Nousu Røykenin huipulle tarjoaa näköalan Norjan pisimmälle yhtämittaiselle hiekkarannalle, Bleikstrandalle – katso video!

Miltä näyttää Norjan pisin yhtämittainen hiekkaranta Bleikstranda lintuperspektiivistä? Siitä voi ottaa selvää nousemalla läheiselle Røykenin huipulle 468 metrin korkeuteen. Kohde sijaitsee Andøyan saarella Västerålenissa. Katso myös video matkastamme jutun lopusta!

Reitti 2+ km/suunta

Kohde kartalla: GoogleMaps & NorgesKart

Kyseinen ranta sijaitsee Andøyan saarella Västerålenissa, ja pituutta sillä on useampi kilometri. Kokonaisuutta voi olla vaikea hahmottaa vesirajassa kävellen, jossa tosin alueella liikkuessa suosittelen kyllä käymään. Me vietimme yhden elokuun aurinkoisen päivän ihan vain rannalla kävellen ja lähialueella pyöräillen. Valkea hiekka ja turkoosi vesi aurinkoisena päivänä suorastaan pyytävät uimaan, vaikka vesi ei ihan niin lämpöiseltä tuntuisikaan, kuin miltä se näyttää. Läheiseltä leirintäalueelta löytyi sauna, josta itsekin uskalsin lopulta käydä meressä uimassa.

Rannalta katsottuna Røyken kohoaa pohjoisessa. Huipulle päästäkseen on ajettava vuoren toiselle puolelle, mistä lähtee polku ylös. Parkkipaikka löytyy tien 82 varrelta, josta lähtee pieni soratie vuorella sijaitsevalle observatoriolle. Opasteen mukaan Røykenille on matkaa parkkipaikalta 2,0 km, mutta jos käy menomatkalla Skredalla, tai Andhuella, kuten se opasteessa on nimetty, matkaa tulee noin 3,1 km. Jos haluaa tehdä lyhyen retken vain Andhuella, matkaa tulee 1,4 km suuntaansa ja nousua 288 metriä.

Seuraava päivä oli ajateltu käyttää vuoriretkeen, mutta aamulla herätessä maiseman pääväri oli muuttunut sinisestä harmaaksi. Aamupäiväkin oli pilvinen, mutta koska oltiin vaimon kanssa pyydetty aurinkoa ja sääennustekin sellaista lupaili, lähdimme kulkemaan soratietä ylöspäin vaikka määränpää näkyi yhä vain harmaana seinänä.

Noin 600 metrin kävelyn jälkeen helppokulkuinen polku kääntyy tieltä oikealle ja jatkaa nousuaan Andhuen ja Røykenin väliseen satulaan. Puuraja tuli melkein heti, ja taaksepäin näkyy soinen tasamaa. Välillä pilvien liikkuessa niiden välistä erotti vuoririvistön, joka kartasta katsottuna täytyi olla Senja-saari. Onpa hienoa! Ajattelimme käydä molemmilla opasteiden huipuilla, joten vuoren selälle saavuttuamme suuntasimme ensin oikealle kohti Andhueta.

Noustessamme ylöspäin sininen taivas alkaa näkyä yhä enemmän, ja istumme Andhuelle pienelle evästauolle katsellen Andenesin kaupunkia ja sen takana kaukana näkyvää Senja-saarta. Tuuli on navakkaa ja sen siirtelemien pilvien liikkeitä on kiva seurata. Sitten vähän matkaa takaisinpäin ja suunta uudestaan ylös kohti varsinaista retkikohdetta, eli Røykenin huippua.

Nyt näkyy jo koko matka autolta asti, jota kuljimme vähän aikaa sitten, mutta Røyken on vielä pilven takana piilossa. Polku kulkee osan matkaa vuoren selkää muutaman metrin päässä reunasta, josta on jyrkkä pudotus saaren länsireunalla kulkevalle maantielle. Tokihan sitä täytyi muutaman kerran käydä vilkaisemassa miltä siellä näyttää. Noustessamme Røykeniä kohti, joudumme kävelemään pilven sisään.

