Miljoonan tähden hotelli

Arvoisat lukijat! Halusin tällä kertaa kirjoittaa vähän erilaista tekstiä tavallisten retkipaikka- ja itselleni niin rakkaiden luolaesittelyjen sijasta. Nyt ollaan liikkeellä täysin tunnelmapohjalta. Tässäpä siis terveisiä ”miljoonan tähden hotellista”.

Meillähän taitaa jokaisella olla joku lempipaikka luonnossa, johon menemme yhä uudestaan ja uudestaan, eikö? Tässä paikassa voimme tuntea itsemme vapaiksi ja rauhoittua. Ajatuksemme saattavat vaellella menneisiin aikoihin, jolloin kävimme ehkä vanhempiemme kanssa samassa paikassa vuosittain eväsretkellä tai katselemassa maisemia. Paikassa on jotakin ikiaikaista ja kestävää, vaikka maailma ympärillämme muuttuukin jatkuvasti.

Jollekin oma lempipaikka voi olla rantakallio, toisille tiheä ja viileä kuusikko, solisevan puron varsi tai haavikkolehto, jonka humina kuulostaa aivan kaukaisen meren kohinalta. Ehkä paikka voi olla myös saari, johon on mentävä keinolla millä hyvänsä vielä jäidenkin tultua tai aina silloinkin, kun jäät keväällä pitelevät viime voimin kiinni toisistaan ennen erkanemistaan ja kohtaamistaan seuraavana syksynä uudelleen. Saaresta pois pääseminen voikin joskus olla mahdotonta, ja saareen on ehkä jäätävä odottamaan, kunnes vene pääsee taas vapaasti lipumaan avoimella järvenselällä tai meren aalloilla.

Mutta pakollinen odottaminen ei ole välttämättä pahaksi; fyysisen yhteyden katkeaminen ulkomaailmaan voi jopa olla terapeuttista samalla tavalla kuin älypuhelimesta, tabletista ja sosiaalisesta mediasta hetkeksi luopuminen. Tällainen tilanne voi tulla joskus eteen, kun vaikkapa mobiililaite syystä tai toisesta hajoaa, eikä toista saa heti tilalle. Some-pimennossa voi olla myös luonnossa, jos sattuu olemaan sellaisessa paikassa, jossa kännykkäverkko on heikko tai sitä ei ole. Jo piintynyt tapamme lähettää kuvia reaaliajassa Facebookiin, Instagramiin jne. saa kolauksen, kun bitti ei viuhahdakaan niin kuin nopeiden ja tehokkaiden yhteyksien taajamissa.

Tyyni lammen pinta heijastelee taivasta ja metsää. Omat ajatukset saavat tilaa vaeltaa, ja uusia ideoita syntyy.

Joskus lähteminen on yhtä tärkeää kuin pääseminen paikalle

Edesmennyt yhdysvaltalainen psykiatri ja teologi Gerald G. May kirjoitti viimeiseksi jääneessä kirjassaan Wisdom of Wilderness (Erämaan viisaus) esimerkiksi asiasta, jonka monet meistä ovat ehkä huomanneet itsekin, eli siitä, miten oma mielemme alkaa valmistautua luonnossa olemiseen: mieli ikään kuin ”on jo” luonnossa valmiiksi ennen kuin me itse pääsemme fyysisesti sinne. Kuten monissa tutkimuksissa on osoitettu, luonnossa oleminen laskee verenpainetta ja lievittää stressioireita, mutta myös luonnon ajatteleminen ja luontoon menemiseen valmistautuminen saattaa rauhoittaa meitä.

Ainakin itse olen tavallaan ”puoliksi metsässä” jo silloin, kun suunnittelen vaikkapa yönyliretkeä tai viimeistään silloin, kun pakkaan varusteita retkelle. Usein myös ajaessani kohteeseen ajatukseni erkanevat kilometri kilometriltä arkipäivän asioista ja lähenevät matkan lyhetessä niitä asioita, joita ehkä kohtaan luonnossa.

Tämäkin muisto olisi jäänyt saamatta, jos olisin valinnut jonkun muun tien kuljettavakseni kyseisenä heinäkuun iltana.

Eräruokaa vatsan lisäksi myös silmille ja sielulle

Niinhän sanotaan myös, että eräretken tärkeimpiä elementtejä on ruoka. Mikseipä näin juuri olisi, ja ruokahan minullakin on usein mielessä riippumatta siitä, olenko kotona vai korvessa. Liian usein se oli mielessä ennen rippikouluikää, jolloin ylipainoa oli riittämiin. Se aika (ja paino) on ollut jo pitkään mennyttä, ja nyt ruoka on mielessä vain päivän yhtenä osana eikä pääosassa.

