Retkipaikan Ystävät ry:n kirjoittajaleiri Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa

Sain loppukesästä sähköpostia Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa lokakuussa järjestettävästä Retkipaikan Ystävät ry:n kirjoittajaleiristä. Olin silloin vielä Norjassa kesätöissä valassafarilla ja palaamassa Suomeen syyskussa. Tiesin syksyn olevan varsin väljä ennen talvikauden alkua Lapissa, joten ilmoittauduin siltä istumalta mukaan. En ollut koskaan käynyt Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa, joten tokihan tähän tilaisuuteen oli tartuttava, etenkin, kun tuleva asuinpaikkani löytyy ihan vierestä Leviltä.

Leiriläisiä varten oli varattu Pallasjärven rannalta Metsähallituksen työntekijöiden käytössä oleva talo nimeltään Pakasmaa. Saavuin koirineni myöhään tiistaina, ja pääsin heti nauttimaan rantasaunan pehmeistä löylyistä ja pulikoimaan Pallasjärven viileyteen. Vesi oli niin matalalla rannassa, että uimaan pääsi vain käsipohjaa. Sitä tulikin sitten harrastettua koko viikko, sauna kun lämpesi joka ilta.

Keinumassa Yllästunturin kupeessa. Kuva: Anne Sulander

Meillä oli leirillä rento aikataulu, sopivasti järjestettyä ohjelmaa ja myös tilaa spontaaneille ideoille. Keskiviikkoaamuna ajelimme Ylläksen suuntaan luontokeskus Kellokkaaseen, jossa saimme kuulla kattavasti kansallispuiston alueella käynnissä olevista hankkeista. Hankkeet liittyvät alueen matkailun kehittämiseen ja yrittäjien palveluiden nostamiseen paremmin näkyville. Mielenkiintoinen aamupäivä, josta suuntasimme nälkäisinä hampurilaisille Jounin kauppaan, onhan se pakollinen nähtävyys Äkäslompolossa.

Kaikkialla oli näin lokakuussa varsin hiljaista, kuukauden päästä tunnelma olisi jo varmasti aivan erilainen. Ylläkseltä ajelimme auringonpaisteessa takaisin Pallasjärvelle, ja päätimme lähteä käymään vielä Punaisen hiekan autiotuvalla. Muita ei ollut paikalle lokakuisena keskiviikkoiltana eksynytkään. Ihastelimme tunturien taakse laskevaa aurinkoa ja vaaleanpunaiseksi värjäytyviä maisemia.

Punaisen hiekan autiotupa.

Koska viikonlopulle oli luvassa ohjelmaa, päätimme ottaa torstain rennosti. Kävimme iltapäivällä kiertämässä Pyhäjoen luontopolun. Luontopolku on 3,5 kilometriä pitkä, ja sen aloituspiste löytyy aivan majapaikkamme vieressä. Polkua oli vastikään kunnostettu, reitti linjattu osittain uudelleen ja pitkokset vaihdettu. Saimme taas nautiskella auringonpaisteesta, ja ensilumikin sinnitteli edelleen maassa ilonamme.

Maasto Pyhäjoen luontopolulla on kohtuullisen helppokulkuista, mutta uusi polku on vielä varsin tamppaantumaton. Hienoimmat maisemat olivat mielestäni ehdottomasti joen ylittävän sillan läheisyydessä. Maasto oli ylipäätään mukavan vaihtelevaa, metsää, suota, jokivartta, niittyä ja aina sillöin tällöin avautui näkymä tuntureille. Kilpaa ihastelimme luonnon ja pohjoisen kauneutta.

Pyhäjoen luontopolulta.

Perjantaille oli luvassa yksi leirin kohokohdista: päivä shamaanin vieraana Keimiöniemessä. Alueen asukas, itse shamaani Jari Rossi esitteli meille Keimiöniemen kalapirttejä ja kertoi alueen historiasta. Pirttien jälkeen suuntasimme Jarin omille tiluksille, jossa hän valmisti meille kodassa maukkaimman hetkeen syömäni lounaan. Meistä jokainen santsasi itsensä ähkyyn saakka, ruoka vain oli niin kertakaikkisen hyvää.

Iltapala Pallasjärvellä olikin sitten astetta eksoottisempi: meille tuleville junantuomille valmistettiin poron kieltä. Hiukan ennekkoluuloisista asenteista huolimatta kielet tekivät kauppansa, ja niitäkin tuli santsattua.

Leirin viimeinen kokonainen päivä oli lauantai, jolloin päätimme sateisen sään vuoksi hylätä tunturiin kiipeämisen ja sen sijaan suunnata ihastelemaan taidetta Särestöniemi-museoon. Valinta osoittautui erityisen onnistuneeksi, museo oli todella vaikuttava paikka ja mahtava kokemus. Viimeisenä iltana olo oli varsin haikea, viikko oli ollut juuri niin mukava kuin ilmoittautuessani mieleeni maalailin.

Keimiöniemi-päivästä ja Särestöniemi-museosta julkaistaan Retkipaikassa pian erilliset kertomuksensa.

Lounaskahvit nuotion ääressä.

Onnekseni paluu etelään on hyvin väliaikainen, sillä jo parin viikon kuluttua alkavat työni Sirkassa islanninhevostallilla vaellusoppaana. Leirin päätyttyä liityin Retkipaikan kirjoittajatiimiin, joten jatkossakin kirjoittelen tänne juttuja tulevasta elosta ja retkistä Lapin talvessa. Seikkailujani voi seurata myös omasta Lempihetkiä-blogistani.

Leirin aikana saimme tietoa myös kansallispuiston vapaaehtoistyöstä, ja ilmoittauduin oitis mukaan sähköpostilistalle.

Lue lisää:

Retkipaikan ystävät ry

Retkipaikan ystävät ry (Suomen Latu)

Pallas-Yllästunturin kansallispuisto

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.