Tag Archive for: kota

Mustavuoren kota

Mustavuoren ulkoilupolulla, Laukaa

Mustavuoren ulkoilualue sijaitsee Laukaan Lievestuoreella, helppopääsyisessä paikassa eli aivan valtatie 9:n kupeessa – vajaan puolen tunnin ajomatkan päässä Jyväskylästä itään, Kuopio suuntaan. Pysäköintipaikan opastauluilta löytyy alueen kartta, jonka mukaan on helppo suunnistaa haluamansa pituiselle rengasreitille. Reiteistä lyhin on 3 kilometrin mittainen ja pisin tekee 9 kilometrin lenkin. Mustavuoren retki ei pistä rämpimään kapeilla, mutkittelevilla pikkupoluilla, vaan […]

Ounasjoen tulvaa ihastelemassa Kittilän Karinnokan lintutornilla

Kittilän kirkonkylällä hienolla paikalla on uudenkarhea lintutorni, josta on hyvä ihastella esimerkiksi kevään muuttolintuja. Ajoimme lintutornille kauniin helatorstai-illan kunniaksi. Olimme kuulleet niin uutisista kuin etelän tuttaviltakin varoitteluja Ounasjoen tulvimisesta, mutta oman kotimme kohdalla Ounasjoki ei ollut noussut yli äyräidensä. Niinpä lähdimme katsomaan, josko isolla kirkolla tilanne olisi toinen. Ja kyllähän siellä vettä riitti. Rantatörmän lähelle oli […]

Hiihtovaellus Hossan laduilla

Meille tuli hiukan yllättäen neljän päivän yhteinen vapaa 6.–9. helmikuuta ja halusimme lähteä jonnekin hiihtovaellukselle. Turussa ei ollut juurikaan lunta, joten jokin muu kohde piti keksiä. Meillä ei ole paljon kokemusta hiihtovaelluksista, joten halusimme paikan, jossa on latuverkosto sekä mielellään paljon laavuja, tulipaikkoja ja autiotupia. Melkeinpä ensimmäisenä tuli mieleen meidän tuleva kansallispuistomme, Hossa. Hossan latukarttaa […]

Luonnon oma lumipesu ja raikasta juomavettä Pallaksella

Taivas oli paksussa pilvessä ja siitä paksusta pilvestä tuprutti paksusti lunta, jota oli maassa jo valmiiksi paksu kerros. Niinpä en ollut erityisen toiveikas, kun suuntasimme ystäväni kanssa Pallastunturin luontotalolle kävelyretken toivossa. Juuri päivää aiemmin Kellokkaan luontotalolla olin saanut todeta, että siellä ei käveltäviä reittejä ollut lumen vuoksi yhtä ainutta ainakaan sillä hetkellä. Ainakaan infopisteen työntekijän […]

Itsenäisyyspäivää juhlistamassa Liesjärvellä

Pitkästä aikaa sai jälleen nostettua rinkan selkään ja lähdettyä muutamaksi päiväksi luonnon keskelle. Meille tuli sopivasti itsenäisyyspäiväksi muutama vapaapäivä ja päätimme lähteä jonnekin kansallispuistoon lähinnä fiilistelemään ja nauttimaan siitä, mikä on meille Suomessa arvokkainta. Samalla saimme ihan mukavasti myös liikuntaa. Tällä kertaa valitsimme retkikohteeksi Liesjärven kansallispuiston. Valitsimme Liesjärven kohteeksemme oikeastaan kahdesta syystä. Emme ole vielä […]

Syksyn viimeinen päivä Kittilän Perhejärvellä

Viimeisinä hetkinä ennen tukevaa lumipeitettä ehätimme kulkea Tepaston luontopolun Perhejärven kodalle. Olin yrittänyt kulkea polun ennenkin, mutta edellisellä kerralla olivat hyttyset ajaneet minut paluumatkalle ennen aikojaan. Nyt pakkaset olivat tehneet hyttysistä selvää, ähhähää! Polku alkaa virallisesti alakoulun pihalta, siitä on kyltti oikein ison tien vieressä. Mutta me kävelimme alkumatkan kelkkareittiä ja yhytimme polun noin sen […]

Kirkkaan veden lumoissa: Hietajärvi, Enontekiö

Kirkkaalla luonnonvedellä on elvyttävä, virkistävä ja voimaannuttava vaikutus ainakin osaan meistä ihmisistä. Enkä nyt tarkoita vain veden juomista, vaan sen katsomista, kuuntelua ja veden tuntua käsissä ja kasvoilla. Keski- ja Etelä-Euroopan vuoristojokien turkoosi kirkkaus oli minusta jo lapsena pysäyttävää. Kirkas vesi kiisi kivipohjan yli alas virratessaan. Se oli minusta hyvin vaikuttavaa, olenhan kotoisin lounaissuomalaisten ruskeiden […]

Kihniön Käskyvuorella

Käskyvuori, tuo mahtipontisen nimen omaava paikka sijaitsee Kihniön pohjoisrajalla. Käskyvuori rajaa Pohjois-Pirkanmaan ja Etelä-Pohjanmaan, ollen näin maisemaa hallitseva maamerkki. Heinäkuinen kesäpäivä houkutteli minut tutustumaan lomailupaikkakunnan ympäristöön. Pirkanmaalla sijaitseva Kihniön Käskyvuori on kunnan pohjoisosassa sijaitseva näköalapaikka. Kuljin paikan päälle Isoniementieltä, Kihniön keskustan läpi ajamalla, suuntana pohjoinen. Isoniementieltä on viitoitus perille asti. Perillä on pieni kääntöpaikka muutamalle […]

Pyhän Jyssäys on rentouttava metsäretki Rukan kupeessa

Hennon usvan laskeutuessa Kuusamon vaarojen metsiin eräänä heinäkuisena sunnuntaina, päätin minä askeltaa Pyhän Jyssäykselle. Seitsemän kilometriä pitkä Pyhän Jyssäys -reitti alkaa Pirunkirkon parkkipaikalta Rukalta, suoraan Juhannuskallion jyrkänteen alapuolelta. Parkkipaikan tienhaarassa kyltti osoittaa suunnan kohti Rukanriuttaa, josta lähes heti käännytään vasemmalle, Plantingintielle. Lenkin tekevä reitti alkaa ja päättyy talojen keskellä urbaanin Rukan alueella. Lähtiessäni matkaan prameat […]

Virtaa pankkiin myös perussetillä – Multamäen luontopolku Laukaassa

Vanhan sanonnan mukaan ei tarvitse mennä mertaa edemmäs kalaan. Oikeastaan tarvitse lähteä edes kotikuntaansa (tai ainakaan naapurikuntaa) kauemmas retkeilemään, jotta saisi reilusti raitista ilmaa, terveyttä metsästä ja muutenkin hyvän mielen. Saati sitten marjoja, ken niitä poimia tykkää. Kävi nimittäin niin, että viedessämme perijätärtä Laukaan kunnan vapaa-aikatoimen eli tuttavallisemmin Vatin ylläpitämälle kesäleirille Laukaan Multamäessä, huomasin, että siellähän […]