Retkelle voi ottaa juuri sellaiset eväät kuin itse haluaa ja jaksaa kantaa. Meidän eräopaskurssimme vetäjä totesi moneen otteeseen, että hänen reppunsa on aina tyhjä ruoasta lähtiessä ja täynnä tullessa, kun joillakin meistä se on täysin päinvastoin. Viimeksi tekemälleni retkellä otsikon mukaiseen ”miljoonan tähden hotelliin” olin ottanut mukaani aiemmin tehtyä paistia ja kuorineen keitettyjä perunoita. Vaikka retkiruoan kuivaamisella ja mukaan ottamisella varsinkin pitkille vaelluksille on hyvät puolensa, joskus voi kuitenkin olla niin sanotusti ”leuhkat eväät”, jos reissu ja ruoan kuljetusmatka on lyhyt.

Jos ei grammanviilaus kiinnosta, niin vanha kunnon valurautapannu on ykköspeli. Paisti kuumenee hieman uudempaa sukupolvea olevassa Kelly Kettlen rosteriretkikattilassa.

Hyvän ruoan laittaminen – ja varsinkin syöminen – ulkosalla ravitsee yhtä lailla kehoa, kuin silmiä ja sielua. Ja hyvillä välineillä kokkaaminen on yhtä juhlaa. Isoäitini jäämistössä oli mm. melkeinpä iskemätön Rautarouva-valurautapannu, joka on kyllä osoittautunut painonsa arvoiseksi kultaa (tai rautaa). Sen kun kunnolla rasvapolttaa ja pitää rasvattuna käytön jälkeenkin, kyseessä on peli, joka pesee kaikenmaailman Ostosteeveen wonderwoman-kipot viisi nolla.

Valurautaisten patojen ja pannujen käytössä olen valinnut hyväksi havaitun linjan, joka on monen oikean eräilijän suositusten mukainen: eli ei koskaan pesuainetta, vaan käytön jälkeen huuhtelu kuumalla vedellä, kuivaksi pyyhintä talouspaperilla tai vastaavalla ja tarvittaessa rasvaus silavalla, kun pata tai pannu on vielä lämmin. Ja juuri ennen seuraavaa käyttöä laitan vielä padan tai pannun lämpenemään, kuumennan siinä vettä ja huuhtaisen.

Eräopaskoulutuksemme eräällä lähiviikolla oli eräruokakurssi, jossa sanonta ”lihaa säästämättä” tuli konkreettisesti tutuksi. Säästetty ei myöskään polttopuita tai muuta ruoanvalmistuksen raaka-ainetta. Yhtenä ruokanumerona kurssilla oli myös niin sanotut metukkaleivät, eli aamupalalla pistettiin retkipannulle metwurstisiivut, kanamuna ja ruisleipäviipale. Metwurstissahan on rasvaa niin paljon, että jos sattuu käymään silviisiin, että muu rasva unohtuu matkasta, aamiaisen tekeminen ei mene repun sivutaskuun, vaan makkaran rasvassa hyvällä ja lipevällä pannulla paistuvat niin munat kuin leipäkin ilman kiinnitarttumisen vaaraa.

Kyllä tätä kelpaa syödä.

Ilta laskeutuu, ja metsän ylle nousee kuu

Lokakuisten iltojen hämäryys saapuu jo melko nopeasti. Melkein tuuleton päivä kääntyy iltaan viimeisenkin tuulenvireen laantuessa ja metsälammen pinnan tyyntyessä. Samaan tahtiin laskevan auringon kanssa kuu aloittaa oman matkansa pitkin taivaankantta, ja kalenterikuukauden puolivälissä toinen tuttu taivaankappaleemme on niin ikään puolikkaana näkyvissä.

Kaikkialla on aivan hiljaista. Päivällä jossakin kauempana ryskänyt metsäkonekin vaikenee, eikä tilalle tule muita ääniä. Keväällä linnut laulaisivat tauotta kellon ympäri, mutta nyt kuuluu vain satunnaista tikan tiksutusta tai tiaisten tirinää sekä lintu, joka on kyllä kaunis, mutta jonka äänellä ei Voice of Forestlandia voiteta. Se on siis närhi. Toivoisin sen olevan kuukkeli, metsämiehen sielunlintu. Läheisen vuoren rinteillä asustava korppi lentelee jossakin kauempana, koska senkään karheaa raakuntaa ei kuulu.

