Linnavuoren Tuuli ja rautakauden Pohjois-Häme: uinuva Sarsankoski ja Päivääniemen kalmisto

Kosken kuohut nostivat kosteaa utua myös Sarsan kylän rannalle. Hylätyn myllyn raskas vesiratas natisi ja pyöri verkkaisesti. Tuuli katseli hylättyä pitäjää. Mihin sen asukkaat olivat paenneet? Olivatko he lähteneet suin päin hyiseen metsään, syvemmälle lappalaisten maille vai Pirkkalaan?

Romaanista Linnavuoren Tuuli

Sarsan muinainen myllykylä uinuu pohjoisen Hämeen ja lappalaisten erämaan rajalla. Nykyisin Sarsankoski ei enää kuohu, sillä eräänä yönä vuonna 1604 ilkeä Ihari vei Sarsan vedet: ihmeellisestä mailmanlopun enteestä, kuivuneesta koskesta tehtiin merkintä ensin Turun piispan ja myöhemmin paavin kirjoihin.

Aikoinaan Vääksyn kartanon ohi polveileva, satoja metrejä leveä Sarsanvirta kaventui Huutijärvellä pauhaavaksi koskeksi. Vesi oli valjastettu käyttöön jo kivikaudella – ensin kuohuvana kala-apajana ja myöhemmin 1500-luvulle mentäessä mahtavana myllykeskuksena. Pitkästä historiasta kertovat mm. kivikauden tekstiilikeramiikkalöydöt, ns. sarsankeramiikka.

Merkittävää on, että alueella on asuttu yhtäjaksoisesti historian alkuhämäristä viikinki- ja keskiajalle saakka. Nykypäivänä lähistöllä Kuohuu tosin enää vain Kangasalan uimahallissa, mutta elinvoimainen kunta on ollut aina tunnettu mielenkiintoisesta historiastaan: Vääksyssä asui 1500-luvulla Juhana Herttuan rakastettu Kaarina Hannuntytär, ja keskiajan Huutijärvi oli merkittävä Hämeestä pohjoiseen kulkevien teiden risteyskohta. Myöhäisrautakaudella liikkuminen tapahtui tosin vielä pääsääntöisesti vesiteitä pitkin: sula-aikana ruuhella ja talvella hiihdellen järven jäitä pitkin.

Muinaiskoski on muuttunut hiljaiseksi Sarsanuomaksi. Entisessä koskessa ei enää jauheta jauhoja, mutta lampareiksi kuivunut uoma tarjoaa yhä elintilaa.

Sarsansuoksi ja pelloiksi muuttuneen muinaiskosken syvimmät poukamat tarjoavat nykyisin suojaisan pesäpaikan joutsenille.

Sarsan myllyt mainitaan asiakirjoissa ensimmäisen kerran 1427. Koskessa oli niin kangasalalaisille talonpojille kuin maakunnan mahtimiehille ja kirkonmiehille kuuluneita myllyjä. Sarsankoskessa sijaitsi myös vanhin Pirkanmaalta tunnettu ratasmylly, josta on maininta vuodelta 1533. 1500-luvun lopulla Sarsassa oli yhteensä 12 myllyä.

Lähde: Museovirasto.

Millaisia myllyjä Sarsankoskessa käytettiin myöhäisrautakaudella? Vaikka myllyistä ei ole enää jäljellä näkyviä jäänteitä, tiedetään, että varhaisimmat myllyt oli keksitty jo esihistoriallisen ajan lopulla.

Vesimyllyistä vanhin, härkin-, hierin- eli jalkamylly oli käytössä jo esihistoriallisen ajan lopulla. Akseli siipineen muistutti hahmoltaan neljällä oksantyngällä varustettua puuronhämmennintä, härkintä, josta myllykin sai nimensä.
Puron vesi ohjattiin puukourun avulla pystysuoran puuakselin toiselle sivulle, jossa se osui akseliin kiinnitettyihin siipiin pannen ne ja samalla akselin pyörimään. Härkinmyllyä käytettiin parhaastaan viljan jauhatuksessa, jolloin akselin yläpää pyöritti jauhinkivistä ylempää. Jauhojen karkeutta voitiin säätää kasvattamalla kivien välystä. Tämä hoidettiin kiilaamalla akselia ylöspäin. L-muotoinen kiilauslaite muistutti hahmoltaan ihmisen jalkaa, josta nimitys jalkamylly.

Hierinmyllyä tehokkaampi malli oli vaaka-akselinen ratasmylly, joka vaati vastaavasti enemmän vesivoimaa. Malli kuului uutuuksiin, joita luostarilaitos levitti ympäri Eurooppaa, myös Suomeen. Vanhin maininta ratasmyllystä on Aurajoen Halisten koskesta vuodelta 1441.

Lähde: Helsingin yliopisto.

Keksinnöt kulkeentuivat Hämeeseen kauppiaiden ja viikinkien matkassa. Vuorovaikutus muualta saapuneiden kanssa ei ollut aina rauhanomaista.

Mitä muuta salaperäistä Pirkanmaan mullassa uinuukaan, kuivuneen kosken ohella?

