Tag Archive for: melonta

Katosselän erämaista tunnelmaa arvostaa niin norppa kuin melojakin – melatorstain retki kalliojyrkänteitä ja karuja rantoja tutkien

Puumalan ja Ruokolahden rajamailla sijaitseva Saimaan vesistöön kuuluva Katosselkä oli kuulunut melontakohteideni ämpärilistalle jo pidemmän aikaa. Mielessä siinteli kartan ja kuvien perusteella jylhän erämaiset kalliorannat ja täydellinen luonnonrauha. Lähtöpaikka Hiekkaniemi kartalla Helatorstaina meloja viettää tietenkin Melatorstaita, niinpä tänä vuonna suuntasimme kajakkien keulat kohti Katosselkää. Katosselän alue on merkittävä järviluonnon suojelualue, ja siellä on myös saimaannorpan […]

Kumikajakilla Kalainsaareen ja Vähä-Haukkasaloon Päijänteen kansallispuistossa

Toukokuussa 2021 aikomuksemme alustavasti oli mennä helatorstaina kiertämään Päijätsalon luontopolku, josta osa kuuluu Päijänteen kansallispuistoon. Suunnitelmamme kuitenkin muuttuivat, kun reilua viikkoa aiemmin mieheni sai pienen polvivamman. Patikointi kipeän polven kanssa ei ollut vaihtoehto. Täytyi siis muuttaa suunnitelmaa. Onneksemme olimme tilanneet juuri kevään kynnyksellä kahden istuttavan kumikajakin, joka mahdollisti retkelle lähtemisen kuitenkin. Jouni Laaksosen Retkeilijän kansallispuistot […]

Suomalaisuuden lähteillä: koe nämä kohteet Tuusulanjärvellä!

Kaupallisessa yhteistyössä Tuusulan kunta Vuosisata sitten kukoistaneen Tuusulanjärven taitelijayhteisön perintö elää vireänä. Uudenmaan maakuntajärvi pursuaa matkailu- ja kulttuuripalveluita. Tuusulanjärven kohteisiin voi tutustua vaikkapa pyöräillen: järven ympäri kiertää helppo, 20 kilometriä pitkä pyöräreitti. Asfaltoitua pyörätietä pitkin on leppoisaa polkea kokemassa alueen moninaiset nähtävyydet. Järveen voi tutustua myös vesitse vuokraamalla vaikka soutuveneen. Retkeilypalvelut: Sarvikallion virkistysalue, Fjällbon puisto, Vanhankylänniemen […]

Helteinen muisto heinäkuulta; auringonlaskun melontaretki Taipalsaaren Rastinniemeen

Syksy on jo pitkällä kun selailen kännykästä mennyttä kesää. Vaikka kesä on itselleni vaikeaa aikaa auringon ja helteen takia, Rastinniemen melontaretken kuvien kohdalla toivoisin olevani taas vesillä auringonlaskussa, kevyen kesätuulen puhaltaessa lämpimästi, ilman kiirettä minnekään. Kohde kartalla Heinäkuisena lauantaina lämpömittari kipusi pitkälle kolmenkymmenen yläpuolelle, eikä ollut toivoakaan tehdä oikein mitään fyysistä. Tuulilukemat olivat varsin maltilliset, […]

Loppuvuoden ihana rauha houkuttelee joelle – näin kaunis on melontareitti Mustiolta Billnäsiin

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Raseborg Tätä hetkeä olinkin jo odottanut, melontaretkeä Billnäsin kulttuurimaisemiin. Aamu oli hyvin kylmä, ja auton ikkunat olivat jäässä. Sääennuste lupaili kuitenkin kaunista, puoliaurinkoista päivää. Lähdin innokkaana ajamaan kohti Billnäsin ruukkikylää, jossa tapaisin melontaoppaani Gutten, Gustaf Ahlroosin. Gutte järjestää Billnäsin alueella mm. melonta- ja pyöräilyretkiä. Mustion lähtöpaikka kartalla Billnäsin lopetuspaikka kartalla Melontareitin pituus […]

Ruskamelontaretki hiljaisella Saimaalla

Syksyn viimeinen pitempi melontareissu suunniteltiin Saimaalle. Päällekkäisyyksien vuoksi ajankohdaksi asettui lopulta lokakuun toinen viikonloppu. Tuuli oli puhaltanut viikolla parhaan ruskan pois, mutta saimme silti nauttia kolme päivää värikkäistä saarten rannoista. Oravin vierasvenesatama kartalla Perjantai 8.10.2021 Lähdimme liikkeelle aamulla yhdeksän aikaan Oravista Harrin mökiltä kohti pohjoista. Upean saariston jälkeen saavuimme Pyttyvedelle, ja suunta kääntyi ensin itään […]

Ruskilankosken luontopolku Satakunnassa vie majavien maille

Ruskilankosken luontopolku Satakunnassa vie majavien maille, ja saatat bongata harvinaisen kuningaskalastajan.

Packraftilla Rauman saaristoon: melontaretki Nurmeksen Pinokarille

Joskus jostain tavasta tai toiminnosta voi salaa tulla niin mieluinen, että sitä tekisi mielellään kaiken vapaa-aikansa. Itselleni kävi vähän vahingossa niin tämän vuoden yhden hittilajin, packraftailyn kanssa. Hetki sitten manasin vielä koko laitetta jossain syvällä Vätsärin Routasenkurun uumenissa. Nyt melontakilometrejä on kertynyt tältä vuodelta jo reilusti yli 200. Ja ihan kaikenlaisissa paikoissa, niin merellä kuin […]

Yllättävän ihana! Metsän keskellä luikertelevat virrat ja kapeikot houkuttelevat Pitkäveden melontareitille Kuhmoisiin

Kaupallisessa yhteistyössä Päijälän kyläyhdistys Kuhmoisissa, Päijälän kylässä, aivan Isojärven kansallispuiston kupeessa, sijaitsee mahtava 20 kilometrin mittainen melontareitti. Se kulkee pohjoisesta etelään ja puikkelehtii pitkin jokia ja pieniä erämaisia järviä. Lähtöpaikka kartalla (Korpusmaantie 61) Päätepiste kartalla (Riihigalleriantie 82) Melontareitti 20 km, matkalla laavu Elokuun viimeinen päivä oli melontaretkemme lähtöpäivä. Pääsimme reissulle vasta alkuillasta, joten päätimme viettää […]

Kalliosaari – Helsingissä meriluonto on lähellä ja omin lihasvoimin saavutettavissa

Helsingissä meriluonto on lähellä – jopa niin lähellä, että saari(sto)retkiä suunnitellessani melkein unohdan, ettei aina tarvitse lähteä merta edemmäs löytääkseen ihania ja ruuhkattomia reissukohteita. Helsingin tunnetuimpia saaria lienevät ne, joihin pääsee vaivattomasti yhteysaluksella tai veneellä, mutta kaupungista löytyy myös useita muita ulkoilusaaria. Tänä kesänä olen päättänyt tutustua Itä-Helsingin antimiin, joihin voi suunnata omin hartiavoimin – […]