Tag Archive for: geotagged

Berghamnin saari Saaristomeren kansallispuiston sydämessä

Berghamnin saarelta löytyy luontopolkuja yhteensä vajaan parin kilometrin verran. Saarella on myös tuli- ja telttapaikka. Berghamniin kuljettavat Nauvon Pärnäisistä yhteysalukset m/s Eivor ja m/s Cheri. ➡ Luontopolkuja 2 km ? tulipaikka, telttapaikka, puucee? paikka kartalla Kulttuuri- ja luontoarvoja Kun kirjoitetaan Saaristomeren kansallismaisemasta, usein kuvituskuvana käytetään Berghamnin kallioilta otettua kuvaa. Monelle saari on kuitenkin nimenä tuntematon, […]

Kommellusten kautta Käyrästunturille

Lähtöpaikka kartalla Eräänä maanantaina minulla oli vapaapäivä. Halusin käyttää sen kotona löhöilyn sijasta johonkin poikkeavaan aktiviteettiin. Anoppikin oli kylässä ja tahdoin viedä hänet, sekä tietenkin Miken, jonnekin luontoon. Käyrästunturi on kiinnostanut minua jo pitkän aikaa, joten ehdotin, että kävisimme huiputtamassa sen. Työpaikaltani saimme lainaan liukulumikengät, kukaan meistä ei ollut testannut semmoisia aiemmin. Käyrästunturille pääsee ihan […]

Unohdettu reitti kutsuu laskeutumaan Uskelanjokilaaksoon: vaihteleva Lammaskosken luontopolku, Salo

Katkennut kyltti osoittaa tienvarresta kohti puron syväksi kuluttamaa laaksoa. Laakson rinteitä peittää niitty, ja rinneniittyä täplittävät paikoin suuret kuuset, tuuheat katajat ja talviasussaankin kauniilta näyttävät lehtipuut. Maassa erottuu heikosti polku, jota voisi luulla kauriiden ylläpitämäksi. Maalaismaisema on kaunis, tuoden mieleen kuuluisat Häntälän notkot. Laakson rinteillä ja pohjalla ihmismaailma unohtuu mielestä. Mikä kumman reitti tämä Lammaskosken […]

Auringonlasku, jota en unohda: iltakävely Pallastunturilla lokakuun kajossa

Joskus luonto tarjoaa niin uskomattomia valo- ja värielämyksiä, että niitä voi olla vaikea uskoa todeksi. Niin kävi minulle ja miehelleni muutama vuosi sitten, kun olimme iltakävelyllä hiljaisella Pallastunturilla lokakuussa. Olimme päättäneet lähteä happihyppelylle tunturiin kauniina syysiltana, mutta emme olisi voineet uskoa, millaista näkyä pääsisimme tunturissa lopulta todistamaan. Violettiin illan kajoon pukeutuneet Pallastunturit kutsuivat luokseen nauttimaan […]

Ligatne – historiallinen kylä satumaisen kauniin luonnon keskellä

Yhteistyössä Investment and Development Agency of Latvia Latvialaisen Ligatnen kylän kadut ja puisto huokuvat historiaa, ja myös alueen luonto on äärimmäisen kaunista. Vierailin paikan päällä loppuvuonna, jolloin puut olivat jo pudottaneet lehtensä. Tämä ei harmittanut minua lainkaan, sillä maisemat kukkulan rinteiltä ja puiston poluilta avautuivat näin entistä pidemmälle.  Gaujan kansallispuiston alueella sijaitseva Ligatnen kylä on reilun 70 kilometrin eli […]

Vanhat tammet ja sammalten hehku kuin satukirjasta – joulukuinen retki Salon Vaisakkoon

Salossa sijaitseva Vaisakon luonnonsuojelualue on tunnettu kevätkukistaan – huhti–toukokuussa keltaisten, valkoisten, sinisten ja violettien kevätkukkien väriloisto peittää metsänpohjaa kirjavana mattona. Mutta joulukuussa Vaisakko antaa toisenlaisen, vähintään yhtä upean luontoelämyksen: lumettoman talven sammalet, tammien ja metsälehmusten jylhät muodot sekä täydellinen hiljaisuus lumoavat kulkijan. Reitti n. 4 kmEi tuli- tai taukopaikkaa, polulta poikkeaminen kiellettyLähtöpaikka kartalla Olin joulun alla […]

Pirkkalankylän Neulalähteellä onnea ja terveyttä ostamassa

 Kartta Pirkkalassa Pirkkalankylän alue on todellinen suomalaisen arkeologian aarreaitta. Alueella on asuttu jo tuhansia vuosia, sijaitseehan Pirkkalankylä otollisella paikalla niin maanviljelyn kuin liikenteenkin kannalta. Pyhäjärven rannat ovat tarjonneet hyvät olosuhteet elämiseen niin ilmastollisesti, maaperällisesti kuin maantieteellisestikin; Kokemäenjoen vesistön vesireitti ulottuu Porista syvälle sisämaahan, Hämeenlinnaan ja keskiseen Suomeen. Pirkkalankylän muinaisen asutuksen keskeisin paikka on Tursiannotko, jossa […]

Talviset Lofootit valokuvauksen harrastajan retkikohteena, osa 1

Talvisin Lofooteilla liikkuvat harvat turistit ovat lähes kaikki varustautuneet hinnakkaan näköisillä järjestelmäkameroilla ja kolmijaloilla. Lumiset vuoret ja matalalta silloin tällöin vähän aikaa päivisin paistava talviaurinko tuovat hienon lisänsä kuviin. Revontulet ja länsirannikon auringonlaskut maisemien lisäksi ovat kuvauskohteiden suosituimmassa päässä etelästä tulleiden kuvauksen harrastajien listalla. Valokuvauksellisia paikkoja Lofooteilla on loputtomiin, olen poiminut niistä joitain kahteen artikkeliin. Tämä […]

Hiekkatalo, jättietana ja puuveistosmetsä hämmästyttävät – Vienkoču-puisto on jo yksinään hyvä syy vierailla Latviassa

Yhteistyössä Investment and Development Agency of Latvia Matkustin kahdeksi päiväksi Latviaan tutustuakseni paikalliseen luontoon. Olin maassa ensimmäistä kertaa, ja lyhyt vierailuni oli jo etukäteen tarkasti aikataulutettu. Onnekseni mukana kulki aina opas tai kaksi, jotka osasivat kertoa paikkojen historiasta ja kulttuurista sekä pitivät tietysti seuraa. Ja olivat muuten todella ystävällisiä! Vienkoču-puisto Olimme jo aamupäivällä kiertäneet Gauja-joen varrella […]

Auringonlaskun ja kaamoksen värejä Salamajärven kansallispuistossa

Useita reittivaihtoehtoja Useita nuotiopaikkoja, laavuja sekä pari autiotupaa Lähtöpaikka ja luontotupa kartalla Salamajärvi Luontoon.fi-palvelussa Tein vapaapäivän sattuessa retken Salamajärven kansallispuistoon fiilistelemään alkavaa talvea ja kaamoksen upeita värisävyjä. Marraskuu oli ollut erittäin harmaa tyypilliseen tapaansa, mutta tuona iltapäivänä taivas selkeni, ja luonto järjesti upean talvisen auringonlaskun minulle ihailtavaksi! Lähdin retkelleni Koirasalmen luontotuvalta, jossa en ollutkaan aikaisemmin […]