Tag Archive for: Salo

Talvinen Teijon kansallispuisto

Saimme vinkin mennä Saloon, Teijon kansallispuistoon maisemia valokuvailemaan. Tämä sopi meille hyvin, koska olimme muutenkin miettineet sinne pienen talvipatikointireissun tekemistä. Olimme sen verran rohkeita, että otimme suksetkin mukaan. Hankalaa maastoa, mutta pääsimme hiukan sauvakävelemään sukset jalassa. Kuten viime pääsiäisenäkin, aloitimme matkamme jälleen Nenustannummen parkkipaikalta. Tällä kertaa emme suunnanneet matkaamme etelän Puolakka- ja Matildajärvelle, vaan kohti pohjoista. […]

Pääsiäisyö laavulla nukkuen

Meillä olikin yllättäen pääsiäisenä vapaata ja päätimme tehdä jotakin mukavaa retkeilyn merkeissä. Seuraaville päiville oli luvattu pientä vesisadetta, mutta päätimme kuitenkin lähteä uhmaamaan katalaa pääsiäissäätä Teijon kansallispuistoon. Olin ostanut hiljattain uuden rinkan ja halusin päästä sitä testaamaan pienelle retkelle. Teijo sai kansallispuiston tittelin vain hetkeä aiemmin, ja halusimme päästä sinne katsomaan, miltä uusi kansallispuisto näyttää. […]

Piknikillä Teijon Sahajärvellä

Kotikunnassani Salossa sijaitsevasta Teijon Sahajärvestä tuli minulle yksi tärkeimmistä seuduista parisen vuotta sitten. Elämän kovat koettelemukset saivat minut kipeästi kaipaamaan takaisin luonnon rauhaan ja metsän henkien seuraan. Teijolla asuva sisareni johdatti minut Sahajärvelle kerta toisensa jälkeen. Alueen metsäpolusta muotoutui minulle nopeasti todella rakas rauhan tyyssija taianomaisen luonnon keskellä. Palasin Sahajärvelle eli kavereiden kesken Sahikselle muutama […]

Teijon ruukki, Salo

Alkuviikolla päätimme käydä ajelulla Teijossa. Seutu on päällisin puolin tuttua muutamalta aiemmalta käyntikerralta, mutta kumminkin sen verran vierasta, etten ainakaan minä voi retostella olevani mikään asiantuntija. Teijo on vanhaa ruukkialuetta. Ruukki tarkoittaa rauta- tai terästehdasta. Nykyään Saloon kuuluvan Teijon on aikanaan ollut peräti kolme ruukkia. Vanhin niistä on Teijon/Kirjakkalan ruukki, joka oli ruukki numero 13 […]

Kultalähteen uhrilähde ja Hyyppäränharjun puhuva metsä Salon Kiikalassa

Vajaan kolmen vuoden aikana olemme saaneet teiltä arvoisat lukijamme satoja vinkkejä toinen toistaan hienommista paikoista (lisää voi antaa täällä). Osassa olemme käyneet, loput polttelevat retkikuumeena. Näin oli myös osana Kultalähteen seudulla Kiikalan Hyyppäränharjulla. Vihje kun kertoi paikan olevan kerrassaan ihmeellinen. Sitä luonnehdittiin useammankin ihmisen toimesta satumetsäksi, jonka tunnelmassa oli jotain selittämätöntä. Sinne kävi suuntani menneenä […]

Salaperäinen Sahajärven luonnonsuojelualue, Teijo

Sain ensikosketukseni Sahajärven luonnonsuojelualueeseen jo vuosia sitten. Olimme ihailleet Sahajärven upeita maisemia ja sen vedestä miltei pystysuorina nousevia kallioita, kun vastustamaton veden solina houkutteli meidät alas metsän siimekseen. Luonnonsuojelualue kasveineen, patorakenteineen ja raunioineen lumosi meidät täysin. Ihmetyksemme oli suuri kun luonnonsuojealueella törmäsimme mm villiintyneisiin alppiruusuihin. Alue ei tuolloin kuulunut Teijon retkeilyalueen virallisiin reitistöihin, mutta siellä […]

Hermolanvaha Salon Suomusjärvellä

Hermolanvaha sijaitsee Suomusjärvellä, vanhan Salo-Helsinki-maantien ja nykyisen moottoritien välisen peltoaukean metsäsaarekkeessa. Maamme ensimmäiset varsinaiset kivikauden tutkimukset käynnistyivät 1906 Suomusjärven Laperlassa ja ajanjaksoa alettiin tuolloin nimittää Suomusjärven kulttuuriksi sieltä tehtyjen löytöjen mukaan. Tätä Suomen mesoliittisen kauden jaksoa (6500–4200 eea.) kutsutaan myös varhaiskivikaudeksi. Hermolanvaha sijaitsee noin 700 metriä Laperlan kivikautiselta asuinpaikka-alueelta koilliseen ja sen on myös arveltu […]

Pernjärven kallioylänkö, Salo

Salon itäosissa, uuden ykköstien pohjoispuolella sijaitsee laajahko alue, jossa kallioiset metsät ja pienehköt järvet vuorottelevat maisemassa. Alueen yleispiirteenä on metsätalous- ja maaseutukulttuuriset elementit; useat hiekkatiet halkovat poikki metsien ja peltojen, asutus on harvaa, tosin vapaa-ajan asuntoja on siellä-täällä. Kaiken tämän rinnalle mahtuu silti paljon kiehtovaa ja kaunista luontoa, jota voi esimerkiksi juuri pikkuteitä kävellen tai […]

Suopellonmäen luola ja jäinen yllätys, Salo

Jokin ei ollut kunnossa. Elokuinen metsä näytti sairaalta, piestyltä. Pidemmmälle ehdittyämme ylitimme heinikkoisen kosteikon, joka näytti samalta kuin metsä, jotenkin alistuneelta. En vaan saanut päähäni, mikä oli pielessä. Asia vaivasi. Mietin. Loikkasin pienen puron yli ja suuntasin kohti rinnettä. Aurinko jäi jonnekin sen taakse. Janne ja Harri tulivat perässäni. Olimme varjojen mailla, vuoren pimeällä puolella. […]

Salon Noitakirkonmäellä

Noitakirkonmäki. Harvalla paikalla on yhtä jännittävältä kalskahtavaa nimeä. Tuollainen nimi on kuin lupaus jostain näkemisen arvoisesta, pienestä seikkailusta. Odottavin ja innokkain mielin siis kävivät askeleemme, kun viime kesän lopulla Harrin ja Jannen kanssa kohti Noitakirkonmäke astelimme. Tällä kertaa ensimmäinen vihje paikasta oli kartan sijaan joltain netin keskustelupalstoista. En muista asiaa aivan varmaksi, mutta paikalle eksynyt […]