Tag Archive for: lapset

Paras aika puukiipeillä – saako puuhun ihan oikeasti kiivetä?

”Saavatko teidän lapsenne kiivetä puuhun?”, kysyy rouva, joka katselee, kun lapseni roikkuvat lähimetsässämme puussa kuin apinat. Katsahdan häntä kovin ihmeissäni. Toviksi olen unohtanut, että kaikille tämä ei ole itsestäänselvyys. Meillä lapset – ja aikuiset – saavat kiivetä puissa, kunhan osaavat myös tulla itse alas. 8-vuotias lapseni tunnistaa kiipeilypuun jo kaukaa. Se on iso, vahva puu, […]

Kokemuksia lasten retkimakuupusseista – ja vinkkejä ulkona yöpymiseen perheen pienimpien kanssa

Molemmat lapsemme ovat nukkuneet telttaöitä 1-vuotiaasta alkaen. Siinä vaiheessa lapset nukkuivat vielä päiväunensakin ulkona, joten teltassa ja makuupussissa nukkumisessa ei ollut mitään ihmeellistä. Sama makuupussi, jota käytettiin rattaissa, sopi hyvin myös teltassa yöpymiseen. Vanhempi lapsistamme on aina ollut rauhallinen nukkuja. Hän pysyi pienenäkin makuupussin sisällä ja oppi nopeasti pitämään makuupussin huppua päässä, jos oli kylmä. […]

Päiväretkiä Pyhä-Luoston kansallispuistossa elokuussa – lapset ja koirat matkaseurana

Huom! Alueen reittejä kunnostetaan kesällä 2020 – tarkista reittikohtaiset huomiot Luontoon.fi:stä Pitkään tuli mietittyä, minne sitä lähdettäisiin perheen kanssa lomalle. Ihan helppoa ei ole matkustaa kahden lapsen ja kolmen koiran kanssa. Olin jo pitkään toivonut pääseväni kesällä Lappiin, kun yleensä käymme Lapissa vain talvella. Kun koirat ovat mukana, on parempi suunnata luontoon, kuin kaupunkilomalle. Ja […]

Helposti saavutettavia laavuja ja mielenkiintoisia nähtävyyksiä – Hossa sopii loistavasti lapsiperheen lomakohteeksi

Kun Hossasta tuli kansallispuisto vuonna 2017, halusimme ehdottomasti lähteä tutustumaan sinne koko perheen kanssa. Hossan harjumaisema, jylhä Julma-Ölkky ja kirkkaat vedet kiinnostivat minua, ja lapsillekin löytyisi varmasti ihmeteltävää Hossan monipuolisesta luonnosta. Yksi suosikki tulisi takuulla olemaan Julma-Ölkyn riippusilta, mutta ohjelmaamme kuuluisivat myös Hossan luontopolku, poropuisto, Muikkupuron laavu sekä melontaretki järvellä. Vuokrasimme viideksi yöksi mökin kesäkuun […]

Uusi retkeilyreitti Pyhärannan Reilassa: Hierkonpolku kiertelee pitkin kaunista merenrantaa

Janareitti 3 km / suunta 2 tulipaikkaa Helppo reitti P-paikka, Säikä Varsinais-Suomen Pyhärannassa, Reilan kylässä, on vielä vuoteen 2014 asti toiminut puolustusvoimien harjoitusalue aivan merenrannassa. Armeija päätti kuitenkin luopua alueesta ja kaunis, asumaton merenranta siirtyi Metsähallituksen omistukseen. Reilan kyläyhdistys Reidu haki Leader-tukea alueen luontopolun ja palveluiden rakentamiseen, ja onneksi tukea myönnettiin. Ahkerien talkoolaisten voimin alueelle rakennettiin […]

Talvisin Kurjenrahkan suoluontoa pääsee ihailemaan hiihtäen – ja mukana repussa kulkee perheen pieninkin

