Tag Archive for: luontopolkumies

Kaupungin lähellä korpimaisemassa: Soininmäen luontopolku Savonlinnassa

Savonlinnassa sijaitsevalta Soininmäeltä on melkoiset näkymät – ei uskoisi olevansa näin eteläisessä Suomessa. Alue kuuluu suurelta osalta WWF:n perintömetsäalueisiin ja siksipä korpimainen metsä on lähes luonnontilaista. Soininmäen luontopolun varrella voi maisemien ihailun lisäksi piipahtaa pittoreskilla Mustalammella ja istahtaa laavulle evästauolle. Paikallinen retkeily-yhdistys, Olavin Retkeilijät huolehtii polttopuista ja reitin opasteista hienosti.

Neljän lammen rantamaisemissa – Kotokierros Kirkkonummella

Meikon luonnonsuojelualue sijaitsee melko lähellä Kirkkonummen keskustaa. Se on suurehko ja monipuolinen luontoalue, jossa voi kulkea sekä merkittyjä reittejä että samoilla erämaisemissa. Kotokierros on tunnettu myös nimellä Neljän lammen kierros – lammet rytmittävät kävelyä ja ovat mukavia etappeja ja taukopaikkoja reitin varrella.

Poronpolku Lopella on sekä mainio tapahtuma että huippuhyvä kävelyreitti

Poronpolku on saanut nimensä Sallasta 1960-luvulla tuodun porotokan mukaan. Nämä porot asustelivat ulkoilureitistön varrella ja vuonna 1967 aloitettu Poronpolku-ulkoilutapahtuma sai sitten nimensä porojen mukaan. Myöhemmin nimestä ja nimenvaihdosta on pidetty mielipidetiedustelu, mutta se on päätetty pitää ennallaan. Poronpolku-tapahtuma järjestetään aina syyskuun viimeisenä sunnuntaina ja nykyisin kävelijöitä on noin pari tuhatta.

Tämä kalliosola täytyy nähdä – Helvetistä itään -luontopolku Ruovedellä

Helvetinjärven kansallispuistossa on vain yksi nimetty rengasreitti, Helvetistä itään -luontopolku. Se on sitäkin mielenkiintoisempi, kävelyreitti Helvetinkoluun. Helvetinkolu on varmasti yksi Suomen tunnetuimmista luontonähtävyyksistä – pari metriä leveä ja 40 metriä korkea sola, jota tuhannet suomalaiset ihmettelevät vuosittain.

Torpparintaival Seitsemisen kansallispuistossa – erittäin hyvä ellei täydellinen kävelyreitti

Torpparintaival lienee Seitsemisen kansallispuiston monipuolisin rengasreitti. Sen varrella on upeita aarniometsiä, perinnemaisemaa, soita ja viehättäviä lampia. Reitin lähtöpiste on Koveron perinnetilalla, jossa kannattaa ilman muuta samalla pistäytyä ihailemassa viime vuosisadan alkuun sijoittuvaa elämänmenoa ja hyvin vaalittua kulttuurimaisemaa!

Vahteriston luontopolulla voi käyskennellä vanhassa kuusimetsässä ihan Riihimäen keskustan läheisyydessä.

Vahteriston luonnonsuojelualue Riihimäellä on 121 hehtaarin luontokokonaisuus; metsiä ja pieniä suoalueita. Vahteriston luontopolku kulkee kuusivaltaisessa kangasmetsässä. Ollaan aivan lähellä Riihimäen keskustaa, mutta melkeinpä korpimetsässä – täällä voi hiljentyä kuuntelemaan luonnon rauhaa ja ihailla valoja ja varjoja.

Luutalammen kaunista rantaa ja kangasmaastoa – Pikku Samo Lopella

Komion luonnonsuojelualueella Lopella voi kävellä useammankin eri ympyräreitin. Pikku Samo on reiteistä lyhyin, noin kolme ja puoli kilometriä. Reitti käy todella viehättävän Luutalammen rannalla ja kurvaa sen jälkeen mukaviin kangasmaastoihin. Symppis ja helposti kierrettävä kävelypolku!

Helposti saavutettava luontopolku Espoossa: Tremanskärrin 3,2 kilometrin reitti johdattaa pitkospuineen suo- ja metsämaisemiin

Tremanskärr on kaunis ja luonnontilainen suo Espoossa, Vihdintien varrella. Suon lähistöllä on kallioisia metsiä ja korpilaaksoja. Tremanskärriin voi tutustua mukavaa noin kolmen kilometrin luontopolkua pitkin – suon lisäksi pääsee idyllisen Kurkijärven metsälammelle. Tiedätkö muuten, mistä Tremanskärr on saanut nimensä?

Liikuntareitti moneen makuun – Tapion Taival Salmen ulkoilualueella Vihdissä

Salmen ulkoilualue on Vihdissä sijaitseva Helsingin kaupungin virkistysalue. Alue on suuri, 860 hehtaaria ja sieltä on yhteys myös Nuuksion pohjoisosaan. Salmen alueella on kolme merkittyä luontopolkua, pisin niistä on noin kymmenen kilometrin mittainen Tapion Taival. Se on hyväkuntoinen ulkoilureitti, jonka varrella on monenlaisia metsämaisemia ja hienoja rantapaikkoja.

Seikkailua Venäjän rajalla – Koitajoen eteläinen kierros

Koitajoki on noin 200 kilometriä pitkä joki ja se mutkittelee Suomen ja Venäjän alueilla laskien lopulta Pieliseen. Koitajoen varrella on useampikin retkeilyalue, Luontopolkumies suuntasi aivan Venäjän rajan pintaan, lähes Suomen itäisimmälle pisteelle. Koitajoen eteläinen kierros kulkee avarien ja upeiden suoaukeiden, valoisien mäntykankaiden ja Koitajoen rantapenkereiden maisemissa.