Tag Archive for: rauha

Porvoon Ekudden nukkuu talviunta – katso kuvat hiljaiselta luontopolulta

21. 1 Maailman lumenpäivänä päätimme suunnistaa Ekuddenin luontopolulle Porvoossa. Edellisen päivän paukkuvat pakkaset olivat laantumassa, ja pieni metsäkävely tuntui sopivan piristävältä. Lapsuudestani muistan miten jännittävää oli käydä hiihtämässä metsäladuilla. Muistan kuinka pikkutyttönä kuvittelin, että  saisin otettua jäniksen kiinni ja vietyä kotiin lemmikiksi. Jänisten ja muiden eläinten jälkien seuraaminen oli mielenkiintoista jo tuolloin ja on edelleen.  Lue […]

Kuulokkeet päähän ja poluille – luonto ja musiikki yhdessä voivat temmata mukaansa uusiin ulottuvuuksiin

Nakkaan auton oven kiinni ja laitan kuulokkeet korville. Ennen kuin kännykkä sujahtaa laukkuun, valitsen sieltä soimaan oman soittolistani, jonka olen luonut juuri näihin tilanteisiin – listan, jonka kappaleet sopivat täydellisesti luontoretkelle ja tällä kertaa erityisesti horisontin tuijotteluun. Mahtipontisia säveliä siis! Bluetoothin avulla ei johdon kanssa tarvitse painia. Kännykkä häviää laukun syövereihin, ja pään täyttää ihana […]

Miljoonan tähden hotelli

Arvoisat lukijat! Halusin tällä kertaa kirjoittaa vähän erilaista tekstiä tavallisten retkipaikka- ja itselleni niin rakkaiden luolaesittelyjen sijasta. Nyt ollaan liikkeellä täysin tunnelmapohjalta. Tässäpä siis terveisiä ”miljoonan tähden hotellista”. Meillähän taitaa jokaisella olla joku lempipaikka luonnossa, johon menemme yhä uudestaan ja uudestaan, eikö? Tässä paikassa voimme tuntea itsemme vapaiksi ja rauhoittua. Ajatuksemme saattavat vaellella menneisiin aikoihin, […]

Ounasjoki jäätyy, vuosi Lapissa on takana

Pilvien aamuisen peiton läpi tunkeutuva auringon vino valo paljastaa Ounasjoen peilisileällä pinnalla kelluvat hyhmälautat. Yksi toisensa jälkeen pienet ja isommatkin jäälautat lipuvat ohitseni loppumattomana rintamana suuressa joessa. Pilvi ei tahdo pysyä taivaalla, vaan se valuttaa kosteuttaan joen, metsien ja niittyjenkin pinnalle. Koko maailma on yhtä sumua ja usvaa, jota värittää auringon kajo. Katselen jokea kotini seinän vierustalta. Tunnen […]

Pernjärven kallioylänkö, Salo

Salon itäosissa, uuden ykköstien pohjoispuolella sijaitsee laajahko alue, jossa kallioiset metsät ja pienehköt järvet vuorottelevat maisemassa. Alueen yleispiirteenä on metsätalous- ja maaseutukulttuuriset elementit; useat hiekkatiet halkovat poikki metsien ja peltojen, asutus on harvaa, tosin vapaa-ajan asuntoja on siellä-täällä. Kaiken tämän rinnalle mahtuu silti paljon kiehtovaa ja kaunista luontoa, jota voi esimerkiksi juuri pikkuteitä kävellen tai […]

Vaskijärven luonnonpuisto

Varsinais-Suomen suosituimpiin luontokohteisiin luuluvan Kurjenrahkan kansallispuiston kyljessä, luoteissuunnalla, on 15 neliökilometrin laajuinen Vaskijärven luonnonpuisto. Se on perustettu jo vuonna 1956. Päätarkoituksena on  suojella alueen edustavia suo- ja metsäluontotyyppejä ja palvella niihin liittyvää tutkimusta. Kuten luonnonpuistoissa yleensäkin, kulkeminen lumettomana vuodenaikana on sallittua vain merkityillä poluilla. Alue edustaa erämaista suoluontoa parhaimmillaan ja rauha puistossa kävellessä on rikkumaton. […]