Artikkelit

Linnavuoren Tuuli ja rautakauden Pohjois-Häme: Suomen suurin linnavuori, Rapola

He olivat kävelleet vallilta vähän matkaa eteenpäin, kun maa painui jälleen alas rinteeksi siinä, missä sen olisi pitänyt kohota linnavuoren korkeimmaksi huipuksi. Tuuli tuijotti harjun keskelle laskeutuvaa jyrkkää syvännettä ihmeissään. Vihertävät mesimarjapensaat ja multava hiekkamaa viettivät valtavaan solaan, joka oli kuin avoin jättiläisen hauta. Se oli kuitenkin asutettu. Rinteellä erottui pieniä tasanteita, joille miehet olivat […]

Linnavuoren Tuuli ja rautakauden Pohjois-Häme: uinuva Sarsankoski ja Päivääniemen kalmisto

Kosken kuohut nostivat kosteaa utua myös Sarsan kylän rannalle. Hylätyn myllyn raskas vesiratas natisi ja pyöri verkkaisesti. Tuuli katseli hylättyä pitäjää. Mihin sen asukkaat olivat paenneet? Olivatko he lähteneet suin päin hyiseen metsään, syvemmälle lappalaisten maille vai Pirkkalaan? Romaanista Linnavuoren Tuuli Sarsan muinainen myllykylä uinuu pohjoisen Hämeen ja lappalaisten erämaan rajalla. Nykyisin Sarsankoski ei enää […]

Uskomattoman hieno Hikivuori, Tampere

Olimme suunnitelleet syyskuun alkuun osuvalle hääpäivällemme pidempää retkeä jonnekin lähiseudulle. Luonnollisesti aamun valjetessa ilma oli harmaa ja sateinen. Samaa oli luvassa ihan kaikkialla säätiedotuksista päätellen. Hetken mietittyämme päätimme siirtää retken toiselle päivälle, ja käydä vain perinteisesti syömässä hyvin ja leppostella kotona. Iltapäivää kohti sää kuitenkin selkeni, joten nappasimme kaapista pienet eväät ja suuntasimme kohti Haiharan […]

600-vuotiaan Laukon kartanon musta hevonen on Lönnrotin kantele

On kesäinen päivä Vesilahdessa, kun saavun Laukon kartanon maille. Käännyn motoristien suosimalta mutkatieltä Hinsalantielle, ja eteeni avautuu näkymä Suomalaiseen Pemberleyhin, romanttiseen kartanomiljööseen, jonka voisi kuvitella vain Jane Austenin fiktioksi. Vanha koivukuja johtaa peltojen poikki kohti valkoisia rakennuksia, Pyhäjärven rantojen väliin jäävää kannasta myöten. Pellon matalin ja keväisin tulviva kohta on joutsenten suosiossa. Tien oikealla puolella, Laukonselällä, […]

Kummittelevan kartanon puisto ja puutarha

Tampereen keskustasta löytyy historiaa moneen eri makuun: Vanhojen talojen seinillä on luotien reikiä sisällissodan ajalta. Tammerkosken voimalat kertovat omaa tarinaansa Suomen ensimmäisestä teollisuuskaupungista. Finlaysonin sekä Tampellan alue suorastaan huokuu historiaa. Hatanpään kartanolla on oma merkittävä osuutensa jopa pohjoismaisessa historiassa ja sattuupa alue olemaan nykyään loistava kaupunkiretkikohde, josta voi nauttia vaikkapa piknikillä. Sen verran kohtaloita löytyy kartanon omistajilta, […]

Lempokiven luola, Kangasala

Vuosi 2015 oli lopuillaan, mutta säät olivat edelleen hyvin suosiolliset lähiseutumatkailulle. Pukki oli kontissaan kiikuttanut minulle Suomen luolat -kirjan, sekä astetta tehokkaamman led-valon, joten olihan se nyt väkisinkin lähdettävä jotain luolia tarkastamaan! Muutamiltakin työkavereilta olin kuullut mainintoja Kangasalan luolista, joten päätimme ottaa kurssin niitä kohti. Pakkasta oli vain muutama aste ja aurinko oli vasta nousemassa ajaessamme […]

Tahmelan kaunis Kynäjalava Tampereella

Muutin Jyväskylästä Tampereelle reilu 12 vuotta sitten. Kaupunkiin tutustuessa ihastuin Pispalan maisemiin ensimmäisen kerran käydessäni ja ajattelin muuttavani alueelle joku päivä. Toive toteutui oman asunnon hankintana vuosia myöhemmin ja olen ollut tyytyväinen elämääni täällä. Pienet päiväretket ja kävelylenkit ovat lähes päivittäisiä alueella. Tahmelan alueelta, rannalta löysin mielenkiintoisen puun. Moiseen en muistanut törmänneeni, suurehko puu sijaitsee […]

Sääksmäen Rapolanharjun muinaislinna ja Voipaalan kartano

Liekö tässä maassa montaakaan yhtä upeaa retkikohdetta historiasta kiinnostuneelle matkailijalle kuin Sääksmäen Rapolanharju, sekä sen juurella sijaitsevat Rapolan ja Voipaalan kartanot. Rapolanharju on eräs maamme merkittävimpiä esihistoriallisia linnavuoria ja sen ympärillä levittäytyy laaja muinaismuistoalue. Ja vaikka historia ei kiinnostaisikaan, niin harjulla kannattaa vierailla jo pelkästään kauniiden maisemienkin vuoksi. Oma lukunsa on lisäksi Voipaalan kartano upeine […]

Vehoniemenharju, Kangasala

Tampereen lähiympäristön helmet ovat monelle kaupunkilaiselle tutkimattomia. Kangasalan neljästä näkötornista eteläisin kohoaa Vehoniemenharjulla, Längelmäveden ja Roineen välisellä harjukannaksella, joka tunnetaan myös maanmainiosta automuseosta. Harju on osa samaa ketjua, johon kuuluu myös Tampereen tunnettu Pyynikinharju. Sen pohjoispuolella aukeaa Kaivannon 1800-luvun alkupuolella kaivettu kanava, joka muuttui rakenteiden murtumisen takia huhtikuussa 1830 avoimena virtaavaksi kanavaksi. Längelmäveden pinta aleni […]

Pyhän Mikaelin kirkonrauniot, Pälkäne

Mikä olisi sellainen tekijä joka yhdistää seuraavia Suomen paikkakuntia: Vihti, Vaasa, Rauma, Pälkäne ja Hämeenkoski? Siellä joku jo arvasikin oikein! Paikkoja yhdistävät keskiaikaisten kivikirkkojen rauniot (kts. Vihdin Pyhän Birgitan rauniokirkko). Nyt ajattelin tutustuttaa teidät yhteen niistä. Kyseessä on Suomen komein keskiajan kirkollinen raunio ja paikka kantaa taustallaan varsin moninaisen historian, josta voisi veistää vaikka kirjan […]