Tag Archive for: jää

Malonsaari, Imatra

Malonsaaressa Imatralla kulkee kiva luontopolku. Kävimme saaressa kinkunsulattelulenkillä aurinkoisena sunnuntaina joulun jälkeen. Polulle pääsee kahdesta paikasta: Hosseinlahdentien päästä tai Leppälahdesta Somerkujan päästä. Me ajoimme Somerkujan päähän ja jätimme auton leveähkölle parkkialueelle. Rantaan vie hiekkatie ja venevajoilta polku Malonsaareen vievälle sillalle. Silta rakennettiin vuonna 2012. Puinen kävelysilta on parikymmentä metriä pitkä ja sen alitse pääsee veneellä. […]

Jäätaidetta Pien-Saimaalla

Vesi taipuu jäätyessään mitä kauneimpiin luonnon taideteoksiin. Paras aika niiden bongaamiseen rannoilta on alkutalvesta, kun lumipeitettä ei vielä ole, eikä järvi ei ole umpijäässä. Myös keväällä jäiden lähdön aikaan löytyy hienoja jäämuodostelmia. Lenkkini kulkee usein Pien-Saimaan rantoja pitkin. Vaikka kuljen monesti saman reitin, vesi tekee siitä joka kerta erilaisen. Toisinaan järvi on täysin tyyni, toisinaan […]

Korouoman jääputoukset ovat Vuoden retkipaikka 2015

Vuoden retkipaikka -äänestys on ratkennut. Voiton vei Korouoman huima jääputous Posiolla. Voittaja sai 1174 ääntä, eli joka neljäs kaikista äänestäjistä oli jääputouksen kannalla. Kakkospaikan itselleen nappasi Oulangan kanjoni Sallassa saaden 1107 ääntä. Kisan kolmannen sijan jo toista vuotta peräkkäin sai mykistävän kaunis Paavolan tammi Lohjalla. Oksiaan kohti korkeuksia levittelevä puujättiläinen sai 865 ääntä. Paljon ääniä saivat […]

Jerisjärven kalapirtit, Keimiöniemi, Muonio

Aikoinaan tutkin Jerisjärven karttaa suurella hartaudella kun mietin, että missäkä sitä joskus haluaisi asua. Järven ympäristöstä löytyi samalla paljon kaikenlaista mielenkiintoista, muun muassa pitkä rivi pienen ja erikoisen näköisiä rakennuksia nimellä Kalakenttä. Mökit ovat kalastajien pirttejä. Mökkirivistön historia vie kauas aina 1500-luvulle, jolloin Tornion pirkkalaisiksi kutsuttu väki saapui alueelle ja löysivät kalaisan Jerisjärven. Sana Jeris […]

Saarihyppely potkukelkoilla Suonteella Joutsassa

Olimme jo paria kuukautta aiemmin kirjoittaneet kalenteriin maaliskuisen lauantain kohdalle, että silloin suuntaisimme hiihtoretkelle Joutsan ja Hirvensalmen kuntien alueella olevalle Suonteen järvelle. Suonteen muutamiin saariin on piilotettu geokätköjä, jotka olivat ensisijainen houkutin retkipäivälle. Kevät eteni ja lumet hävisivät Suonteen jääkannen päältä. Teimme jo varasuunnitelmia, jos saariretki ei onnistuisikaan. Sukset jouduimme unohtamaan, mutta yöpakkaset pitivät jään […]

Korouoman jääputouksella, Posio

Yksi Posion ylpeyksistä on Korouoman rotkolaakso, jossa pieni ihminen voi tuntea itsensä vieläkin pienemmäksi.  Aiemmat visiittini kotimaisiin, tämän rinnalla pienehköhin rotkoihin eivät mitenkään olleet valmistaneet minua niihin korkeuseroihin, jotka Korouomassa kohtaa.  Kevättalven ja kevään (parhaimmillaan jopa alkukesän) lisähoukuttimena alueella on sitä paitsi peräti karttaan merkittyjä komeuksia: huimia jääputouksia. Koska olin talvilomareissulla liki parin tunnin ajomatkan […]

Potkukelkkaillen Unnukan Kaitasaaressa, Leppävirta

Vahtasin eilen sääennustetta, josko tuo laskis yöksi pakkaselle. Illalla mittari näytti -0.1 °C ja aamulla -0.3 °C. Eiköhän se ole ollut enemmän järvellä ja jäävyttänyt sulan pinnan. Sääennuste lupaili sateetonta puolille päiville asti, joten heti herättyäni ja kaffet imastuani suuntasin Riihiniemeen. Kyllähän se kohva kesti potkuria, kameravehkeet, miehen ja eväät. Taustalla Riihiniemen Elsan kivi. Liekkö […]

Kristalliluolassa kohtaat tuhannen vuoden takaisen

Moottori ulvahtaa ja nastarenkaat pureutuvat sileään jäähän nelivetoisen pikkubussin ryömittäessä kahdeksaa matkustajaansa kohti jäätikön reunaa. Kilometrien mittainen tieura mutkittelee jäisenä tasangolla, sukeltaen välillä painanteiden pohjalle ja nousten taas jyrkästi ylöspäin. Täällä olisi vaikeaa edetä kävellen. Auto huojahtaa kuopassa ja kuljettaja vilkaisee peruutuspeilistä huolestunutta ilmettäni. Pitkältä tuntuvan luiskahtelun ja keinumisen jälkeen edessämme kohoaa majesteettisen jäätikkövirran reuna, […]

Virtaava vesi jäädytti itselleen putken

Joonas Palin lähestyi Retkipaikan toimitusta kohdattuaan erikoisen ilmiön. ”Vierailimme tässä ennen vuodenvaihdetta joulupäivänä vaimoni vanhempien luona Kuhmoisten Harjunsalmella.Yhteisen jouluaterian jälkeen teimme pienen kävelyretken lähiympäristössä, ja vaimoni havaitsi erikoisen jääpikarin joka oli muodostunut puron jäätyneeseen pintaan. Pikari on keskeltä ontto, ja vesi virtaa sen alapuolella. Ilmeisesti puron jäätyneeseen pintakerrokseen on jäänyt pieni reikä. Siitä vähän kerrallaan […]

Hiusjään kauneus on kuin toisesta maailmasta

Silloin tällöin kun olosuhteet antavat myöten pääsee vesi tekemään ihmeitä pakkasen kanssa. Olosuhteet olivat selvästi olleet tänä viikonloppuna kohdillaan, kun vanhassa metikönrämässä kävellessä vastaan tuli omituisia jäätuppoja puiden oksilla. Lunta tämä ei kuitenkaan ollut, sillä sitä ei ollut satanut, vaan kyseessä oli harvempilaatuinen hiusjää. Hiusjään arvoitusta voipi ajatella vaikkapa sillä tavalla, että se saa alkunsa […]