Tag Archive for: kansallispuisto

Kesäpäivä Oulankajoen hiekkarannoilla Kuusamossa

Täydellinen kesäinen hetki upealla, autiolla hiekkarannalla sai alkunsa, kun parkkeerasimme Corollan syrjäiselle metsätielle Kuusamossa. Metsätiellä kohtasimme vain yksinäisen poron, emme ketään muita tasalämpöisiä. Liikasenvaarantieltä olimme kääntyneet oikealle Jäkälämutkantielle, ja sieltä edelleen jatkoimme uudesta tiehaarasta oikealle, kohti Nurmisaarenniemeä. Periltä löysimme silmukkaparkin ja opastetaulun – ja liudan hyttysiä. Hyttyslakit olivat siis paikallaan. Metsään lähti polku. Oli hiljaista, […]

Sokosti Challenge -retkeilykurssi

Tunturituulien kera kuljet, edessä selkosten outamaat. Nuotion lämmössä silmäs suljet, ja liron lauleloon saat nukahtaa. Pois kerran poikkesit valtatieltä, pois poronpolku sun johdattaa. Jos levon mielesi löydät sieltä, sinun maasi on lapinmaa. Vaikka luonto on aina näytellyt suurta roolia elämässäni, ei voi sanoa, että olisin retkeilyssä vielä kovinkaan konkari. Sen vuoksi ilahduin valtavasti, kun minulle […]

Keulatniemen varhaismetallikautiset hautarauniot, Etelä-Konneveden kansallispuisto

Viime viikolla jatkoimme Jussin kanssa retkuilua Etelä-Konneveellä. Jussi oli pari päivää aiemmin laittanut Jatan kevätteloilta järveen turpoomaan, jotta pääsimme sillä puksuttelemmaan pitkin järven selkiä. Olimme ettineet muinaisjäännösrekisteristä mielenkiintoisen kohteen Keulatniemessä: hautarauniot. Suunnistimme kohen Keulatniemen kären hiekkalaguunia. Toinen oli asuttu, mutta toisen pohjukasta lähti tie kohen paljasta mäen nyppylää. Laguunin suulla meiät otti vastaan taivaalle tuijotteleva […]

Ensiaskeleet Etelä-Konneveden kansallispuiston uusilla reiteillä

Viime kesänä kiersimme koko joukon tuoreen Etelä-Konneveden kansallispuiston ja sen lähialueen kohteita. Tänä kesänä juttusarja saa jatkoa. Allekirjoittaneen kauden ensimmäinen Etelä-Konneveden reissu toteutui toukokuun loppupuolella. Viikonvaihde oli ollut pilvinen, mutta lauantaille osui onneksi sateeton väli, joten pääsimme matkaan.Tarkoitus oli ottaa kauden alkuun paikallisen yrittäjän opastamana monipuolinen läpileikkaus, johon mahtui niin vettä kuin mannertakin. Suuret kiitokset […]

Ravadasgorži – Ravadasköngäs Lemmenjoella

Yksi Lemmenjoen kansallispuiston suosituimmista nähtävyyksistä on Ravadasköngäs, koski joka laskee korkeuttaan juuri ennen Lemmenjokeen liittymistä lähes kymmenen metriä. Nähtävyys on tavoitettavissa joko kävellen Njurkulahden kylästä tai venekuljetuksella Lemmenjokea pitkin. Lemmenjoen kansallispuisto Inarissa on läntisen Euroopan laajin kansallispuisto. Sen sydämenä voidaan pitää Lemmenjokea ja sen laaksoa. Laajasta kansallispuistosta löytyy useimmat Lapin tunnistettavimmat maisemat: jokiuomat ja järvien […]

Syntymäpäiväkävelyllä aurinkoisella Torronsuolla

Sain syntymäpäivänäni päättää, mitä teemme. Asiaa ei tarvinnut kauan miettiä ja halusin päästä jonnekin luonnon keskelle kävelyretkelle. Olin Torronsuon kansallispuistosta lukenut aikaisemmin luontoon.fi-sivustolta ja etsinyt kuvia ja blogikirjoituksia. Paikka vaikutti mielenkiintoiselta ja päätimme lähteä sinne. Netistä tulostamani esitteen kartan mukaan lähdimme reissuun, olimme käyneet jo aikaisemmin Liesjärven kansallispuistossa, joka on hiukan samoilla nurkilla. Perinteitä noudattaen kuitenkin […]

Keväisellä kävelyllä Liesjärven kansallispuistossa

Kuten yleensä, aloitamme retket aina jonkinlaisella sekoilulla. Olin etukäteen katsellut netistä loistavan luontoon.fi-sivuston kautta eri kansallispuistoja lähistöltä. Meille taas aukesi yllättäen 17.5.2014 vapaapäivä avopuolison kanssa samalle päivälle ja päätimme lähteä Liesjärven kansallispuistoon kävelylle. Olin siis paikkaa jo tutkinut hiukan ja tulostin vain netistä ajo-ohjeet mukaan ja lähdimme reissuun. Haluan välttää turhaa teknologiaa mahdollisimman paljon vapaa-ajallani, […]

Pääsiäisyö laavulla nukkuen

Meillä olikin yllättäen pääsiäisenä vapaata ja päätimme tehdä jotakin mukavaa retkeilyn merkeissä. Seuraaville päiville oli luvattu pientä vesisadetta, mutta päätimme kuitenkin lähteä uhmaamaan katalaa pääsiäissäätä Teijon kansallispuistoon. Olin ostanut hiljattain uuden rinkan ja halusin päästä sitä testaamaan pienelle retkelle. Teijo sai kansallispuiston tittelin vain hetkeä aiemmin, ja halusimme päästä sinne katsomaan, miltä uusi kansallispuisto näyttää. […]

Piknikillä Teijon Sahajärvellä

Kotikunnassani Salossa sijaitsevasta Teijon Sahajärvestä tuli minulle yksi tärkeimmistä seuduista parisen vuotta sitten. Elämän kovat koettelemukset saivat minut kipeästi kaipaamaan takaisin luonnon rauhaan ja metsän henkien seuraan. Teijolla asuva sisareni johdatti minut Sahajärvelle kerta toisensa jälkeen. Alueen metsäpolusta muotoutui minulle nopeasti todella rakas rauhan tyyssija taianomaisen luonnon keskellä. Palasin Sahajärvelle eli kavereiden kesken Sahikselle muutama […]

Päiväretki Repoveden Kuutinkanavalle

Syyskuussa kosteannihkeänä päivänä ajoimme Kouvolassa Repoveden kansallispuiston Tervajärvelle ja läksimme sitä kautta kävellen tavoittamaan vuonna 1912 rakennettua Kuutinkanavaa. Kansallispuiston eteläpuolella sijaitsevan Tervajärven lisäksi alueelle on kaksi muutakin sisääntuloa pysäköintipaikkoineen: pohjoisosassa Saarijärvi ja etelässä Lapinsalmi. Kuutinkanavalle niistä jokaisesta on suurin piirtein sama matka, vesiteitäkin kanavalle pääsee. Tervajärven osoite on Kivisilmäntie 720, ja sinne pääsee Hevosojan kylän […]