”On vaikea uskoa, että koko Suomi ei ole yhtä kansallispuistoa” – brittipariskunta matkusti koirineen pyörällä ja junalla halki Suomen

Syksyn aikana on Suomen teillä saattanut törmätä hauskannäköiseen seurueeseen, kun Pedals and Paws -kolmikko on pyöräillyt, tassutellut ja junaillut maamme päästä päähän. Brittiläinen pariskunta Colin ja Lucy ovat Tilly-koiransa kanssa kiertämässä Eurooppaa, ja hiljattain seurueen matka kävi Suomen halki, kunnes he jatkoivat matkaansa Tallinnaan ja siitä edemmäs etelään.

Norjasta Suomen pohjoisimpaan kolkkaan tupsahtanut kolmikko ei ollut vieraillut Suomessa koskaan aiemmin.

– Suomi oli itse asiassa koko kiertueemme ensimmäinen maa, jossa kukaan meistä ei ollut ennen käynyt. Olimmekin todella innoissamme, kun saavuimme Suomeen, pariskunta kertoo.

Colin ja Lucy ovat hiljattain kirjoittaneet Suomen-retkestään Pedals and Paws -blogiinsa, joka onkin lokakuun blogisuosituksemme!

Maanmuodot ja historia yllättivät

Ennakkotietojen mukaan pariskunnalla oli käsitys Suomesta hyvin tasaisena maana. Lapin jylhät muodot kuitenkin todistivat ennakkoluulot heti kättelyssä perättömiksi.

– Myös pohjoisen mäntymetsät yllättivät meidät. Vaikka ne ovatkin tavanomaisia Suomelle, niin emme osanneet odottaa niiden alkavan niin välittömästi rajan ylitettyämme.

Suomen syksy lumosi pariskunnan rauhallaan ja väriloistollaan. Pohjoisen maailman eristyneisyys oli brittipariskunnalle elämys: täällä voi matkustaa pitkänkin matkaa kohtaamatta juuri ketään. Myös satunnaiset rakkakentät tuntuivat hämmästyttäviltä.

Matkansa aikana pariskunta oppi kiinnostavia seikkoja Suomen historiasta, kuten saamelaisista ja siitä, miksi Suomessa on ruotsinkielinen vähemmistö.

– Valitettavasti emme ehtineet pysähtyä saamelaismuseo Siidassa Inarissa, mutta siinä onkin hyvä syy palata takaisin!

Iloa raikkaasta ilmasta ja syrjäisyyden tunteesta

Seurue ei aikataulusyistä ehtinyt pysähdellä kaikkialla, missä mieli olisi tehnyt poiketa. Luonnosta he pääsivät kuitenkin nauttimaan yllin kyllin, ja he kertovatkin yöpyneensä matkan varrella monissa laavuissa ja kodissa.

– Suomessa on vaikea uskoa, että koko maa ei ole yhtä kansallispuistoa! Näimme matkamme aikana monia todella kauniita maisemia, pari hehkuttaa.

Yöt pariskunta vietti joko jokamiehenoikeuksilla leiriytyen, laavuissa, kodissa tai isäntäperheissä, joita he olivat löytäneet warmshowers-sivuston kautta.

– Siellä ihmiset tarjoavat yöpaikkoja pitkänmatkanpyöräilijöille, ja pyöräilijät voivat siellä myös kysyä tai etsiä yöpaikkaa. Tietenkään ei tarvitse itse olla pyöräilijä voidakseen laittaa yöpaikan tarjolle. Jos haluat tavata uusia ihmisiä, suosittelemme liittymään sivustolle.

Matkan varrelle osuneet kaupungit Oulu ja Helsinki tekivät hyvän vaikutuksen, mutta upeimpana Suomesta jäi mieleen pohjoisen luonto tuntureineen, järvineen ja metsineen. Pari kertoo nauttineensa suuresti syrjäisyyden tunteesta ja raikkaasta ilmasta. Matkan edetessä kohti etelää, maisema muuttui seurueen mukaan hitaasti mutta varmasti.

