Tag Archive for: erämaa

Miljoonan tähden hotelli

Arvoisat lukijat! Halusin tällä kertaa kirjoittaa vähän erilaista tekstiä tavallisten retkipaikka- ja itselleni niin rakkaiden luolaesittelyjen sijasta. Nyt ollaan liikkeellä täysin tunnelmapohjalta. Tässäpä siis terveisiä ”miljoonan tähden hotellista”. Meillähän taitaa jokaisella olla joku lempipaikka luonnossa, johon menemme yhä uudestaan ja uudestaan, eikö? Tässä paikassa voimme tuntea itsemme vapaiksi ja rauhoittua. Ajatuksemme saattavat vaellella menneisiin aikoihin, […]

Jussi Pusa vaelsi yksin Nellimistä Kilpisjärvelle, kiireettä halki kahdeksan erämaan

Helle korvensi Pohjois-Lapin laajoja kiveliöitä heinäkuun taittuessa elokuuksi. Yli kolmenkymmenen asteen paahteessa, Vätsärin erämaan tiheässä metsikössä, kulki yksinvaelluksensa ensiaskeleita eräopas Jussi Pusa. Sankka metsikkö ei juuri antanut kiintopisteitä, ja suunnistus tapahtui kompassi tiiviisti kourassa. – Kaldoaiville päästessäni lämpötila laski kymmeneen, viiteentoista asteeseen. Pidin lepopäivän, nautin vienosta tuulesta ja tunsin, että tästä se alkaa, Pusa muistelee. […]

Ei dramaattinen, ei mahtaileva eikä kuuluisa – ja juuri siksi niin ihana: tällainen on Puljutunturi

Reitti 1,5 km/suunta Laavu, tulipaikka Reitin alkupiste kartalla Tiedättehän kun maailmassa on olemassa sellaisia paikkoja, joihin vain tuntuu kuuluvansa? Niissä paikoissa kaikki tuntuu juuri oikealta. Tuoksut, muodot, äänimaailma, ilmapiiri, aivan kaikki. On hyvä olla, mieli pysähtyy kuin itsestään. Olo on kotoisa ja turvallinen, ja sellainen, ettei mikään maailman pahuus voi saavuttaa sitä paikkaa, eikä mikään […]

Aloitteleva vaeltaja Urho Kekkosen kansallispuistossa – kehnot kengät, puuttuva tiskirätti ja muita opetuksia

Kuvat: Minna Jakosuo ? Reittimme: Kiilopää–Rautulampi–Tuiskukuru–Suomunruoktu–Niilanpää-Kiilopää ➡️ Vaelluksen pituus: 55 km Kevättalvella 2018 huomasin Suomen Latu Kiilopään tunturikeskuksessa ilmoituksen naisten vaelluskurssista. Eräoppaana olisi Minna Jakosuo, jonka blogin houkuttelevia tunturikuvia olin seurannut jo jonkin aikaa. Elokuinen vaellus UKK-puistossa kestäisi viisi päivää, ja matka olisi päälle 50 kilometriä. Kiinni veti. Ilmoittauduin mukaan koitokseen. Patikointikokemukseni oli vaatimaton. Olin tehnyt muutamia […]

Kesäinen lumisade maalasi Sompion erämaan siniseksi: retki Pyhä-Nattasen huipulle

Yhteistyössä Kultakylä Kartta Reitti 2 km / suunta Ei tulipaikkaa Vaikea reitti Luonnonpuiston säännöt Pyhä-Nattanen on kaikessa erikoisuudessaan yksi Lapin vaikuttavimmista paikoista. Huipulla kohoavat kivitoorit ovat hämmästyttävät, mutta vähintään yhtä ihmeellinen on huipulta aukeava näköala Sompion erämaahan: jalokiven lailla erämaan keskellä kimmeltää Sukkulalampi, ja sen takana kohoavat kaaressa muut Nattastunturit, joita yhteensä, Pyhä-Nattanen mukaan luettuna, on […]

