Kristalliluolassa kohtaat tuhannen vuoden takaisen

Moottori ulvahtaa ja nastarenkaat pureutuvat sileään jäähän nelivetoisen pikkubussin ryömittäessä kahdeksaa matkustajaansa kohti jäätikön reunaa. Kilometrien mittainen tieura mutkittelee jäisenä tasangolla, sukeltaen välillä painanteiden pohjalle ja nousten taas jyrkästi ylöspäin. Täällä olisi vaikeaa edetä kävellen. Auto huojahtaa kuopassa ja kuljettaja vilkaisee peruutuspeilistä huolestunutta ilmettäni. Pitkältä tuntuvan luiskahtelun ja keinumisen jälkeen edessämme kohoaa majesteettisen jäätikkövirran reuna, jonka uumenista pitäisi löytyä Crystal cave, Kristalliluola.

Kiinnitän oppaan ojentaman kypärän päähäni  ja pudottaudun autosta jäätikölle. Voimakas, Atlantilta asti puhaltava tuuli salpaa hengitykseni ja olen kiitollinen lainaksi saamistamme järeistä liukuesteistä sappaiden pohjissa. Niiden avulla hyisessä viimassa peilijäällä  pystyssä pysyminen on mahdollista. Nostan kamerarepun selkääni ja suuntaan oppaan perässä kohti jäätikköluolan suuaukkoa.

Yksi Vatnajökull-jäätikön virroista.

Yksi Vatnajökull-jäätikön virroista.

Etelä-Islannissa sijaitsee Euroopan suurin jäätikkö, Vatnajökull. Sen paksuus on noin kilometri ja pinta-ala yli 8000 neliökilometriä. Jäätikkö syntyy, kun lumi vuosien kuluessa kasautuu paksuksi kerrokseksi, eikä sula välillä pois. Yläpuolella olevien kerrosten painon takia lumi muuttuu ensin hyvin tiiviiksi firn-lumeksi ja lopulta jääksi. Kova paine pusertaa ilman jääkiteiden välistä ja kasvattaa niiden koon suureksi. Jääkiteet saattavat olla useiden kymmenien senttimetrien mittaisia. Jään jatkuva alaspäin suuntautuva liike ja paine ovat siis tiivistäneet sen hyvin kirkkaaksi ja syvän siniseksi.

Näkymä luolan suuaukolta jäätikköjärvelle.

Näkymä luolan suuaukolta jäätikköjärvelle.

Jäätikön etureunaan muodostuu vuosittain uusia, sulavesivirtojen muovaamia jäätikköluolia. Jäätikköoppaat paikantavat uudet luolat syksyisin sulavesivirtojen avulla ja turisteja niihin viedään marras- ja maaliskuun välisenä aikana. Paikalliset oppaat tekevät paljon töitä etsiessään uusia luolia ja varmistaessaan, että niissä käyminen turvallista.  He ovat myös aina parhaiten ajan tasalla luolien vakaudesta, säätilasta ja muista turvallisuuteen vaikuttavista seikoista, siksi nimenomaan heidän palveluitaan kannattaa myös käyttää.

Kristalliluolan ensimmäinen holvi.

Kristalliluolan ensimmäinen holvi.

Astun sisään Kristalliluolaan sen matalasta suuaukosta ja henkäisen hämmästyksestä. Vaikka olen nähnyt kuvia luolasta jo etukäteen, on näky uskomaton. Onkalon keskellä kulkee hangessa polku ja opas neuvoo pysyttelemään sillä, jotta laidoille nietostunut lumi pysyisi koskemattomana ja kuvauksellisena. Tämä luola on yli viidenkymmenen metrin mittainen ja koostuu useammasta peräkkäisestä holvista. Ensimmäinen niistä on pitkänomainen ja osittain niin matala, että mahtuakseen etenemään on kumarruttava.

Suurin osa jäätikköluolista syntyy jäätikön pinnan sulaessa ja veden tihkuessa railoja pitkin jään pohjalle. Myös geoterminen lämpö synnyttä luolia Islannin jäätiköihin mutta suurin osa niistä on kuitenkin syntynyt sulavesien vaikutuksesta. Edellisen talven luolat romahtavat yleensä viimeistään keväällä säiden lämmetessä ja jäätikkövirran valuessa hiljalleen kohti merta. Kevään edetessä kesäksi veden virtaus voimistuu ja kaivertaa jäätikön halkeamaa suuremmaksi. Kesäkuukaudet kasvattavat näin uusia luolia löydettäväksi vuoden kääntyessä syksyyn.

Kristalliluolan perimmäinen holvi.

Kristalliluolan perimmäinen holvi.

Ryhmässämme on kolmen suomalaisen lisäksi kolme japanilaista ja kaksi saksalaista matkailijaa. Etenemme jonossa seuraavaan holviin, joka on edellistäkin tyrmistyttävämpi. Jää on intensiivisen sinistä ja sen muodot katossa ja seinissä ovat kertakaikkisen upeita. Holvin pohja muodostuu sorasta ja hiekasta. Lumi on osittain värjäytynyt ruskeaksi ja harmaaksi hienosta pölystä, jota jää matkallaan kallioperästä hioo. Kaivan kameran repusta ja asetan sen jalustalle. Aikaa kuvaamiseen on tunti ja hyvin pian huomaan minuuttien kiitävän aivan liian nopeasti.

Ilmakuplia luolan seinissä.

Ilmakuplia luolan seinissä.

Keväällä ja kesällä luolat ovat hengenvaarallisia loukkoja auringon lämmön tehdessä niistä epävakaita ja sortumavaaran kasvaessa. Islannissa turisteja on jopa kuollut heidän mentyään luoliin kesällä ilman ammattitaitoista opasta ja luolien sorruttua heidän päälleen.

Jäätikköluolien sijainti, koko, ja muoto vaihtelevat vuodesta toiseen. Ne ovat dynaamisia ja eläviä, jotkut luolista ovat lumoavan kauniita, toiset puolestaan eivät aivan yhtä mykistäviä. Kokemus on kuitenkin aivan ainutlaatuinen ja jäätikköluolia kutsutaankin yhdeksi maailman ihmeistä.

Jään vankina olevien kuplien ilma on samaa, jota viikingit aikanaan hengittivät.

Jään vankina olevien kuplien ilma on samaa, jota viikingit aikanaan hengittivät.

Maan pinnalla auringon ultraviolettisäteily muuttaa jään valkoiseksi mutta luolien sisällä se on huikaisevan sinistä, turkoosia ja kristallinkirkasta. Kristalliluolassa jää on 900-1200 vuotta vanhaa. Jään sisällä vankina olevissa kuplissa ilma on siis samaa, jota viikingit aikanaan hengittivät. Huikeaa! Tunne on sanoinkuvaamaton sivellessäni luolan kylmää kattoa sormenpäilläni. Aika kiitää ja aivan liian pian on aika lähteä pois seuraavan ryhmän tieltä.

Tänne on päästävä uudestaan.

Jos innostutte vierailemaan jäätikköluolassa, niin muistakaa tehdä se vain pätevän oppaan seurassa. Käyttämämme paikallinen opasfirma, jota suosittelen lämpimästi:

http://www.localguideofvatnajokull.com

1 reply

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.