimmekin aurinkoista, lämmintä säätä.

Sjaunjan rannat ovat melkeinpä järjestäen soisia. Korkean veden aikaan saa talsia yleensä märässä maastossa hetken aikaa, jotta pääsee kuivalle maalle. Kuivapuku on kätevä varuste, ja hyppely edes takaisin on helppoa.

Ilma alkoikin lämmetä paljon enemmän kuin mitä sääennuste antoi uskoa. Saimme nauttia lopun reissumme ajan yli 20 asteen lämmöistä. Aurinko kun vielä paistaa lähes 24 tuntia vuorokaudessa, niin ei olisi uskonut, mutta välillä toivoin pilviäkin. Silmieni valoarkuuden kanssa saa olla tarkkana, ettei saa pahaa migreeniä. Lippalakki ja aurinkolasit olivat päässäni aamusta nukkumaan menoon asti.

Kuivapuku oli välillä pakko kääriä lantiolle. Minulla kuitenkin alkoi aurinkorasvasta huolimatta palaa kädet ja niska. Kasvoni olivat myös retken jälkeen vähintäänkin huvittavan näköiset, kun alaosa oli täysin ruskea aurinkolasien rajaan asti ja yläosa melkeinpä valkoinen.

Retken tarkoitus oli päästä nauttimaan lähes koskemattomasta luonnosta ja sen rauhasta. Emme halunneet retkestämme mitään urheiluleiriä, joten meloimme hidasta vauhtia ja annoimme usein vain virran viedä lauttaa eteenpäin. Rauhallinen eteneminen laittoi minut aina pitkäksi aikaa flow-tilaan. Kymmenen kilometriäkin meni yhdessä hujauksessa, naama vahvassa hymyssä.

Näimme matkallamme suuren määrän eläimiä. Pääosin lintuja, joiden nimiä en osaa ja muutama uusi tuttavuuskin. Suokukkoa en ollut ennen nähnyt ja nyt näimme niitä muutamia. Poroja oli todella paljon, ja laskimme 7 hirveä melontareitiltä nähdyksi. Majavan pesä myös löytyi, muttei itse asukasta. Alueella liikkuu myös karhuja, mutta niistä emme nähneet merkkejä.

Retkemme oli täysi menestys. En tiedä johtuiko ilmoista vai mistä, mutta retkemme oli yksi parhaista ikinä kokemistamme. Packraft-retkistä varmaankin se paras. Erilaisia kohteita ei tietenkään voi laittaa järjestykseen, mutta kaikki meni aivan nappiin ja retki oli ikimuistoinen. Paikka on luonnoltaan aivan uskomaton. Toivon, että kaikki alueella retkeilevät muistavat, etteivät jätä jälkiä itsestään. Tässä kohteessa niitä ei paljoa ollutkaan ja kohde on kuitenkin niin arka, ettei kestä ihan mitä tahansa. Kunnioittakaa siis luontoa, jos tänne tulette.

Lähtöpaikkamme ruotsalaisella maastokartalla. Lähdimme patikoimaan Ruokto-kohdan vierestä ja toinen automme odotti Sjaunja-joen alittaessa tien ennen Stora Luluvatten-järveä.

SWEREF 99 TM N 7469345 E 677031, WGS84 dec 67,287970° 19,111247°

Lisää kuviani ja alkuperäinen blogikirjoitukseni.

Tein retkestämme myös pitkän 1,5 h videon, lyhyt tulee myös joskus myöhemmin.

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=ow40S_Im6Qc]

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.