Tag Archive for: Kurjenrahka

Vaellus kaupungista Kurjenrahkan kansallispuistoon Kuhankuonon reitistöä pitkin

Kuhankuonon retkeilyreitistö on laaja luontoreittien kokonaisuus Lounais-Suomessa. Reitin alkupiste on Ruissalossa ja päätepiste Säkylän Pyhäjärvellä. Reitistö muodostuu yhdys- ja rengasreiteistä. Sen varrelta löytyy metsiä, maaseutua, teitä, soita ja isoja kallioalueita. Olin pitkään haaveillut vaeltamisesta kotipihalta Kurjenrahkalle ja onneksi hyvä ystäväni Heidi innostui tästä ideasta. Minusta on hienoa, ettei aina tarvitse lähteä vaeltamaan kauas Lappiin, vaan […]

Keväinen retki Vajosuon vuokratuvalle Kurjenrahkan kansallispuistossa

Joskus vain tulee sellainen olo, että on pakko päästä kaikesta arjen kohinasta ja tohinasta jonnekin syrjään kuuntelemaan tulen rätinää kamiinassa. Sellaisen hetken jälleen kerran koitettua, olin avannut Metsähallituksen sivut ja googletellut läpi mahdollisia vuokrattavia eräkämppiä Etelä- ja Länsi-Suomen alueelta. Eräoppaan ja aktiivisen retkeilijän roolissa monet vuokrattavista kohteista olikin jo tullut katsastettua läpi. Nyt kuitenkin huomasin […]

Pakkasyö & lettubrunssi Vajosuon laavulla Kurjenrahkan kansallispuistossa

Artikkeli: HP Hirvonen Pienestä se ajatus saattaa olla joskus kiinni. Olin eräänä talvisena tiistaipäivänä päiväretkellä lumikenkäilemässä Kurjenrahkan kansallispuistossa Vajosuon maisemissa. Ollessani kahvi- ja makkaratauolla Vajosuon laavulla lähetin WhatsApp-viestillä terveisiä muun muassa ryhmään, jossa on äitini ja molemmat isoveljeni. Toinen veljistä laittoi vastauksena kysymyksen: ”olitko yötä?” No. Joku toinen olisi saattanut vaan vastata ”en”, ja asia […]

Kuuluisan Kuhankuonon rajakiven kautta loputtomalle suolle – Savojärven kierros Kurjenrahkan kansallispuistossa

Suomaisemaa parhaimmillaan – Kurjenrahkan kansallispuistossa riittää hypnoottista pitkospuureittiä monia ja taas monia kilometrejä. Savojärven kierros kulkee suureksi osaksi suolla, mutta tarjolla on myös mukavia pieniä metsäosuuksia. Reitin varrella on myös kuuluisa Kuhankuonon rajakivi – sinne johtaa esteetön polku. Savojärven kierros Kurjenrahkan kansallispuistossaPäivämäärä: 11.5.2021Luontopolkumiehen reittinumero: 223Reitin pituus: 6,5 kmKohokohdat: Avarat suomaisemat ja Savojärven rannat, Kuhankuonon rajakiviParkkipaikka: […]

Talvisin Kurjenrahkan suoluontoa pääsee ihailemaan hiihtäen – ja mukana repussa kulkee perheen pieninkin

Kurjenrahkan kansallispuiston luontotuvan, Kurjenpesän, parkkipaikalta lähtee talvisin yhdeksän kilometrin pituinen retkilatu Kurjenrahkalle. Retkiladulle pääsee myös Rantapihan yhdysladulta. Hiihtoretkelle voi lähteä vaikka perheen pienimmän kanssa. Pikku pakkasella vauvat kulkevat mukana hyvin vielä kantorepussa, kunhan muistaa pukea pikkuiselle paljon villavaatetta. Latu 9 km Retken kesto 2 tuntia Helppo reitti P-paikka kartalla Kurjenrahkan kansallispuisto sijaitsee Varsinais-Suomessa usean kunnan […]

Pirunkirkon Patikka on yksi Varsinais-Suomen hienoimmista reiteistä

Reitti 8 km edestakaisin, yht. 16 km Kulkuaika 4–7 tuntia Vaativa reitti 2 tulipaikkaa, 2 huussia Aloituspaikat: Soikeroinen ja Suppilonkulma Reittikartta Turun seudun lähistöltä eivät retkeilyreitit ihan heti lopu. Olemme Kurjenrahkan Kansallispuiston polut kolunneet jo melko hyvin, mutta Kuhankuonon Retkeilyreitistöltä löytää vielä monta uutta reittiä, joilla emme ole käyneet. Lähdimme pirua pelkäämättä matkaan tälle vaativalle […]

Pukkipalon reitti Kurjenrahkan kansallispuistossa

Kurjenrahkan kansallispuistossa kiertävää Pukkipalon reittiä sanotaan yhdeksi Kuhankuonon retkeilyreitistön suosituimmaksi kohteeksi, joten pitihän se lähteä itsekin katsastamaan. Reitti koostuu kahdesta lenkistä, jotka voi kiertää helposti erikseen, sillä parkkipaikkoja löytyy sekä Savojärven että Saksalantien lähistöltä. Koska mukanamme oli alle kouluikäinen lapsi, suunnittelimme kiertavämme puolikkaan reitistä, joka Kuhankuono-sivuston kuvauksen mukaan on kokonaisuudessaan noin 9 kilometriä. Luotin reittikuvaukseen […]

Kurjenrahkan kansallispuisto – Vajosuon vaellus

Tästä se taas lähtee. Kevään ensimmäinen yön yli kestävä reissu on edessä. Kansallispuistoja on jo tullut kierrettyä lukuisia, mutta tämä on minulle aivan uusi puisto ja uusi reitti. Kohteena tällä kertaa on Kurjenrahkan kansallispuisto. Kulunut talvi on taittunut kevääksi ja vähäiset lumet ovat jo sulaneet pois. Tälläinen talvi on hyvin hankala kansallispuiston huollon kannalta, ja […]