Yhtä äänettä kuin metsä, kuu nousee sen ylle.

Sali tummuu, ja tuli…syttyy

Toinen olennaisen tärkeä pointti ruoan lisäksi retkellä on tuli. Tulen tekeminen ja varsinkin siihen tuijottaminen (silloin kun ja siellä missä se on sallittua ja turvallista), on hypnoottisuudessaan vertaa vailla. Tämän jutun tulikuviin liittyvien tulien tekemiseen ja pitämiseen on päästy hyvässä yhteisymmärryksessä maanomistajan kanssa.

Tulella on monta erilaista ominaisuutta. Yksi niistä on valopiiri, jota voisi verrata ikään kuin entiseen tilojen pihapiiriin, jossa rakennukset ympäröivät sisäpihaa ja suojasivat siellä olleita ulkopuolisilta. Valopiirissä voi tuntea myös olevansa tavallaan omassa rajatussa tilassaan, jonka sisäpuolella ja ulkopuolella ovat eri maailmansa.

Tulen rajaama alue rajoittaa myös aistiemme toimintaa niin, että joudumme luottamaan kuuloaistiimme, koska emme näe valon ja pimeän rajan tuolle puolen. Ympäröivä maailma voi tarkkailla meitä meidän sitä huomaamatta, mutta siinä ei ole mitään pelottavaa tai vaarallista. Entisinäkin aikoina villieläimet ovat karttaneet tulta, eikä metsässä ole muutenkaan mitään pelättävää.

Tulilla tähtitaivaan alla. Tätä ei päihitä juuri mikään.

Kaukana kaupunkien valot

Nykymaailmassa on monta asiaa toisella tavalla verrattuna vaikkapa esiteolliseen aikaan. Esimerkiksi keinovalon määrä on kasvanut valtavasti väestön kasvun myötä, sillä eiväthän ihmiset voi kaupungeissa pimeässä vaeltaa. Keinovalon huono puoli on siinä, että sitä on tarjolla jatkuvasti, vuorokauden ympäri ja vuoden jokaisena päivänä. Ihmisen sisäinen kello on tutkimusten mukaan mennyt jo monelta sekaisin, koska selkeää todellisen pimeän ja valoisan ajan rajaa ei enää ole. Varsinkin taajaan asutuilla alueilla tämä on raakaa todellisuutta, eivätkä haja-asutusalueidenkaan asukkaat välttämättä ole keinovalolta piilossa.

Maailmassa ei ole montaa täysin pimeää aluetta, minkä esimerkiksi Nasan valosaastekartta selkeästi osoittaa. Suomessakin voi joutua hieman haeskelemaan, mutta mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä vähemmän keinovaloa on taivaalla. Muuallakin maassa on toki pimeitä alueita, ja esimerkiksi Hankasalmella Murtoisten observatorion rakentamispaikka valittiin myös siitä syystä, että alueella on tavallista pimeämpää.

Keinovalon määrään vaikuttaa tietysti myös pilvisyys, koska pilvisellä ilmalla pilvet heijastavat keinovaloa sellaisillekin alueille, joilla sitä ei välttämättä ole itsessään. On jopa osoitettu, että tietyillä alueilla maailmassa ihmiset eivät ole koskaan nähneet tähtitaivasta, koska sitä ei yksinkertaisesti voi nähdä valosaasteen takia.

Luonnollinen pimeä onkin yksi katoavista luonnonvaroistamme. Esimerkiksi Kansainvälinen pimeän taivaan yhdistys pyrkii omalla työllään vaikuttamaan siihen, että nykyisillä ja tulevillakin sukupolvilla olisi vielä mahdollisuus kokea luonnollinen pimeä ja nähdä myös tähtitaivas.

Jos jotakin valoa taivaalla pitää olla, niin olkoon se luonnollista valoa.

Miljoonan tähden hotelli

Jos luonto on kaunis päivällä, on se sitä myös yöllä. Pimeä metsänraja ja sen takana ja yllä valaisevat yöpilvet, tähdet ja kuu eivät voisi olla tunnelmallisempia. Yritän huhuilla parhaani mukaan eri pöllöjen äänillä, mutta en saa muuta vastausta kuin kaukaisen kaiun, joka toistaa tarkalleen sen mitä ääntelen. Luonto nukkuu, ja pian nukun minäkin. Hyvää yötä!

 

– Missä on Sinun miljoonan tähden hotellisi? –

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.