Vuohensaaren luontopolku Salossa tarjoaa vanhan metsän lumoa, kallioita ja hiekkarantoja

Salossa Viurilanlahden laidalla kohoava Vuohensaari tunnetaan kesäteatteristaan ja leirintäalueestaan, mutta saarella on myös mielenkiintoinen ja monipuolinen luontopolku. Vuohensaaren luontopolun pituus on noin 1,2 kilometriä, ja reitti pitää sisällään mäkistä metsää, silokallioita, ruovikkorantoja sekä pari kaunista hiekkarantaa. Reitti on tavallaan janareitti, mutta päättyy kuitenkin suhteellisen lähelle aloituspistettään.

Reitti 1,2 km
Lähtöpiste kartalla

Olin liikkeellä mieheni ja vanhempieni kanssa muuan pilvisenä heinäkuun päivänä. Taivas oli verhoutunut tasaisen värittömään ja muodottomaan pilveen, joten oli juuri oiva ajankohta suunnata retkelle metsään, joka sulkisi syliinsä vehreydellään.

Ajoaikaa Salon keskustasta Vuohensaareen kertyy muutama minuutti, ja matkan aikana ohitetaan muun muassa Halikonlahden esteetön luontopolku. Saareen johtava tie on kapea, mutta kohtaamispaikkoja on tiuhaan. Ilmassa on seikkailun tuntua jo autostakin käsin.

Jätimme auton Vuohensaaren parkkipaikalle ja suuntasimme ihan ensimmäiseksi munkkikahveille kesäkahvilaan. Kahvilasta saimme myös vihkosen, jossa oli selitetekstit luontopolun eri rasteille. Munkkien ja kahvien kadottua parempiin suihin oli aika suunnata luontopolulle.

Luontopolku on merkitty karttaan punaisella. Opastaulun mukaan 1980-luvulla perustettu luontopolku on nyt toteutettu uudestaan.

Parkkipaikalta katsottuna luontopolun lähtöpiste ei ollut aivan ilmiselvästi löydettävissä. Näin jälkikäteen voin neuvoa, että kannattaa ensin suunnata rinteessä hienosti näkyvän tanssilavan suuntaan – lavan edustalla on opastetaulu (kuva yllä), josta reitin kulku näkyy selkeästi ja siitä reitti myös virallisesti alkaa. Me emme tätä huomanneet, ja niinpä aivan reitin alku (rastit 1 ja 2) jäi meiltä kulkematta, kun sukelsimme parkkipaikalta suoraan metsään ja lähdimme nousemaan ylös rinnettä johdattavaa polkua.

Heti kävikin ilmi, että mikään tasamaan reitti ei ole kyseessä. Vanha ja komea metsä tuuditti ihanasti syliinsä, kaikkialla oli vehreää ja rauhallista. Nousimme rinteen ylös ja yhtäkkiä keskellä polkua oli iso siirtolohkare. Itse lumouduin ennen kaikkea alueen kilpikaarnaisista männyistä sekä sammaleisista kallioseinämistä.

Kilpikaarnamännyt kuiskivat, että tätä metsää olisi suojeltu jo kauan. Ymparisto.fi-sivustolta ymmärsin, että alue kuuluu Viurilanlahden luonnonsuojelualueeseen.

Polku kiemurteli kumpuilevassa metsässä. Ympärillä kasvoi mäntyjen ohella muun muassa kuusia ja nuoria tammia. Kaatuneet puut olivat saaneet jäädä niille sijoilleen tarjoamaan lahottajille ravintoa ja edesauttamaan metsän lajirikkautta.

Parissa paikassa polku teki piston rantakalliolle niin, että meri tuli näkyviin. Kutakuinkin vastapäätä meren toisella puolella olivat näillä kohdin Viitankruunun muinaishaudat.

Matkan varrella olleita sammaleisia kallionseinämiä oli mukava mennä tutkailemaan lähempää.

Enemmän ja vähemmän jyrkän nousun jälkeen polku hiljalleen lasketteli takaisin ihmisten ilmoille – saavuimme kahvilan takanurkalle. Hetken aikaa piti arpoa, minne reitti jatkui. Suuntasimme kohti kaunista vanhaa punaista puurakennusta, ja sitten reittimerkintä taas jo osuikin näkimiin. Merkinnät tuntuivat olevan kovin vaihtelevia: oli oranssipäisiä puutolppia, puihin maalattuja keltaisia nuolia sekä paikoin käpymerkein merkittyjä luontopolkupaaluja. Kenties reitille on tuloillaan vielä selkeämmät merkinnät?

Luimme esitteessä olevaa karttaa ja sen avulla löysimme tiemme eteenpäin. Pian tulimme kauniille leppien varjostamalle hiekkarannalle, jossa SUP-laudat ja kanootit odottivat vuokraajiaan. Kaislikko huojui kauniisti tuulessa ja oli ihana huomata rantaveden olevan kirkkaampaa kuin silloin kun olin lapsi.

Tämän ensimmäisen pikkurannan jälkeen ohitimme leikkikentän ja saavuimme leirintäalueen kulmalle. Katsoin kartalta, että seuraavan kohteen pitäisi olla uimaranta. Ilmeisesti olimme hetkeksi aikaa poikenneet reitiltä. Olisiko jokin opaste jäänyt huomaamatta? Koska katseltavaa alueella riitti, en ollut huomannut kulkea aivan nenä kiinni kartassa. Mutta ei se mitään! Leirintäalueella viitta ohjasi meidät uimarannan suuntaan, joten olimme taas oikeilla jäljillä. Sukelsimme takaisin metsään – aivan erilaiseen kuin tähän mennessä.

Tämän kauniin metsäosion jälkeen saavuimme jälleen rantakallioille, ja sitten näkimiin tulikin Vuohensaaren virallinen uimaranta. Se oli hieno!

Vastapäätä rantaa näkyivät Vaisakon upean luonnonsuojelualueen kalliot. Sielläkin kiertää ihana reitti.

Uimarannalla oli pukukoppikin. Uimareita ei tällä kertaa näkynyt.

Karttaan merkityllä ”Rantarakennuksella” oli väkeä, ja kun sitä näinä aikoina jotenkin kavahtaa ihmisiä aivan vielä eri lailla kuin ennen, emme kulkeneet rakennuksen edestä, vaikka virallinen reitti olisi siitä mennytkin. Reitti oli joka tapauksessa tullut tässä päätökseensä, ja kuljimme tanssilavan kautta autolle. Siinä matkalla tulin sitten kuvanneeksi sen opastaulunkin reittikarttoineen – sen, josta koko kierros olisi virallisesti alkanut. No, ensi kerralla sitten katson tarkemmin!

Reitti ei tosiaan tee ihan täyttä rengasta, vaan sen päätepisteeseen saavuttua kävellään leirintäalueen läpi ja tanssilavan ohi takaisin parkkipaikalle. Arvioisin että kokonaisuudessaan matkan pituudeksi tulee noin 1,5 km.

Vuohensaaren luontopolku jätti oikein hyvän mielen, ainoana puuteenaan heikko viitoitus. Iso plussa tulee hyvästä kahvilasta, vanhan metsän tunnelmasta, reitin monipuolisuudesta sekä siitä, että polku on helppo saavuttaa ja suhteellisen lyhyt – se sopii siis varsin monenlaisille luonnon ystäville. Reitti olisi varmasti mukava kokemus myös ruska-aikaan.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.