Kulttuuria ja erämaan jylhyyttä – Hammastunturin erämaa on kullanarvoinen kohde

Kolmisen vuotta sitten kirjoitin Facebook-seinälleni: ”Kohta, ihan kohta pääsee viikoksi erämaahan teemalla: syödään hyvin, nukutaan hyvin, bongaillaan lintuja ja hienoja maisemia ja ehkä kalastetaan ja valokuvataankin vähän.” Näin jälkikäteen ajateltuna olihan tuossa teemaa kerrakseen! Omassa blogissani olen kirjoittanut suunnittelun ja rajaamisen tärkeydestä retkillä. Elokuiselle vaelluksellemme Hammastunturin erämaahan emme sitä kuitenkaan malttaneet tehdä. Odotukset olivat suuret, […]

Paistunturin erämaa – Avotunturivaellus rautujärville ja erämaan rauhaan, osa 3/3

Osa 1/3 täällä ja Osa 2/3 täällä   Päivä 8: Totuttuun tapaan heräämisen jälkeen saimme ”ihastella” tyystin pilvipeittoon verhoutunutta taivasta. Tässä onkin lista yllättyneistä:     Aamupalan ja muiden rutiinien jälkeen aloimme verkkaiseen tahtiin kääriä makuupusseja, makuualustoja ja telttoja pakettiin. Jarno ja Tommi ennättivät saada rinkkansa lähtökuntoon jälleen ennen meitä ja lähtivät matkaan jo edeltä. […]

Maisemia Suomen huipulta: reitti Skalluvaarasta Ailikkaalle sopii niin maastopyöräilylle kuin patikoinnillekin

Skállovárri, eli tuttavallisemmin Skalluvaara, sijaitsee 23 kilometrin päässä Utsjoen kylältä, mutkaisen hiekkatien päässä. Skalluvaaralla sijaitsee tunnettu poroerotusaitaus, joka jo itsessään on nähtävän arvoinen paikka. Erotusaidan ja sitä ympäröivien aitausten lisäksi alueelta lähtee merkkaamaton mönkijäura, jota pitkin pääsee 12 kilometrin päähän kirkonkylän keskustan lähelle, Utsjoen Ailigas-tunturille. Lähdin eräänä aurinkoisena ja lämpimänä päivänä kyseiselle uralle läskipyöräni kanssa. […]

Paistunturin erämaa – Avotunturivaellus rautujärville ja erämaan rauhaan, osa 2/3

Osa 1/3 täällä Päivä 4: Sää oli selkeytynyt – ainakin aiempaan verraten. Taivas oli pilvinen, mutta sumu oli hälvennyt ja tunturit kauempanakin näyttäytyivät vihdoinkin meille. Viileän yön jäljiltä hyttysetkin olivat vielä kankeina ja vähin joukoin liikkeellä, joten menimme ulos keittelemään vettä aamiaistarpeisiin. Jälkiuunipaloille Koskenlaskijaa levitellessäni muistin edellisenä päivänä graavaamani raudun ja kiirehdin rinkalleni hakemaan kalan aamiaispöytään, […]

Ihastusta ja ärräpäitä Joulupukin maassa: kaamosvaellus Kemihaarasta Korvatunturiin

Vuoden pimein aika on jälleen käsillä. Viime jouluna puolisoni ja minä päätimme paeta sitä ja etelän sateista joulua Lappiin, kaamoksen maahan. Vaelluskohteemme oli Urho Kekkosen kansallispuiston kaakkoiskolkka, niin kutsuttu Itäkaira Joulupukin kotiseutuineen. Starttasimme etelästä joulupäivänä ja ajoimme Kemihaaraan, joka toimi vaelluksemme lähtö- ja päätepisteenä. Vastassamme meitä olivat omaa jouluansa viettävä vanha yrittäjäpariskunta, jolta olimme varanneet […]