Tag Archive for: Minna Jakosuo

Outdoor Siskojen hiihtovaellus Torronsuolla

Vuonna 2011 alkoi Tea Tervo miettimään, miten saisi itselleen naispuolisia retkikavereita. Hänen ystäväpiirissään luonnossa liikkumista ja eräilyä harrastivat vain miehet. Tea innostui kyselemään samanhenkistä seuraa Relaa.comin kautta. Vuosien varrella porukkaa on ryhmään kertynyt koko ajan lisää. Nyt porukassa on jo 345 naista eri puolilta Suomea. Siskojen keskuudessa lajien kirjo on runsas, mutta kaikkia yhdistää luonto […]

Maisemapaikka Korpilahdella

Kaunis syyspäivä houkutti pienelle retkelle johonkin lähelle. Hetki kartan tutkimista ja kohteeksi valikoitui Korpilahdella sijaitseva Haukkavuori. Haukkavuori sisältyy 13 kilometriä pitkään Haukankierros-nimiseen reittiin, jota olimme yrittäneet kiertää pari vuotta aikaisemmin. Reitti oli kuitenkin niin huonosti merkattu, että eksyimme. Homma jäi kaivelemaan, joten vuorelle päätettiin suunnata ilman koko reitin kahlaamista. Kun Haukkavuori läheni, aloimme tarkkailla mistä […]

Oravasaaren luola ja siirtolohkare

Sain vinkin Jyväskylän Oravasaaressa sijaitsevasta luolasta ja valtavan kokoisesta siirtolohkareesta. Aurinkoinen syyspäivä oli mitä mainioin pientä seikkailua varten! Kävimme ensin katsastamassa Lievestuoreella Hyyppäänvuoren maisemat ja kolusimme sen alla olevia luolia (joita oli melkoisesti). Aikaa kuluu kun on mukavaa. Etenkin jos jokainen kivenkolo täytyy päästä tutkimaan. Ja kun mukana on 9-vuotias vilkkaalla mielikuvituksella varustettu tyttö, piti […]

Erttetvàrrin vanha poroerotusaita Utsjoella

Olin kuullut juttuja keskellä Paistunturin erämaata sijaitsevasta ikivanhasta poroerotusaidasta. Netistä löytyi siitä aika niukasti tietoa, mutta kuvista jäi sellainen olo, että paikka on vielä joskus päästävä näkemään ihan itse. Tähän koituikin oiva tilaisuus viime elokuussa, kun vaeltelin pitkin Ylä-Lapin erämaita. Suunnittelin reittini niin, että poroaita sattui matkan varrelle.Erttetvàrri on aikalailla keskellä ei mitään. Sinne ei […]

Nikka Curved Fit – Fjällrävenin naisten housut muodokkaammalle vartalolle

Sain Fjällräveniltä testattavakseni merkin muodokkaammille naisille suunnitellun housumallin, Nikka curved fitin. Käytin testin ajan housuja käytännössä kolme viikkoa yhtäjaksoisesti, kun olin vaelluksella Pohjois-Lapissa. Olin sovittanut mallia etukäteen ja totesin pikaisen kokeilun perusteella kokoni olevan 38. Sillä siis mentiin. Housuissa on yhdistetty hienosti stretch-kangasta ja Fjällrävenin omaa tuttua G-1000-materiaalia. Stretch on sijoitettu paikkoihin, joissa venytystä eniten tarvitaan, […]

Kupilkan eräruoka-astiat eräoppaan testissä

Kun sukeltaa syvemmälle Instagramin kansainvälisiin bushcraft-piireihin, törmää tämän tästä Kupilkan kuksiin. Komposiittikuksa tuntuu olevan nousemassa huimaa vauhtia ohi perinteisen puisen juoma-astian ympäri maailmaa, eikä suotta. Kuksan lisäksi tuoteperheeseen kuuluu syvä ja matala ruokalautanen, pullalautanen, snapsikuksa ja ruokailuvälineet. Koska takana on jo pidempi historia tuotteiden kanssa, ilahduin kun blogiyhteistyön merkeissä tarjoutui mahdollisuus jakaa nämä kokemukset laajemmin. […]

Hirvaan kierros Salamajärven kansallispuistossa

Täyteen pakattu auto ja kolme reipasta hiihtäjää lähtivät lumetonta Keski-Suomea pakoon Perhoon, Salamajärven kansallispuistoon. Yksi hiihtotiimin jäsenistä oli käynyt edellisviikolla parin yön tiedustelureissulla ja totesi tultuaan lumitilanteen heikohkon tilan. Reissukohdetta meinattiin muuttaa ja sitä jahkailtiin päiväkausia. Lopulta päätettiin pitää seikkailumieli mukana ja mennä Hirvaan kierrokselle, oli lunta tai ei. Myös reitin orjallinen noudattaminen päätettiin unohtaa […]

Jämsän Ruuhijärvi eli Rotkojärvi Ruuhivuorelta käsin

Keväinen aurinko ja hankikantokelit houkuttivat lähtemään retkelle. Jämsän Rotkojärvi oli katsastamatta, joten sinne lähdettiin. Netistä löytyi ajo-ohje, jossa neuvottiin ajamaan Jämsästä 10 kilometriä Halliin päin ja kääntymään sitten Palsinaan. Risteyksestä piti olla 10 kilometriä Ruuhivuori-kyltille, mutta todellisuudessa matkaa oli vähän alle 6 kilometriä. Auto piti jättää tien varteen. Vanha tienviitalta näyttävä kyltti osoitti metsään päin […]

Lasten kanssa Utsjoen retkeilyreitillä

Kokeilimme elokuussa vaeltamista lasten kanssa. Päädyttiin lähtemään Utsjoen retkeilyreitille. Aikaa oli varattu reilusti 25 kilometrin matkalle, koska mukana oli 8- ja 9-vuotiaat ensikertalaiset ”painavine” reppuineen. Aloitimme reissun Mantojärven kirkoilta. Auto jäi parkkipaikalle kuuden aikaan illalla ja karavaani lähti ylämäkeen tarpomaan. Päästiin menemään poroaidan veräjästä, ylittämään puro kahlaamosta ja puskemaan kapeaa polkua läpi tunturikoivikkojen. Pitkääkin pidempi […]

Tampinkierros Petäjävedellä

Tampinkierros on Petäjävedellä sijaitseva noin kolme kilometriä pitkä hyvin merkattu reitti. Reitti on miltei kokonaan Teerijärvensuon luonnonsuojelualueella. Reitin alussa on opasteet, joissa kerrotaan alueesta ja sen säännöistä. Lähdimme reitille myötäpäivään. Heti alussa oikealle jää iso suo, jonka keskellä on lintujen tarkkailuun tehty koju. Suon ylittävät pitkospuut. Pienet kitukasvuiset männyt töröttävät siellä täällä suolla. Jos astuu […]