Joulukuinen kävely Olostunturin päälaelle

Sain epäuskoisen hymyn vastaani kun kysyin, kuinka ylös pääsee. Ylös. Siis tuonne, huipulle.

Viittoilin aulassa kohti suuntaa, jossa Olos kohosi korkeuksiin. Niin että sinne pitäisi päästä.

Elettiin joulukuun alkua. Hotellin täti kertoi, että hissi ei kulje ennen kuin vasta iltapäivällä. Reisijumppaa oli siis luvassa. Täti antoi meille tulosteen ja kehotti kävelemään ylös päärinnettä. Yleensä kuulemma suositellaan kiertotietä, mutta nyt ei ollut varmaa, onko sitä vielä tampattu.

Lähdimme matkaan. Päivä oli valkenemassa todella kauniina. Kello oli jotakin kymmenen tuolla puolen. Maailma oli sininen, mutta minuuttien edetessä alkoi taivaalla hiljalleen näkyä myös punertavan sävyjä.

Päivä valkeni pikkuhiljaa…
…ja auringon noustessa Pallas punastui.

Vedin pipoa syvemmälle päähän ja varmistin, ettei tuuli pääse kaulaan käsiksi mistään välistä. Tuuli oli tosin vasta aivan hentoinen ja kaiken lisäksi se oli myötäinen.

Rinteessä ei ollut ketään, kävelimme ystäväni Essin kanssa ylös aivan kaksistamme. Hengähdystaukoja tuli pidettyä useita, ihan jo siksikin, että saatoimme kääntyä ihailemaan selkämme takana avautuvaa tunturimaisemaa.

Oli hämärää ja sinistä.

olos-5

Tampattu mäki oli teoriassa helppo astella, ainakin suurimman osan matkasta. Viimeiset askeleet ennen huippua vaativat nelivetotaktiikkaa. Osuimme kohtaan, jota ei ollut tampattu, joten jalkamme upposivat lumeen välillä jopa yläreiteen saakka. Niin syvässä lumessa astelu on ihan omanlaisensa urheilulaji.

Jalkojen alla, syvällä lumen uumenissa tunsimme tunturin kivet.

Homma meni räpimiseksi, mutta kuten arvata saattoi, huipulle päästessä kaikki vaikeudet unohtuivat.

olos-14

Oli niin kaunista. Ja niin hiljaista. Lumen ja jään peittelemiä puita ei olisi puiksi tunnistanut, ellei olisi tiennyt, mitä ne ovat.

Aurinko ilmoitti olemassaolostaan maalaten taivaanrannan haalean oranssiksi Levin suunnalla. Pallas oli aluksi varjopuolella ja sai valoa osakseen vasta myöhemmin.

olos-10

Oloksen päällä on paljon kaikenlaista. On tuulimyllyjä ja hiihtokeskukseen liittyviä rakennelmia. Astelimme ympäriinsä saadaksemme kuvia, joissa maisema on vapaa ihmisen rakennelmista.

Huipun lumipeite vaihteli. Paikoin mustat kivet pilkistivät hangesta, kun tuuli oli puhaltanut lunta pois. Toisiin paikkoihin tuo lumi oli kasvattanut korkean kinoksen. Välillä hanki kantoi askelta, välillä ei.

pallas-20

Vaikka olimme käytännössä huipulla, eivät tuulimyllyt olleet näköpiirissä. Se oli yllättävää, sillä yleensähän ne näkyvät ensimmäisenä, ainakin kun Olosta katsellaan kauempaa.

Seurasimme helposti käveltävää kelkkareittiä kohti paikkaa, jossa olimme huomanneet tuulimyllyn lapojen vilkkuvan sen pyöriessä.

Kaikki oli paksun jään peitossa.

olos-19

Aidatun huoltorakennuksen viereltä myllyt näkyivät. Vain yksi niistä pyöri. Porot olivat tainneet yöpyä paikalla, maassa oli paljon sorkanjälkiä ja kaivuujälkiä. Heinääkin siellä taisi olla, eli porot oli taidettu ruokkia huipulla.

