Huminaa harjuilla – Kylmäluoman luontopolku tarjoaa monipuolista nähtävää

Taivalkoskella, aivan Julman Ölkyn ja Kuusamon lähettyvillä sijaitsee retkeilijän paratiisi – Kylmäluoman retkeilyalue. Alueella on yhteensä 54 kilometrin edestä merkittyjä reittejä, ja kalaisat luomat houkuttelevat vuosi toisensa jälkeen kalastajat rannoilleen. Illan hämärtyessä pitkospuilla kävellessä voi kuunnella tuulen humisevan harjuilla.

Reitin pituus 4 km
Reitin kulkuaika 2 h
Kota, käymälä
Paikka kartalla
Helppo reitti

Tunnelmoin mielessäni ajellessamme Utsjoelta kohti lapsuuden muistoja. Retkeilimme paljon Kylmäluoman leirintäalueen läheisyydessä retkeilyalueella matkustaessamme asuntoautolla ja -vaunulla. Muistan karpalonkeruun ja patikkaretket perheen kesken kelopuiden saartamilla poluilla. Perille saapuessamme huomasin ilokseni, ettei mikään ollut muuttunut yli kymmenen vuoden aikana – miksi mennä muuttamaan hyväksi havaittua?

Lähdimme seuraavana päivänä patikoimaan 1,5–10-vuotiaiden lastemme kanssa neljän kilometrin pituiselle luontopolulle. Lapsista oli hauskaa etsiä valkoisia reittimerkkejä helppokulkuisella polulla, tunnelma oli rauhallinen kulkiessamme mäntymetsän siimeksessä. Kotona Utsjoella itikat eivät vielä häirinneet, ja oli huvittavaa kun etelämmässä niistä oli riesaa jo näinkin aikaisin! Onneksi niitä ei kuitenkaan ollut suurempaa päänvaivaa.

Vuonna 1979 Kylmäluoma vahvistettiin Suomen ensimmäiseksi retkeilyalueeksi Hossan retkeilyalueen kanssa. Saamelaiset liikkuivat alueella 1500- ja 1600-luvuilla ennen vakituista asutusta. Vuosina 1934–1935 metsätyömaat jättivät jälkeensä maastoon, ja vielä tänäkin päivänä luontopolun varrelta löytyy jäänteitä savottakämpistä ja talviteistä. Luontopolun varrelta löytyvät opastetaulut kertoivat ytimekkäästi alueen historiasta ja siellä tapahtuneista maastoa muokanneista tapahtumista.

Savottakämpän jäänteet

Lähdimme kiertämään luontopolkua kohti Maantiejärven taukopaikkaa. Metsä muuttui upeaksi suoksi ennen kotaa, lapsista oli jännittävää astella pitkospuilla tulvivan suon päällä. Taukopaikalla joimme ja söimme, tuuli oli yltynyt hurjaksi eikä pienin malttanut pysyä poissa rannasta. Tuulen takia jatkoimme patikointia takaisin metsään rivakasti. Lapset pohtivat ääneen aluella majailevia eläimiä ja arvasivatkin oikein porojen, hirvien ja jopa karhujen liikkuvan Kylmäluoman kangasmetsissä. Myös ahmojen tiedetään kulkevan alueella.

Ennen jyrkkää nousua Hukanharjulle jäimme järveä ylittävälle sillalle ihmettelemään tummaa vettä. Päättelimme tulvivien soiden värjänneen veden sameaksi. Rannan sammaleet herättivät myös keskustelua lapsissa. Järven jälkeen valkoiset reittimerkit jatkuivat sekä harjun ylä- että alapuolella, mutta päättelimme ylös kipuavan polun olevan nyt fiksumpi vaihtoehto vesitilanteen takia – monien järvien vesitilanne oli kesäkuun alussa huipussaan.

Into laatui hieman noustessamme kohti Hukanharjun tasannetta. Oli jännittävää kiivetä korkealle ja pohtia, millaiset maisemat meitä ylhäällä odottivat. Odotus palkittiin kauniilla järvinäköalalla. Ylhäällä hyvin kovaksi yltynyt tuuli vei pojalta lippiksen päästä, ja naurunremakassa astelimme harjua pitkin opastekyltille, jossa kerrottiin eläinten käyttäneen samaa polkua kulkiessaan metsissä. Ei ihmekään, harjulla kulkeminen on ollut varmasti helpompaa kuin soilla rämpiminen.

Laskeuduimme harjulta alas metsään, jossa polut parvelivat ja puihin maalatut reittimerkit lisääntyivät. Neljän kilometrin patikka luontopolulla sopi hyvin viisivuotiaallemme, varmasti nuorempikin jaksaa sen kävellä. Yksivuotias sai nauttia kyydistä kantorinkassa. Luontopolku tarjosi lapsille paljon ihmeteltävää, ja alueen historia kiinnostaa aikuistakin. Suurta ihmetystä tuovat tummuneet kelopuut, jotka ovat jäänteitä alueella riehuneesta metsäpalosta.

Retkeilyreittien varrella on mahdollisuus kalastaa, Iso-Pajuluoman rannalle on rakennettu erikseen heittelypaikat.

Kylmäluoman retkeilyalueella on tekemistä patikoijien ja kalastajien lisäksi myös melojille ja maastopyörälijöille. Varusteita voi vuokrata leirintäalueelta. Majoittuminen teltalla leirintäalueen ulkopuolelle on sallittu kilometrin päässä leirintäalueesta. Retkeilyalueelta lähtee myös reitti Hossan kansallispuistoon ja Taivalkoskelle Päätalopolkua (21 km) pitkin.

Lähde: Luontoon.fi Kylmäluoma

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.