Tag Archive for: harju

Lintharjun luontopolku, Suonenjoen salainen helmi

Lataa esite Lintharju on Suonenjoen keskustan kupeesta länteen lähtevä harju. Pituutta sillä on kaikkiaan kymmenisen kilometriä ja leveyttä parhaassa kohtaa pari kilometriä. Muiden maamme harjujen tavoin se syntyi noin 10 000 vuotta sitten, kun jää lähti viimeisimmän jääkauden jälkeen vetäytymään. Allekirjoittaneelle, kuten suurimmalle osalle entisiä ja nykyisiä suonenjokelaisia, se on tuttu lähinnä talvikauden hiihtoladuista. Sellaisena […]

Talvinen Ärjänsaari, Kajaani

Oulujärven Ärjänselän keskellä nousee komeiden hiekkatörmien reunustama saari, Oulujärven helmeksikin kutsuttu Ärjänsaari. Se on ympärysmitaltaan noin 10 kilometrin mittainen, noin neljä kilometriä pitkä ja hieman yli kilometrin leveä itä-länsisuuntainen saari, jonka rantatörmät nousevat parikymmentä metriä järven pinnan yläpuolelle. Korkeat rantatöyräät ovat Oulujärven harjurannoille tyypillisiä. Ärjänsaari on osa Hailuodosta Rokuan ja Manamansalon kautta Sotkamoon ja sieltä […]

Lohjan Neitsytlinna – omituinen kumpare, jonka synty on mysteeri

Neitsytlinna on yksi niistä paikoista, jotka olivat kummitelleet pitkään käytävien paikkojen listalla. Erikoinen paikannimi ja kummallisesti jo valmiiksi korkeasta harjusta esiinpistävä erikoinen nyppylä tulivat kerta toisensa jälkeen vastaan kartalla näkyvänä houkutteena. Niinpä eräs sunnuntai päätimme apulaisen kanssa lähteä katsomaan, mitä vastaan tulisi. Jätimme auton paikallisen suolaisilla täytteillä varustettuja lättyjä myyvän paikan pihaan ja läksimme astelemaan […]

Lumimäen muinaisranta Keiteleellä

Lumimäki sijaitsee Keiteleen kunnassa, noin 13 kilometrin päässä Keiteleen kirkonkylästä Nilakka-järveen rajoittuen Hiekantien ja Lumimäentien välissä. Lumimäki on yli 10 000 vuotta sitten alueella sijainneiden Yoldiameren ja Ancylusjärven jäljiltä olevaa muinaisrantaa, jossa selkeästi muusta maastosta erottuvat huuhtoutumislohkareikko,  kiviset rantavallit ja huuhtoutunut kallio. Muinaisrannan alin raja on noin 140 metrin korkeudella ja korkein raja hieman reilussa 160 metrissä. Koska […]

Muurame: Keski-Suomen maisemissa

Suomi ja ne pienet paikkakunnat, joista monikaan meistä ei koskaan ole kuullutkaan. Niiden ohi on ehkä ajettu, mutta niissä ei pysähdytä. Sellaisista olen kirjoitellut jo aiemminkin, mutta haluan kirjoittaa taas. Tällä kertaa esittelen teille paikan, jonka ohi moni on joskus ajanut. Paikan, jonka kauneus ei näy moottoritielle tai ABC-huoltoaseman pihalle. Tämä paikkakunta ei ole vain […]

Kultalähteen uhrilähde ja Hyyppäränharjun puhuva metsä Salon Kiikalassa

Vajaan kolmen vuoden aikana olemme saaneet teiltä arvoisat lukijamme satoja vinkkejä toinen toistaan hienommista paikoista (lisää voi antaa täällä). Osassa olemme käyneet, loput polttelevat retkikuumeena. Näin oli myös osana Kultalähteen seudulla Kiikalan Hyyppäränharjulla. Vihje kun kertoi paikan olevan kerrassaan ihmeellinen. Sitä luonnehdittiin useammankin ihmisen toimesta satumetsäksi, jonka tunnelmassa oli jotain selittämätöntä. Sinne kävi suuntani menneenä […]

Vehoniemenharju, Kangasala

Tampereen lähiympäristön helmet ovat monelle kaupunkilaiselle tutkimattomia. Kangasalan neljästä näkötornista eteläisin kohoaa Vehoniemenharjulla, Längelmäveden ja Roineen välisellä harjukannaksella, joka tunnetaan myös maanmainiosta automuseosta. Harju on osa samaa ketjua, johon kuuluu myös Tampereen tunnettu Pyynikinharju. Sen pohjoispuolella aukeaa Kaivannon 1800-luvun alkupuolella kaivettu kanava, joka muuttui rakenteiden murtumisen takia huhtikuussa 1830 avoimena virtaavaksi kanavaksi. Längelmäveden pinta aleni […]

Millainen paikka on Haaralan Multapakat Viitasaarella?

Multapakat. Erikoinen nimi kartalle herätti huomion ja sai uteliaisuuden kasvamaan niin, että viimein se läikähti yli äyräidensä ja asiasta piti ottaa selvää. Ensin tarkempaan tausta-aineistoon perehtymällä, sitten luonnossa. Multapakat on arvoluokan neljä tuulikerrostuma, kaikkiaan 22,5 hehtaarin muodostelma. Alueella hivenen katkonainen paraabelidyyniketju tasaiseksi huuhtoutuneen harjumuodostuman länsireunalla. Se muodostaa kaaren, joka avautuu itään. Mittaa sille tulee kaikkinensa […]

Tiilikkajärven kansallispuisto, Rautavaara ja Sotkamo

Olipa taas kerran käsillä työpaikan virkistyspäivä (syyskuun lopulla 2008), kun puuhamiehet olivat kerrankin keksineet oivallisen käyntikohteen: Tiilikkajärven kansallispuiston Pohjois-Savon ja Kainuun rajaseudulla. Mikäs olisikaan sen virkistävämpää kuin reippailla kymmenen kilometriä erämaisessa maastossa ja nauttia päälle kenttälounas. Kun tilausbussi sitten kurvasi sumuisena retkipäivän aamuna Rautavaaran – Sotkamon maantieltä itään kohti Tiilikkajärven luoteispohjukkaa, oli auto täynnä tuulipukuväkeä. […]

Säkylänharjun Kankaanjärvi on orsiveden täyttämä suppa

Niin sanottu Pikkulapin harjureitti kulkee keskeisellä osaa Lounais-Suomen ainoaa yhtenäistä harjujaksoa Säkylänharjun-Virttaankankaan alueella. Kävin paikalla vuonna 2011 ja uskomatonta kyllä, se oli maisemallisesti melkein kuin olisi oikeaan Lappiin olisi mennyt! 28 kilometriä pitkä harjureitti on toteutettu Alastaron, Oripään, Säkylän ja Vampulan yhteistyönä. Harjureitti on talvella hiihtäjien ja kesäisin patikoijien suosiossa. Virttaankankaalla, Alastaron moottoriurheilukeskuksen läheisyydessä sijaitsee […]