Tag Archive for: maisema

Mietoistenlahti, Mynämäki – lintubongarin paratiisi

Itämeren rannat ovat muuttolintujen levähdyspaikkoja. Mynämäen kunnan alueella kohti merta avautuvaa Mietoistenlahtea eli viralliselta nimeltään Saarenaukkoa pidetään yhtenä maamme parhaista lintubongauspaikoista. Kyseessä onkin luonnonsuojelualue, jonka matalavetisen kosteikon kautta mereen laskevat sekä Laajoki että etelämmässä Kuustonmaan kohdalla Mynäjoki. Lintutornien ja polkureittien ansiosta paikalla viihtyvät niin lintuharrastajat kuin päiväretkeilijätkin. Keväällä Mietoistenlahdella riittää vilinää. Yli viiden neliökilometrin laajuinen […]

Pöljän pysäkki, Siilinjärvi

Pöljän kylän kulttuuripolulla, Siilinjärvi

Hyvvee pöljempöö päevee! Ai missäkö Pöljä on? No sehän löytyy Pohjois-Savosta Siilinjärveltä, viitostien varresta, hujaus Kuopiosta ylöspäin. Kylään ja sen historiaan pääsee perehtymään loistavasti seuraamalla Pöljän kylän kulttuuripolkua, joka kiertää maalaismaisemissa aimo lenkin (reittivalinnasta riippuen noin 10–11 kilometriä) pitkin asvalttia ja hiekkateitä. Kävellen kulkemiseen kannattaa varata useampi tunti aikaa, etenkin jos reitin varren pysähtymispaikat houkuttavat […]

Kaupin monipuolinen ulkoilualue Tampereella

Retkeilevän tai ulkoilevan ihmisen muuttaessa uuteen kaupunkiin, on edessä tutustuminen ulkoilualueisiin. Aina ei voi lähteä isommille retkille ajan tai rahan puutteen takia, joten lähialueen tarjontaa on hyvä etsiä. Näin oli myös itsellä ja Kaupin ulkoilualueelta löysin paljon erilaiseen harrastamiseen; kuntopoluista pieniin metsäpolkuihin, joita on todella paljon ja useampi kilometri. Ulkoilualue ulottuu Atalasta aina TAYS:an ja […]

Mustolanmäki, Suonenjoki

Mustolanmäki on liki 200 metriin kohoava avara mäki Suonenjoen pohjoispuolella. Mäkeä halkoo luode–kaakko-suunnassa seututie 548 Suonenjoelta Karttulaan. Kun kulkusuunta on Karttulasta Suonenjoelle päin, tarjoaa Mustolanmäki parastaan. Mutkainen pikitie nuosee jyrkästi kohti mäen lakea. Makeat mansikkipellot tervehtivät ohittajaansa ennen kuin mäen vanhat vartijat, tien molemmin puolin seisovat euroopanlehtikuuset (Larix decidua) ottavat kulkijan vastaan. Näyttävät puuvanhukset luovat tien […]

Perkausvuoren näkötorni, Kivijärvi

Perkausvuoren näkötorni, Kivijärvi

Ajelin pohjoisessa Keski-Suomessa etelästä päin kohti Salamajärven kansallispuistoa kun huomasin mustapohjaisen, hannunvaakunalla varustetun kyltin vähän ennen Kivijärveä. Painoin paikan suurin piirtein mieleeni ja illalla Salamajärveltä palatessani olin tarkkana. Niinpä onnistuin kääntymään Perkausjärven näköalapaikka -viittaa seuraten pikkutielle, Kivijärveltä tultaessa oikealle. Soratietä matkaa oli seuraavan opasteviitan sisältävään risteykseen isommalta tieltä 2,5 kilometriä. Sitten otin hetken tuumaustauon, sillä tien […]

Päiväretki Repoveden Kuutinkanavalle

Syyskuussa kosteannihkeänä päivänä ajoimme Kouvolassa Repoveden kansallispuiston Tervajärvelle ja läksimme sitä kautta kävellen tavoittamaan vuonna 1912 rakennettua Kuutinkanavaa. Kansallispuiston eteläpuolella sijaitsevan Tervajärven lisäksi alueelle on kaksi muutakin sisääntuloa pysäköintipaikkoineen: pohjoisosassa Saarijärvi ja etelässä Lapinsalmi. Kuutinkanavalle niistä jokaisesta on suurin piirtein sama matka, vesiteitäkin kanavalle pääsee. Tervajärven osoite on Kivisilmäntie 720, ja sinne pääsee Hevosojan kylän […]

Kustavilainen retki – Rikalan kravi ja Pyhällönvuori

Pääsiäinen on hyvä päättää lähiretkeilyn merkeissä! Vapaa maanantai ja sään puolesta erinomainen kevätpäivä pakkasivat nokipannun reppuuni ja saivat meidät suuntaamaan Lempäälän parhaalle lintutornille Mattilan kylään. Paras torni ainakin näköalojensa puolesta, kovin intohimoinen lintubongari en ole ja torneja käytänkin siten lähinnä maisemien tarkkailuun. Mattilan kyläyhdistys on tehnyt melkoisen ponnistuksen rakentaessaan lintutornin eteläisessä Lempäälässä sijaitsevalle  Pyhällönvuorelle. Pyhällönvuori […]

Jämsän Ruuhijärvi eli Rotkojärvi Ruuhivuorelta käsin

Keväinen aurinko ja hankikantokelit houkuttivat lähtemään retkelle. Jämsän Rotkojärvi oli katsastamatta, joten sinne lähdettiin. Netistä löytyi ajo-ohje, jossa neuvottiin ajamaan Jämsästä 10 kilometriä Halliin päin ja kääntymään sitten Palsinaan. Risteyksestä piti olla 10 kilometriä Ruuhivuori-kyltille, mutta todellisuudessa matkaa oli vähän alle 6 kilometriä. Auto piti jättää tien varteen. Vanha tienviitalta näyttävä kyltti osoitti metsään päin […]

Vaarunvuoret, etelän ja pohjoisen luonnon kohtaamispaikka

Vaarunvuoren tunnetaan olevan siitä ovela paikka, että se on monelle etelän lajille niiden pohjoisinta tunnettua esiintymisaluetta ja sitten jollekin pohjoisen lajille melko eteläinen esiintymispaikka. Esiintyy siellä myös semmoisia lajeja, joiden ei juuri tiedetä muissa paikoissa esiintyvän, eli ovat siis uhanalaisia tai muuten vaan harvinaisia tai vähälukuisia. Tämä on totuus joka pätee vielä useampaan ryhmään, kuten […]

Päiväretki Kivikeskussa Nokialla

Eräänä keväisenä päivänä mietin minne seuraavana viikonloppuna lähtisin retkeilemään. En halunnut lähteä ajamaan kauas, joten ryhdyin selaamaan maastokarttaa tabletillani. Pian huomasin länsipuolella Tamperetta luonnonsuojelualueen, jolla oli kaksi nuotiopaikkaa. Tämä suojelualue sijaitsi Kivikesku-nimisen pienen järven ympärillä. Suoalue oli 60-70-luvulla tarkoitus ojituksella kuivattaa metsätalouskäyttöön. Nimensä järvi on saanut keskellä olevasta isosta siirtolohkareesta. Kivikesku kuuluu Nokian kaupunkiin, vaikka […]