Ruskavaellus lasten kanssa Ruunaan retkeilyalueella Lieksassa

Ruunaan koskikierros

➡️ 31 km
? 2–3 päivää
?  Reitin varrella on runsas parikymmentä laavua ja tulipaikkaa
? Paikka kartalla

Olin luvannut lapsille, että lähdemme syyslomalla tekemään Lieksan rajaseudulle Ruunaan retkeilyalueelle parin päivän helpon vaelluksen. Olemassa olevia varusteita ja syysloman säätä miettiessäni päätin aikaistaa reissua runsaalla viikolla. Tämä oli hyvä päätös myös siksi, että nyt saimme nauttia ruskasta, joka olisi ollut syyslomalla pääosin jo ohi.

Lapsena retkeilin paljon Ruunaalla. Silloin se ei vielä ollut kovin suosittu paikka, eikä kalastajiakaan ollut vielä ruuhkaksi asti. Reittejä, laavuja ja teitä parannettiin 1990-luvulla, ja väkimäärä lisääntyi. Samalla alkoi itselläni tulla kyllästyminen sekä väkimäärään, että samoihin tuttuihin polkuihin. Viimeisten runsaan 20 vuoden aikana olenkin käynyt Ruunaalla lähinnä melomassa. Oli siis aika kiertää 31 kilometrin Koskikierros uudestaan ja muistella tuttuja maisemia.

Perjantaina Lieksassa satoi runsaasti lunta kovan tuulen kanssa, ja pelkäsin sen repineen kaikki värikkäät lehdet puista. Pelko oli kuitenkin turha. Vaikka märkää lunta oli satanut paikoin jopa 10 senttiä, ennusteen mukaista tuulta ei kuitenkaan ollut tullut, ja lehdet pysyivät puissa. Vielä lauantaina lunta oli teillä ja metsässä kohtuullisen runsaasti. Olikin viisas päätös vaihtaa autoon talvirenkaat vielä myöhään perjantai-iltana. Vähemmän jännitti istua opetusluvalla ajavan vanhimman tyttäreni kyydissä, kun tiesin alla olevan kunnon renkaat.

Jätimme auton Neitikosken parkkipaikalle (kartta) ja lähdimme kiertämään Koskikierrosta myötäpäivään.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Polku etenee helpossa maastossa vanhoissa kuusikoissa, avarilla mäntykankailla tai soilla. Märimmissä paikoissa kulkua helpottavat pitkospuut.

Kyllä oli jokiuoma kuiva! Tässä kuvassa virtaama on n. 50m3/s. Keväällä vettä virtaa jopa nelinkertainen määrä samassa uomassa. Jokainen voi kuvitella, minkälainen kohina silloin kuuluu. Tällä pienellä virtaamalla kokematonkin meloja voisi laskea kosken vaivatta alas.

Ruokatauon jälkeen kävelimme riippusiltaa pitkin joen yli. Olimme reitin pohjoisimmassa pisteessä. Tähän mennessä olimme kävelleet joen rantaa ylävirtaan, nyt käännyimme vastarannalla kohti alavirtaa.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Tässä joen rannalla seistessä mietin, että vaikka rinkan kanssa kävely on ihan mukavaa, niin kyllä silti mieli teki kanootilla tuonne vesille. Olisi se vaan niin upeaa antaa virran viedä ja samalla katsella rannan keltaisia koivuja. Meloja on aina meloja.

En tiedä syytä miksi reitti on merkitty kulkemaan runsaat 2,5 kilometriä pitkin retkeilyalueen sisällä kulkevaa hiekkatietä. Tämä oli koko reitin tylsin osuus. Tosin ainoat metsäkanalinnut viikonlopun aikana näimme tien varrella.

Kun reitti kääntyy hiekkatieltä pois, lähdetään nousemaan kohti Huuhkajavaaraa (kartta). Sen päälle on rakennettu näköalatorni, josta aukeaa kauniit maisemat Neitijärvelle. Järven itäpuolella, eli yllä olevan kuvan oikeassa laidassa olevien puiden takana, on korkeita vaaroja ja Ruunaan luonnonsuojelualue.

Yöpaikaksi olin miettinyt kahta vaihtoehtoa. Jos tuuli on pohjoisesta, menemme Onkilammen laavulle (kartta), joka on suojaisen kumpareen takana lammen rannalla. Jos tuuli on lännestä tai etelästä, jäämme Neitijärven etelärannalle Saunaniemeen (kartta). Lopulta lämmin länsituuli ratkaisi yöpaikaksi Saunaniemen. Toiveissa oli kuvata pimeän järven yli revontulia tai ainakin tähtitaivasta. Revontuliennusteet näyttivät parasta vasta sunnuntaille, mutta toivoin jotain saapuvan ilmakehään jo lauantai-iltana.

Ilta hämärtyi kauniissa iltaruskossa. Pimenemistä odotellessa paistoimme nuotiolla makkaraa ja kaasukeittimellä muutamia lettuja. Tietysti kaunista auringonlaskua piti käydä myös kuvaamassa Saunaniemen rannassa.