Päivääniemen rautakautinen kalmisto huokuu ikiunta Lempäälässä

Kokemäen vesistön itäiset ja eteläiset latvat laskevat Pyhäjärveen Lempäälän kautta. Siinä missä Sarsa oli aikoinaan rajakylä Pirkanmaan ja lappalaisten erämaan välillä, oli Lempäälä portti Kanta-Hämeestä muinaiseen Pirkkalaan – ja kuten kuuluisien Pirkkalan sotureiden muistolle sopii, muistuttaa tuo reitti yhä tulijaa Pirkkalan ja Pohjois-Hämeen muinaisesta mahdista: Päivääniemen rautakautinen kalmisto kuuluu Suomen suurimpiin ja kuuluisimpiin.

Päivääniemen 130 röykkiöhautaa ovat kooltaan 3-20m ja niille ovat tyypillisiä suuret silmäkivet, jotka kohoavat röykkiöiden keskellä. Vaikuttavin Päivääniemen röykkiöistä on mahtava kuninkaanhauta.

Haudan keskellä suuri luonnonkivi ja silmäkivelle johtaa etelästä kivinen käytävä. Haudan uskotaan kuuluneen paikalliselle mahtimiehelle, sillä haudasta on löydetty komea miekka.

Laaja kalmisto levittäytyy Toutosen selän rannalla Vesilahden kupeessa. Kuinka myytisen Vesilahden asukkaiden tarina liittyy läheiseen Lempäälään, naapuripitäjään? Se ainakin tiedetään, että linnavuorten Häme varustautui ja piti pintansa ulkoisia uhkia vastaan.

Suomen naapurialueet olivat 1000-luvulle tultaessa kääntyneet kristinuskoon. Skandinavian kuningaskuntien laajenemispyrkimykset suuntautuivat itään, missä Novgorod oli nousemassa keskeiseksi kauppapaikaksi ja muodostumassa valtioksi. Itämeren piirissä ja Lapissa oli käynnissä poliittinen kilpailu, mikä ulottui Suomenkin alueelle ja heijastui ristiretkiajan esineellisessä kulttuurissa. Länsi-Suomi suuntautui länteen ja Savo-Karjala itään. Häme erottautuu sekä itäisten että läntisten esinemuotojen risteämisalueena. Erämaat olivat eri suunnilta tulevan nautinnan kohteena.

Lähde: Kansallismuseo.

Päivääniemen kalmisto on vaikuttava. Hiljaisten, sammaloituneiden kivien päällä tanssii vain taianomainen sääskiparvi.

Kuka tai ketkä ovat haudattuina Päivääniemeen?

Linnavuoren Tuulin esihistoriallinen seikkailu kuljettaa lukijan rautakautiseen Pohjois-Hämeeseen, missä Sarsankoski vielä kuohui ja Päivääniemeen haudatut kuninkaat muistettiin.

Johanna Valkama

 

Ensi kerralla matkaamme Linnavuoren Tuulin tarinan myötä Hattulan Tyrväntöön ja Suontaalan kylän mystiselle miekanhiontakivelle. Miniblogin kolmas osa julkaistaan heinäkuussa 2017.

Lisää kirjailijasta www.johannavalkama.com
Kuvat © Johanna Valkama (2017)

 

Päivääniemen kalmisto, Lempäälä.
Kartta Muinaismuistot.info-sivustolla. Kartta Karttapaikassa. Sijainti:  N=6800270.975, E=323215.893 (ETRS-TM35FIN)

Sarsanuoma, Kangasala.
Kartta Muinaismuistot.info-sivustolla. Kartta Karttapaikassa. Sijainti: N=6816205.407, E=346189.206 (ETRS-TM35FIN).

Katso kirjatraileri: Linnavuoren Tuuli.

 

Linnavuoren Tuuli ja rautakauden Pohjois-Häme

Linnavuoren Tuuli ja rautakauden Pohjois-Häme on neliosainen miniblogi, joka ilmestyy kesän 2017 aikana kokonaisuudessaan Retkipaikka.fi -sivustolla. Linnavuoren Tuuli (Metsän ja meren suku II, Otava 2017) on uusi, itsenäinen jatko-osa Itämeren Aurille (Metsän ja meren suku I, Otava 2016). Metsän ja meren suku on Pohjolaan sijoittuva romanttinen seikkailusarja, jota värittävät taianomainen pohjoisen luonnon kuvaus sekä suomalainen ja skandinaavinen mytologia. Retkipaikan miniblogissa kirjailija Johanna Valkama kertoo häntä innoittaneista esihistoriallisista luonto- ja muinaismuistokohteista.

Johanna Valkama (s. 1982) on kotoisin Tampereelta ja asuu nykyisin Nokialla. Vapaa-ajallaan hän harrastaa luonnossa liikkumista ja retkeilyä lastensa, suomenpystykorvansa ja lämminverihevostensa kanssa. 

2 replies
    • Johanna Valkama
      Johanna Valkama says:

      Hei! En tullut etsineeksi, koska se on ilmeisesti hiukan sammaloitunut. Suomen kuppikivet I (Veikko Matinolli, 2012) -käsikirja olisi varmaan auttanut asiaa ^_^

      Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.