Unohdettu retkikohde keskellä Lappia: monilakinen Kaarestunturi on jylhä pala erämaata

➡️ Ei hoidettuja retkeilyreittejä
🕒 Varaa koko päivä
🔥 Kaksi laavua, autiotupa
📌 Paikka kartalla

Kaarestunturin löysin yksinkertaisesti vain maastokarttaa selailemalla. Netin syövereissä en sen nimeen ollut koskaan törmännyt, eikä nimi juurikaan pomppaa esiin myöskään turistien kanssa raataillessa – etelästä tulevat suuntaavat tunnetumpiin kohteisiin.

Joskus harvoin saattaa somessa joku paikallinen jakaa kuvan rinteeltä, jonka nimeää Kaarestunturiksi. Useimmin sen nimi nousee esiin moottorikelkkailusta keskusteltaessa, mutta harvoin sittenkin. Mikä ja millainen paikka tämä on?

Monilakinen Kaarestunturi kohoaa Jeesiön, Rajalan ja Sattasen kylien muodostamassa kolmiossa Sodankylässä. Tunturille ajetaan nelostien kautta siten, että Sattasen kylän pohjoispuolella käännytään länteen seuraten Rajalan kylttiä. Ohitetaan Sattasvaara, ja jatketaan eteenpäin aina Rajalankin kylän ytimen ohi. Kun vasemmalle kääntyy Tikkalantie, käännytään sinne, ja jatketaan parin sillan yli, kunnes tie päättyy. Älä aja Tikkalan pihalle, vaan jätä auto tienvarteen jotenkin niin, ettei se varmasti ole kenenkään tiellä.

Jätin auton parkkiin (kartta) ja heitin repun selkään. Tiehaarassa aikaa nähnyt viitta viittilöi kohti Kaarestunturia. Pitkän matkaa matka taittui metsätietä pitkin, muun muassa hakkuuaukeiden täplittämässä ruskamaisemassa. Minulla oli Retkipaikka-sovellus auki, seurailin siitä omaa kulkuani. Alueella näytti risteilevän monenlaista reittiä.

Hakkuuaukean poikki kuljettuani saavuin pysäyttävän kauniiseen haavikkoon. Hiekkatie kulki korkeiden, helisevien haapojen lomasta. Minulle tuli olo kuin olisin jossain lounaisrannikolla. Lehtevä haapa muistuttaa minua aina etelästä, vaikka kasvaisi Utsjoella. Minä rakastan haapoja. Haapa on maailman kaunein puu, vanhana ja nuorena, tyvestä lehdenkärkiin, kaikkina vuodenaikoina, jopa klapina.

Vietin tovin tienmutkassa vain tätä haapamaailman tunnelmaa ihailemassa.

Metsätie jatkui leveänä ja helppokulkuisena kuin valtaväylä. Kuljeskelin sitä eteenpäin ilman sen suurempia suunnitelmia. Pian huomasin maastokartalta tulipaikan merkin ja päätin poiketa katsomaan, mistä on kyse. Tämä tarkoitti loikkaamista tieltä poluttomaan metsään. Metsä oli kaunista ja avaraa, siellä näki kauas. Varvikossa erottui vaivoin vanha polku, joka ilmeisesti joskus on toiminut ihan virallisenakin retkeilyreittinä.

Tikkalaavu, kartta

Tovin taivalluksen jälkeen laavu tulikin näköpiiriin. Istahdin sen hirrelle ja kaivoin mustikkapiirakkaa repusta. Siinä samassa oli hyvä tehdä suunnitelmia. Päätin nousta viereiselle Tikkalaelle katselemaan kauas, ja sen jälkeen aloittaisin jo paluumatkan. Rauhallinen metsässä- ja tunturissa kuljeskelu ja syntyjen syvien pohtiminen minun tahdillani vie useita tunteja, joten en lähtenyt tällä erää huiputtamaan Kaarestunturin muita lakia.

Evästauon jälkeen nouseva maasto alkoi muuttua rakkamaaksi. En ollut nauttimassa kauniista tunturimetsästä yksin. Ponteva poro kuljeskeli hiljaa tyköni, kunnes huomasi minut ja vaihtoi kohteliaan pienielkeisesti suuntaa.

Yritin aluksi seurata vanhaa, virallista reittiä, joka siellä täällä oli merkitty polvenkorkuisin puutolpin maastoon. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään – paaluja oli tosi vaikea, ellei mahdoton löytää niin, että niitä olisi voinut seurata. Täydellisesti umpeenkasvanut varvikko kieli, että tällä reitillä ei viime aikoina ole tainnut paljon olla käyttäjiä. Sääli.