Voin vain kuvitella kuinka paljon polemiikkia tuulimyllyjen rakentaminen tunturin huipulle on aikoinaan aiheuttanut. Minusta myllyt tekevät Oloksesta persoonallisen. Olen myös sitä mieltä, että kun hiihtokeskus on jo rakennettu, niin eivät myllyt tilannetta enää hullumaksi tee.

olos-27

Tuuli yltyi. Kipaisimme huoltorakennuksen aidan taakse tuulensuojaan ja saimme sieltä käsin seurata, kuinka aurinko kurkkasi kainovienosti horisontin takaa vain painuakseen lähes saman tien takaisin piiloon.

Matala pilvi kaukana alhaalla teki maisemasta entistäkin taianomaisemman.

olos-24

Koska paikka oli tuulensuojainen ja maisemaltaan vähintäänkin täydellinen, oli eväiden aika. Mitä eväisiin tulee, taidan olla Retkipaikan musta lammas. Ei meillä tälläkään kertaa ollut mukana edes itse tehtyjä voileipiä, vaan mutustelimme suolapähkinöitä ja palan painikkeeksi hörppäsimme limukkaa.

Essillä oli mukana myös tummaa suklaata, mutta viimassa ja pakkasessa suklaata on turha syödä: se ei maistu miltään eikä sula suussa millään.

Aurinko nousi punaisena tulipallona. Hiljalleen sen väri haaleni ja maailma kirkastui, kunnes iltarusko alkoi.

olos-20

Tankkasimme maisemaa ja sen puhdasta, viatonta energiaa silmiimme ja mieleemme hyvän tovin. Paluumatka alkoi aidan takaa poistumisella, jolloin huipun kylmä tuuli liittyi seuraamme.

Ennen varsinaista laskeutumista loimme vielä viimeiset katseet Oloksen huipulta kohti Pallasta.

olos-30

Laskeutuminen sujui nousua vauhdikkaammin. Palasimme hieman eri kohdasta kuin mitä olimme tulleet, jotta vältimme metrisessä hangessa tarpomisen.

Rinteen jyrkkyys hirvitti. Ajattelin, että tuosta ei voi hallitusti mennä, sehän näytti pystysuoralta! Sitten alhaalta lähti moottorikelkkailija tulemaan meitä kohti, ja se posotti jyrkän rinteen ylös tuosta vain. Hoomoilasena tilannetta seurasin ja päätin, että jos kelkalla pääsee siitä ylös, niin kyllä minä tottavie pääsen siitä myös alas. Niinpä laskimme jyrkimmän osion pyllymäkeä ja se oli paitsi hallittua, myös mahdottoman hauskaa! Olisipa ollut pulkka mukana, sillä olisi noista korkeuksista liukunut varmaan Pallaksen juurelle saakka.

Autoon päästyämme päätimme suunnata herkuttelemaan Kittilään iki-ihanaan Soma-kahvilaan. Matkalla halusimme kiertää Jerisjärven, ja sieltä sulakohdasta bongasimme kymmenisen laulujoutsenta sekä useita koskikaroja.

olos-33

Piknik-paikkamme kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 7537839, E 366210.

Jerisjärven sulapaikka kartalla.

2 replies
  1. Caide
    Caide says:

    Vau, mitä kuvia jälleen kerran! Olispa talvella aikaa, niin pääsisi myös sinne pohjoiseen nauttimaan henkeä salpaavista maisemista.

    Vastaa
  2. Tytti
    Tytti says:

    Aivan mielettömät maisemat! Ja lunta, voi ihanuutta! Etelän pimeydessä, tuulessa ja vesisateessa, ruuhkabussissa istun vihreänä kateudesta. Vaihtaisin tämän ankeuden heti noihin maisemiin!

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.