Näkyvyys on ajoittain muutamia satoja metrejä, mutta välillä pilviverho repeää ja maisema avautuu muuttuakseen seuraavassa hetkessä taas harmaaksi. Tuuli yltyy ja päätämme pitää ruokatauon, odotellen jos näkyvyys parantuisi. Mutta kuinka lämmittää ruokaa avarassa maisemassa ja kovassa tuulessa? Päätimme ottaa ruokailupaikaksi ensimmäisen paikan, jossa olisi sen verran suuri kivi, että se tarjoaisi edes vähän tuulensuojaa. Kohta sellainen löytyykin, oikea keittiöpotero.

Isompi kivi toisten päällä oli muodostanut pienen katoksen. Me emme sinne mahtuneet istumaan, mutta onneksi keittimen sinne sai tuulensuojaan. Jotta ruuat eivät jäähtyisi jo valmistusvaiheessa, annamme lapasemme niiden suojaksi hautumisen ajaksi. Pilviverhossa on yhä enemmän aukkoja, ja nälän siirryttyä taas pari tuntia eteenpäin, on heti mukavampi jatkaa matkaa. Tai oikeastaan tuulessa ei ollut niin kiva istua paikallaan, mutta kuitenkin. Jossain vaiheessa sumun seasta erottuu yhtäkkiä pieni rakennus, mikähän se on? Ja kyllä, sen kaiteesta löytyy punainen postilaatikko ja vihreä kyltti. Määränpää saavutettu!

Huipulla tuulee aina? Tänään ainakin on kova tuuli, mutta onneksi aurinko lämmittää takin läpi. Pieni Norjan lippu oikein pärisee liikkuessaan tuulen piiskaamana. Loput eväät syödään rakennuksen seinää vasten istuen, jossa sai olla edes jonkinlaisessa tuulensuojassa. Eilisen hellepäivän jälkeen tuntuu vähän viileältä, vaikka lämmintä on norjalaisittain edelleen reilusti, noin 20°C. Auringon paistaessa ja hienoa maisemaa tutkiessa tuuli miltei unohtuu. Pilviä tulee ja menee rivakkaa tahtia, mutta näkyvyys pysyy hyvänä.

Vuoren seinämä kohti Bleikstrandaa on jyrkkä, miltei pystysuora. Uteliaisuus voittaa ja yritetään ryömien lähestyä reunaa ”kurkataksemme” alas. Kuvassa näkyvän reunan alla on kuitenkin useampi parin metrin levyinen tasanne, joilla kasvaa kukkia.

Siirrymme ensimmäiselle ”portaalle” istumaan ja huomaamme löytäneemme oikein mukavan paikan katsella merta ja alapuolella olevaa valkeaa hiekkarantaa. Reunan taa jää lähes tyyni kohta, ja auringon lämpö alkaa tuntua oikein mukavalta. Repussakin on vielä suklaata jäljellä. Elämän parhaita hetkiä on olla hienossa paikassa kera ystävän, jolla on suklaata! Illalla ihmettelemme kuinka naamaa kuumottaa, kunnes tajuamme saaneemme aurinkoa siinä istuessa reilusti ilman suojausta.

Aamun sumusta ja pilvistä siis päästiin ja saatiin nauttia oikein hienosta retkisäästä, jossa auringon valo korostaa värejä. Täällä hyvä näkyvyys on muutenkin kiva, koska silloin voi nähdä koko maiseman. Keski-Suomen maisemiin verrattuna tuntuu hurjan hienolta tajuta näkevänsä kymmenien kilometrien päässä olevia vuoria ja saaria.

Jokaisessa vuoriretkessä tulee se vaihe, kun on lähdettävä takaisin alaspäin. Onneksi tälläkin kertaa mieli on hyvä, eväistä ja maisemista on nautittu ja muistikortilla on paljon enemmän kuvia kuin aamulla matkaan lähtiessä. Alaspäin mennessä joudutaan jälleen hetkeksi pilviverhon sisään. On mielenkiintoista huomata, kuinka ajoittain tulee vastaan esimerkiksi tutun näköisiä kiviä, jotka ovat jääneet mieleen ylöspäin kulkiessa. Kirkkaalla säällä ei tule niin helposti keskityttyä yksityiskohtiin.

Kartalta mitattuna kävelymatkaa tälle retkelle tuli yhteensä noin 5,0 km ja aikaa kului 7 h, koska ei pidetty missään vaiheessa kiirettä ja huipulla vietettiin pari tuntia oikein mukavaa loma-aikaa.