Kurjenrahkan kansallispuiston luontotuvan, Kurjenpesän, parkkipaikalta lähtee talvisin yhdeksän kilometrin pituinen retkilatu Kurjenrahkalle. Retkiladulle pääsee myös Rantapihan yhdysladulta. Hiihtoretkelle voi lähteä vaikka perheen pienimmän kanssa. Pikku pakkasella vauvat kulkevat mukana hyvin vielä kantorepussa, kunhan muistaa pukea pikkuiselle paljon villavaatetta. Latu 9 km Retken kesto 2 tuntia Helppo reitti P-paikka kartalla Kurjenrahkan kansallispuisto sijaitsee Varsinais-Suomessa usean kunnan […]

Vanhat tammet ja sammalten hehku kuin satukirjasta – joulukuinen retki Salon Vaisakkoon

Salossa sijaitseva Vaisakon luonnonsuojelualue on tunnettu kevätkukistaan – huhti–toukokuussa keltaisten, valkoisten, sinisten ja violettien kevätkukkien väriloisto peittää metsänpohjaa kirjavana mattona. Mutta joulukuussa Vaisakko antaa toisenlaisen, vähintään yhtä upean luontoelämyksen: lumettoman talven sammalet, tammien ja metsälehmusten jylhät muodot sekä täydellinen hiljaisuus lumoavat kulkijan. Reitti n. 4 kmEi tuli- tai taukopaikkaa, polulta poikkeaminen kiellettyLähtöpaikka kartalla Olin joulun alla […]

Peikkometsän kierros Västerbyn ulkoilualueella Raaseporissa: kaunis ja vaihteleva rengasreitti yllättää iloisesti lapset ja aikuiset

Yhteistyössä Visit Raseborg 5,5 km, rengasreitti Laavu Lähtöpaikka kartalla Ladattava kartta (pdf) Peikkometsän kierros on todella kaunis ja mukavan vaihteleva reitti Västerbyn ulkoilualueella Raaseporissa. 5,5 kilometrin pituus on juuri sopiva lapsiperheen päiväretkeksi – aikaa jää leikeille, tauoille ja vaikkapa sienten metsästykselle. Retken voi tehdä vuodenajasta riippumatta. Metsä on valoisaa, ja maisemat varmasti kauniita pimeämpäänkin vuodenaikaan. Koululaisten […]

Lähdimme vauvan kanssa Nuuksioon – testissä uusi Parkkihaukka-palvelu ja Punarinnankierros lastenrattailla

Yhteistyössä Visit Espoo Nuuksion kansallispuisto on pääkaupunkiseutulaisten rakas virkistyspaikka, jonka luonnonrauhaan on mahdollista vetäytyä pienelläkin varoajalla. Suosituin kohde Nuuksiossa taitaa olla Haukkalampi, jossa retkeilijän kuin retkeilijän on helppo nauttia luonnosta. Haukkalammelta löytyy myös erittäin mukava nuotiopaikka, jossa voi paistaa makkaraa ja syödä eväitä myös katoksen alla huonon sään sattuessa. Lähellä olevien Natura Vivan Haukanpesän palveluiden lisäksi […]

Kaihuanvaaran Juhannuskalliolle johtaa sympaattinen näköalapolku Rovaniemellä

Paikka kartalla Juhannuskallion näköalapolku n. 3 km Laavu Juhannussunnuntaina, kahden sateisen lomapäivän jälkeen, aurinko tuli vihdoin esiin. Houkuttelin kuopukseni mukaan iltakävelylle Kaihuanvaaran Juhannuskallion näköalapolulle. Kaihuanvaara on pieni ja sympaattinen retkeilyalue, joka sijaitsee Rovaniemen itäosassa, Kemijoen varressa. Vaaran rinteillä risteilee eri pituisia retkeilypolkuja sekä luontopolku, joka esittelee ruokasieniä. Lisäksi alueelta löytyy päivätupa, kaksi laavua sekä kaksi näkötornia. […]