– Maisema tasoittui ja alkoi muistuttaa enemmän nummia. Metsät muuttuivat tiheämmiksi, ja ylhäältä mäiltä oli upea katsella syksyn värejä sekä järviä. Rakkamaat ja varvikkomatot alkoivat käydä harvinaisemmiksi, ja tiet suoristuivat. Pyörällä kulkiessa on hienoa, kun saa matkustaa sellaiseen tahtiin, että ehtii huomata kaikki pienetkin muutokset maisemassa.

Reittivalintoihin neuvoja paikallisilta

Pariskunta ei ole päättänyt tarkkaa reittiään ennakkoon, vaan Suomessakin reitti muotoutui matkan edetessä paitsi karttojen avulla, myös muun muassa paikallisia ihmisiä konsultoimalla. Pohjoisessa valinnanvaikeutta reitistä ei ollut teiden vähyyden vuoksi, mutta etelämpänä piti osata jo valita. Yleisesti pariskunta kiittelee Suomea hyväksi pyöräilykohteeksi, jossa muu liikenne on pääosin rauhallista, kärsivällistä ja kunnioittavaa.

– Yritimme pysytellä hiljaisemmilla teillä, ja se osoittautui Suomessa helpoksi. Apuna meillä oli OSMand-mobiilisovellus, jossa ovat sekä offline-kartat että pyöräreitit. Etenimme pohjoisesta kohti Oulua ajelemalla pikkuteitä, metsäteitä ja pyöräreittejä.

Oulu saa Colinilta ja Lucylta kiitosta erinomaisten pyöräreittiensä laajasta valikoimasta, joka pääsi yllättämään pariskunnan täysin.

Oulusta pariskunnan piti ottaa juna Helsinkiin. Alkuperäinen suunnitelma oli ollut rullailla halki Suomen noin sadan kilometrin päivätahtia pyöräillen, mutta Suomelle varattu aika oli tullut käytettyä jo Utsjoen ja Oulun välillä.

– Upeat maisemat, loistavat tauko- ja yöpaikat sekä mahdollisuus rentoutua iltaisin luonnon äärellä veivät aikaa enemmän kuin olimme suunnitelleet. Onneksi junamatkustaminen Suomessa osoittautui todella helpoksi siitäkin huolimatta, että meillä oli kaksi pyörää täysine kuormineen, traileri ja koira.

”Matkailijalle maaginen kokemus”

Pyörällä vedettävässä, omassa pikku kärryssään matkustanut Tilly piti Suomesta kovasti.

– Hänelle vesi on pakkomielle, ja hän loikkaa oitis mihin tahansa veteen jonka sattuu löytämään. Suomen monet järvet tarjosivatkin Tillylle loputtomasti uintimahdollisuuksia.

Pohjoisessa seurue kohtasi paljon myös poroja.

– Vaikka olimme nähneet monia poroja myös Norjassa, niin Suomessa porot vaikuttivat rohkeammilta ja hyvin tottuneilta ihmisiin. Poro ylitti tien suoraan neniemme edessä monen monta kertaa.

Pari kertoo kuulleensa monen kuvailleen Suomea yksitoikkoiseksi. Heidän neuvonsa onkin suosia pienempiä teitä, jolloin luonnon monipuolisuus ja kauneus käy ilmi kunnolla.

– Suomella on paljon tarjota. Olemme sitä mieltä, että pyöräily Suomessa voisi matkailijalle olla aivan uniikki ja maaginen kokemus, jos offroad-reitit olisivat eheä kokonaisuus, ja siihen vielä yhdistettäisiin mahdollisuus taukoilla ja yöpyä laavuilla ja kodissa. Näillä eväin Suomesta voisi tulla loistava kohde myös ulkomailta saapuville pitkänmatkanpyöräilijöille, pariskunta vinkkaa.

– Moni myös varoitti hyttysistä, mutta meidän retkemme aikana niistä ei ollut riesaa.

Pedals and Paws -blogissa on juuri julkaistu kertomus Suomesta. Asiaa on myöhemmin tulossa lisääkin, kun pariskunta kertoo reissustaan eri näkökulmilla!

Photos: Pedals and Paws

2 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.