Niinpä päätin irtautua omille poluilleni ja lähdin tomerasti nousemaan ylös kohti Tikkalakea. Maisema avartui hyvin nopeasti, ja tuuli navakoitui. Ruska alkoi olla hyvässä vauhdissa.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Piti kulkea jonkin matkaa ennen kuin löysin maisemasta tuttuja muotoja.

Keulakkopään tunnistettavat tuulimyllyt ja takaoikealla horisontissa kohoaa Kumputunturi. Luulisin.

Yhteiskuvassa Postovaara ja auringon valaisema Sattasvaara. Postovaara on minulla vielä huiputtamatta.

Tikkalaen huipulla istahdin kaarelle kiertyneen ison kelon suojiin maisemaa ihailemaan ja vettä juomaan. Kelon paksu tyvi antoi tuulensuojaa ja turvan tuntua.

Kelon vieressä kohoavalta Tikkalaen huipulta oli näkymä viereiselle Isolaelle. Matkan päähän Iso- ja Tikkalaen väliin on maastokartalla merkitty laavu.

Iltapäivä alkoi olla jo pitkällä, joten päätin suunnata autolle. Lompsin Tikkalaen rinnettä alas ja poluttoman metsän läpi kuljettuani saavuin metsäautotielle, joka pian johdatti minut takaisin tuttuun haavikkoon ja sitä kautta autolle. Yhteensä olin kävellyt ehkä hieman alle 10 kilometriä. Tämän kierroksen aikana nettiyhteys toimi, ja pystyin kännykällä seuraamaan omaa kulkuani. Minulla oli repussa kuitenkin tulostettu tarkka kartta, ja suosittelen sitä muillekin, sillä kännykän toimimisen varaan ei näillä main kannata laskea.

Kaarestunturissa on myös autiotupa, katso kartta.

Olen kuullut, että alueella on tosiaan joskus ollut virallinen retkeilyreitti. Metsissä siellä täällä vilahtelevat merkinnät lienevät sen peruja. Aina välillä tulin löytäneeksi reittini varrelta erilaisia ikoneita, kuten kukan ja lumihiutaleen. Selitteitä näille ikoneille en kuitenkaan löytänyt.

Maastossa oli ainakin risteyskohdissa paikoin myös puisia viittoja kilometrimerkintöineen. Ilmeisesti näiden viittojen yhteydessä on joskus ollut myös selitteet kukan ja lumihiutaleen kuville, mutta nyt ne ovat haalistuneet.

Rauhaa rakastavalle, omaan tahtiinsa kulkevalle retkeilijälle Kaarestunturi on oiva kohde. Niinpä minäkin ihastuin siihen kovasti. Täällä tuskin tarvitsee pelätä, että joutuu kulkemaan turistijonossa edes sesonkiaikaan.

Omaan nojaansa jäänyt retkeilyreitistö tuo omaa mielenkiintoaan Kaarestunturilla kulkemiseen, mutta sen varaan ei kannata suunnistustaan rakentaa: kartta pitää olla mukana. Samoin juomavettä kannattaa varata kunnolla, ja tukevat kengät.

Nopea piipahdus Kaarestunturissa ei oikein onnistu, koska kävelymatkaa jo talousmetsästä tunturimaisemiin päästäkseen on taitettava jonkin verran, ja itse huippujen ympäristössä maasto on todella hitaasti kuljettavaa rakkaa. Mikä tahansa kivi voi heilahtaa askeleen alla, joten varovainen on oltava.

Alueen rauha kuitenkin palkitsee, ja ainakin minun silmiini Kaarestunturi näytti ja tuntui virkistävän persoonalliselta: monilakinen tunturialue antaa loputtomasti tutkittavaa, ja maisema vaihteli lyhyelläkin matkalla paljon. Kartalta laskin, että Kaarestunturilla on ainakin 6 eri lakea, varmaan enemmänkin.

Jos Lapin turistikeskukset eivät kutsu sinua ja haluat omaa rauhaa, tämä kohde on varmasti hyvä valinta. Kaarestunturi ei kuitenkaan ole missään aivan hornantuutissa, sillä linnuntietä Sodankylän keskustasta on sinne vain reilun 20 kilometrin matka. Kaarestunturille johtaa myös moottorikelkkareitti.

Sijainti: N=7495777.000, E=466723.000 (ETRS-TM35FIN)

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.