Tag Archive for: luontopolku

Virvikin luontopolulla Porvoossa – kohokohtina siirtolohkarejätti, yövilkka ja kaunis neva

Virvikin luontopolku kulkee vaihtelevassa maastossa Virvikin golfkentän läheisyydessä. Reitillä on niin kallioita, synkkiä korpimetsiä kuin suomaisemaakin. Luonnosta kertovat opastaulut ovat sekä suomeksi että ruotsiksi.

Merimaisemaa, pitkospuita, kivenmurikoita – Hanikan luontopolku Espoossa

Pääkaupungissa ja lähistöllä on melkoinen määrä mielenkiintoisia luontopolkuja. Hanikan luontopolku oli yksi ensimmäisistä, joihin koskaan tutustuin. Vinkin taisin saada alun perin Latu & Polku -lehdestä. Nyt reitti on tullut kävellyksi jo moneen kertaan – merenrantamaisemien takia se tuntuu kuuluvan joka kesään!

Karkkulan luontopolulla Orimattilassa: tarjolla mainioita Mallusjärven rantamaisemia

Karkkulan luontopolku on lyhyehkö kävelyreitti, jonka varrella voi ihastella sekä taidetta että maisemia. Mallusjärven rantakallioilla on parikin istuskelupaikkaa, joissa voi vaikkapa nauttia eväitä ja rauhoittua järven selkää katsellen.

Tämä polku vie yhdelle Suomen suurimmista siirtolohkareista – Julunkivi Savonlinnan ja Sulkavan rajalla

Julunkiveä ei ole ihan helppo löytää. Itse jouduin aikoinani etsimään sitä useammankin kerran. Vaikeuksien kautta voittoon – löysin sen keväällä 2017 ja halusin jakaa ohjeet muillekin komeaa kivenlohkaretta etsiville. Savonlinnan rajan tuntumassa olevalle kivelle kannattaa suunnata Sulkavan Lohilahdelta.

Sympaattinen luontopolku lähellä Koloveden kansallispuistoa – Pyylin Polku Heinävedellä

Heinäkuisena torstaina kesällä 2017 lähdin etsimään Heinäveden nettisivuilta löytämääni Pyylin Polkua. Pienen seikkailun jälkeen löysin polun, kiersin sen ympäri ja matkalla mietin, pitäisikö minun ryhtyä jakamaan tietoa luontopoluista. Pari päivää myöhemmin avasin Luontopolkumies-blogin.

Kaidatvedet – erämainen järviketju Parkanon kupeessa

Kolmostien liikennevirta jää taakse kun käännyn Parkanon Metsämuseolle vievälle tielle. Kilometri Kihniötä kohti ja sitten kilometri pientä hiekkatietä. Perillä Kaitojen vesien rannassa odottaa parkkipaikka, konehallin kokoinen näyttelyrakennus, kauempaa paikalle ulkomuseoksi siirretty vanha metsäkämppäkokonaisuus, lukuisia metsätöihin liittyviä isoja ja pienempiä työkoneita, laavu sekä osin järven rantaa seuraileva luontopolku. Paikka näyttää siltä, että siellä riittää ihmeteltävää pitemmäksikin […]

Järvelän kosteikko on lintukeidas Turun keskustan tuntumassa

Laulujoutsenten ääni kaukaisuudessa kantautuu korviini. Pienen odottelun jälkeen ääni lähestyy minua ja lopulta kaksi laulujoutsenta lentää näkyviin metsän takaa. Ne laskeutuvat edessäni avautuvalle kosteikolle. Odotan hiirenhiljaa mitä tapahtuu, koska kosteikolla asuu toinen laulujoutsenpariskunta, joka tiukasti pitää kiinni reviiristään. Naaras hautoo pesäkummulla ja koiras seuraa vähän matkan päästä laskeutuvia joutsenia. Heti niiden laskeuduttua paikan isäntä lähtee uimaan kohti vierasta […]

Ihmeellisten sattumusten sarja synnytti upean luonnonsuojelualueen: Höytiäisen luontopolku Joensuussa

Höytiäisen kanavan suistosta Joensuusta löytyy luonnonsuojelualue, jolla on ainutlaatuinen historia. Sen maisemiin voi tutustua noin 2,5 kilometriä pitkää, tasamaata kulkevaa luontopolkua pitkin. 1800-luvulla alkupuoliskolla Höytiäisen ranta-asukkaat keksivät, että järven vedenpintaa laskemalla saisi näppärästi lisää maatalousmaata. Niinpä vuonna 1854 alkoi työmaa: kanavan rakentaminen Höytiäisen ja Pyhäselän välille. Vesi kuitenkin syövytti maata kanavan yläpäähän rakennetun patojen ympäriltä, ja […]

3 kilometriä Patvinsuon vanhinta aarniometsää – Kuusipolulla on melkein liikaa tutkittavaa!

Lähdimme viettämään lasten kanssa koululaisten ensimmäistä lomapäivää Patvinsuon kansallispuistoon. Tällä kertaa kiersimme kaikille uuden Kuusipolun. Tämä 3 kilometrin pituinen luontopolku kiertelee kansallispuiston vanhimmassa aarniometsässä pitkin Autiovaaran rinteitä. (kartta) Lapset löytävät luonnosta kaiken aikaa jotain mielenkiintoista. Muurahaispesiin on kiva työntää keppejä ja nuoleskella sitten kepistä kirpeää happoa. Myös kaikenlaiset kolot maassa ja puissa kiinnostavat. Välillä pitää […]

Glimsinjoen luontopolku, paratiisi keskellä Espoon kaupunkia

Tie vei Espooseen, ja Kuninkaantie on vienyt jo vuosisatoja. Niinpä päätin pistäytyä siellä, missä nämä kaksi kohtasivat, eli kahvikupilliselle Bembölen kahvituvalle. Siinä paikan historiaa lueskellessa osui silmiin tieto Glimsinjoen luontopolusta. Koska olin aivan kulmilla, niin päätin lähteä käymään polulla siltä istumalta. Ensimmäiseksi otin suuntiman kohti reitin lähtöpistettä, Glimsin talomuseota. Tila on ollut niillä sijoilla ainakin 1500-luvulta, […]