Yöllä teltan kattoon ropisi sadepisaroita, mutta aamu valkeni kuitenkin täysin pilvettömänä ja kylmänä. Illan lämmin tuuli oli kääntynyt, ja nyt puhalsi jäätävän kylmä pohjoistuuli. Untuvatakki ei ollut ollenkaan liikaa. Liikkeelle lähtiessä sitä ei olisi raaskinyt millään laittaa takaisin rinkkaan ja vaihtaa tilalle ohutta kuoritakkia. Toki tiesin lämpiäväni heti liikkelle päästyä. Sama ”ongelma” oli myös muilla. Aamupalan syömisen jälkeen pakkasimme rinkat ja lähdimme ripeästi liikkeelle kohti Siikakoskea.

Ensin ylitetään vajaan puolen kilometrin levyinen Onkisuo. Sitten on aiemmin mainittu Onkilammen mäntysaareke, ja tämän jälkeen vajaan kilometrin levyinen Kuikkasuo ennen Kattilakoskenkangasta. Keltaisten koivujen lisäksi pakkanen oli värjännyt suot, ja ne hehkuivat upean punaisena.

Koskikierros palaa takaisin joen rantaan Murrookosken alapuolella. Tässä olemme jo lähellä Siikakosken niskaa. Kuvassa Lieksanjokeen laskeva pahainen puro on nimeltään Murroojoki. Korkean veden aikaan se on huomattavasti suurempi, joskaan ei silloinkaan suuren suuri. Nyt matalan veden aikaan sen yli hyppäisi helposti ilman rinkkaa.

Jo aamupalan aikana taivas meni uudelleen pilveen ja alkoi sataa kevyesti lunta. Välillä pilvet kuitenkin hieman rakoilivat, ja aurinko pääsi paistamaan lumihiutaleisiin saaden ne säkenöimään.

Reitin eteläisimmässä pisteessä joki ylitetään Siikakosken riippusiltaa pitkin. Nämä kaksi ovatkin ainoat sillat, josta retkeilyalueella pääsee kävellen joen yli. Siltojen lisäksi joen voi ylittää veneellä Vastuuniemen ja Kattilakoskenkankaan välisessä salmessa sekä Naukuniemen ja Kattilaniemen välissä Airovirrassa.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Ensimmäisenä päivänä kävelimme vain 11 kilometriä. Toiselle päivälle jäi siis noin 20 kilometriä. Paria kumisaappaissa tullutta pientä rakkoa lukuun ottamatta ei matkalla ollut jalkaongelmia. Pienetkin hiertymät teipattiin heti, ja sillä säästettiin hiertymien muuttuminen rakoiksi. Toki toisen päivän kohtuullisen pitkän kävelyn jälkeen jalat olivat väsyneet, mutta niinhän niiden vähän kuuluukin.

Rinkkojen paino oli melko kevyt kantajien omaan painoon suhteutettuna. Nyrkkisääntöntä on, ettei rinkka saisi painaa enempää kuin 1/4 kantajan painosta. Tällä kertaa kenenkään rinkka ei painanut edes 1/5 omasta painosta. Kevyistä rinkoista ja helposta polusta johtuen kävelimme koko reissun reilun 4 km/h keskinopeutta. Välillä jäin tarkoituksella jälkeen ja kuvasin. Keulassa kulkeneet tyttäret eivät paljoa jarrutelleet, ja sainkin pistää vaelluskenkää toisen eteen vähän aikaa reippaasti saadakseni toiset kiinni.

Kotiin lähtiessä alkoi kavereilta tulla viestejä, että illalla leimuaa hienot revontulet. Ajoimme Lieksasta Joensuuhun Ahvenisentien kautta ja pysähdyimme levähdyspaikalle Pielisen etelärannalle. Hetken odottelun jälkeen saimme maistiaisia mitä oli tulossa. Tämän pienen loimotuksen jälkeen taivaalla näkyi lähinnä vihreää utua, ja meidän oli pakko jatkaa matkaa kotiin. Tiesin että joskus uusi ”setti” tulee viiden minuutin kuluttua, joskus sitä joutuu odottamaan tunnin. Tällä kertaa lähdettyämme liikkeelle kului vajaa 10 minuuttia, kun taivas oli täynnä vihreää ja punaista ketunhäntää, jotka kiemurtelivat villisti sinne tänne. Hetkeksi pysähdyimme ihailemaan niitä tien varteen, mutta sitten jatkoimme matkaa kotiin ja lämpimään saunaan. Illalla olisi ollut vielä mahdollisuus kuvata revontulia kotiportailta, mutta uni ja pehmeä sänky veivät voiton. Eiköhän noita tule talven aikana vielä kuvattavaksi.

Reissu oli onnistunut niin säiden kun maisemienkin puolesta. Ruska oli parhaimmillaan, eikä tuuli tai sade haitannut. Ainakin itse nautin joka hetkestä. Luulen, että tämä jää kaikkien mieleen yhtenä vuoden hienoimmista retkistä.

Juttu on julkaistu aiemmin Tervastulia-blogissa hieman pitempänä versiona.

Sijainti: N=7033786.750, E=672473.113 (ETRS-TM35FIN)

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.