Tag Archive for: koiran kanssa

Linnavuoren Tuuli ja rautakauden Pohjois-Häme: Kaakilan linnankallio, lappalaisten viimeinen tukikohta Vesilahdessa

Luola hohkasi varjojen viileyttä ja maalattia oli kostea. Sammaleista seinää myöten tippui yhä vettä, joka oli satanut edellispäivänä. Tuuli työntyi hädissään syvemmälle luolaan ja painautui pieneen nurkkaukseen. Hän nojasi vasten kiveä, kietoi käsivartensa polviensa ympäri ja kuulosteli ääniä. Mutta ulkopuolelta ei kuulunut mitään – hämärässä luolassa kaikuivat vain hänen tukahdutettu hengityksensä ja katkonaiset henkäyksensä. Tuuli […]

Haukanniemen lintuisat rannat Jyväskylän kupeessa

Jyväskylän Haukanniemestä voisi mainita sillä tavalla, että siinä yhdistyy paikka ja juuri se miltä tällä sivustolla on pitkälti kysymys. Paikka on äärinmäisen lähellä ja sen sorttinen, että siellä ajatus kerkeää harhautumaan kaupungin vilinästä aivan toisaalle. Helpoimman kautta sinne pääsee Kortesuolta kulkemalla Wilhelm Shieldtin kadun päähän ja siinä vaiheessa, kun katu loppuu, alkaa hiekkatie. Hiekkatien alusta on […]

Lumimaisemiin myös ilman suksia tai lumikenkiä? Nämä tunturikeskusten talvikävelyreitit kannattaa kulkea!

Tänä talvena on jo useampi tunturikeskus muistanut myös heitä, jotka haluavat maastoon ilman suksia tai lumikenkiä. Muutamia lumettoman ajan tuttuja reittejä on lanattu tai jopa aurattu kävelijöille ja pyöräilijöille soveltuviksi. Osaltaan tähän on varmasti vaikuttanut fatbiken suosio, ja mikäs sen parempi. On vain hyvä, että keskukset huomioivat kaikki luonnossaliikkujat. Tosin liian vähän näitä reittejä on […]

Viikonloppuretki Kurun ikimetsiin, Ylöjärvi

Helmikuun alkupuolella oli taas minivaelluksen aika, ja suuntasimme Ylöjärven pohjoisosiin. Pikku-Suolijärven ympäristö sijaitsee Kurussa. Varsinaisia merkittyjä reittejä ei tietojeni mukaan mene, ainoastaan Pirkantaival poikkeaa alueen laitamilla olevalla laavulla. Ensimmäistä kertaa lähdin retkeilemään pelkän kartan varassa, sillä talsimme hiljaisessa metsässä, jossa ei näkynyt merkkejä ihmisistä. Auton jätimme parkkiin levennykselle Löyttyjärventien varteen, tässä karttalinkki. Lähdimme kävelemään metsään. […]

Mettäterapiaa ja tassuterapiaa Utsjoella ja Inarissa

On talvinen pakkaspäivä Utsjoella, ja sytyttelen tulia laavuun seuranani vapaaehtoistoimijat Jesse ja Nala. Jesse on jo kokenut vapaaehtoinen, mutta Jessen kämppäkaveri Nala on ensimmäistä kertaa mukana. Eväkset sijoitamme tällä kertaa katon rajaan, koska uusi vapaaehtoisemme on myös aina valmis ruuanmaistelija. Alamme keittelemään nokipannukaffeja ja odottelemme asiakkaita saapuvaksi. Jesse ja Nala työskentelevät kanssani SámiSoster ry:n Goaikkanas […]

Pappilanniemen poluilla, Sodankylä

Kevätaurinko pyyhki kirkkailla säteillään Lapinmaan hohtavia hankia. Koivujen oksille oli laskeutunut puuterilunta. Taivas oli sininen, mutta ei vielä niin syvänsininen kuin kesällä: kevättalven alkupäivinä taivas heräilee talven jälkeen auringon valoon aamu-unisesti, sinertävänä, mutta silti utuisen valkoisena. Oli iltapäivä, kun suuntasimme perheen kanssa Pappilanniemen luontopolulle. Polku sijaitsee Sodankylän keskustan tuntumassa, heti sen eteläpuolella, Kitisen ja Jeesiöjoen […]

Lamminmaan kirkkokalliot kolmostien varrella, Janakkala

Paikannimet ovat mielenkiintoisia – varsinkin perinteiset paikannimet rakentamattomalla alueella, jossa nimien alkuperäinen merkitys juontaa juurensa satojen vuosien taakse. ”Kirkkokallio” paikannimenä on tulkittu lähes yhtä monella tavalla kuin on tulkitsijoita. Joissain tapauksissa sanotaan, että kyseessä on vain nimitys korkealle paikalle, kun taas toisissa kohteissa sanotaan kirkkokallioiden olleen uskonnollisten menojen paikkoja. Kaikkea siihen väliin myös mahtuu, ja […]

Kylmäluomalta Taivalkosken kirkonkylälle hiihtäen

Kylmäluoman retkeilyalue Taivalkosken kaakkoiskulmassa on minulle tuttu paikka. Olen retkeillyt siellä muutaman kerran kesällä ja syksyllä. Sen polut monine tuli- ja taukopaikkoineen soveltuvat koko perheelle eri pituisiin päiväretkiin. Alueen harjut, järvet ja suot sopivat patikoinnin lisäksi myös kalastukseen ja metsästykseen. Tällä kertaa päätin kuitenkin tehdä vähän erilaisen retken ja kokeilla hiihtää Kylmäluomalta Taivalkosken kirkonkylälle. Teimme […]

Torkonluikean tulipaikka, Hossa

Yksi helposti saavutettava, mutta silti vaikuttavan rauhaisa paikka Hossan kauniin luonnon sylissä on Torkonluikean tulipaikka. Torkonluikea oli ohjelmassamme vielä viimeisenä, ennen kuin jätimme iki-ihanan Hossan tältä erää taaksemme elokuun puolivälissä. Köröttelimme jo tutuksi tullutta tietä ja jätimme auton parkkiin hiekkatien päähän. Kävelimme mieheni ja koiramme kanssa hetken aikaa Hakoharjun metsiä halkovaa polkua, ja laskeuduttuamme jyrkkää […]

Kaunislampi ja sen tupa, Pudasjärvi

Eräänä heinäkuisena iltana, leipätyön ja pienen rannanraivausrupeaman jälkeen, lähdimme vaimon, kuopuksemme ja koiran kanssa piipahtamaan Syötteen kansallispuiston länsilaidalla, Kaunislammen aarnialueella. Kaunislampi on nimensä mukaisesti kaunis ja kirkasvetinen, jyrkkien kallioiden reunustama lampi, jonka rannalla on Metsähallituksen ylläpitämä päivätupa. Lammen rantaa kiertää parin kilometrin mittainen maisemapolku. Kesänviettopaikaltamme Kaunislammen pysäköintipaikalle oli noin 45 kilometrin matka. Ajoimme ensin mukavan […]