Kesäretki suon ja järvenrantakallioiden luo: Teerisaari Teijon kansallispuistossa Salossa

Kun joku saapuu kaukaa vieraakseni Saloon, tiedän aina, minne hänet vien. Suunnaksi otetaan Teijon kansallispuisto ja siellä parhaat palat, eli Matildanjärvi ja Teerisaari. Vuosien mittaan olen saanut johdattaa näille poluille ihania vieraita niin Kittilästä, Ukrainasta kuin nyt viimeksi Norjan Altastakin, eikä kohde ole pettänyt koskaan. Tällä tarinalla ja kuvilla haluan näyttää, miksi tätä kolkkaa kannattaa priorisoida, kun näille seuduille saapuu.

• Teerisaari kartalla
• Reitti n. 2 km/suunta
• Pysäköintialue: Teijon pääpysäköintialue
  • Saapuminen autolla: Matildanjärventie, Salo
  • Saapuminen julkisilla: Salon paikallisbussi Paikun linja 30 tuo kesällä perille saakka (talviaikataulussa päätepysäkki on Mathildedalin keskustassa, josta kävelymatkaa perille on noin 2 km).
• Tulipaikka: ei itse Teerisaaressa. Matkan varrella on Roosinniemen laavu n. 100 m:n piston päässä reitiltä, ja myös luontokeskuksella on tulipaikka.
• Esteetön: ei

Koska aikomuksemme ei ollut evästellä retken aikana luonnossa, vaan keskittyä repun kantamisen ja kokkailun sijaan ennemmin vapaaseen fiilistelyyn, pötköttelyyn, kirmaamiseen ja yleiseen nautiskeluun, hoidimme muonituksen jo ennen maastoon suuntaamista. Ensin Salosta BKK:n thaimaalainen lounasbuffet (ei maksettu mainos!) ja sitten siirtymä Teijolle, jossa kuljimme Totin luontopolun. Siitä matka jatkui vielä muutaman kilometrin eteenpäin Mathildedaliin, missä nautimme limut ja kahvit Matildankartanon ihanassa puutarhassa. Olin jo siinä jakkaralla istuessa sulaa kuumuuteen, sillä ennuste oli antanut odottaa vesisadetta ja noin +15 asteen lämpötiloja, mutta päivä oli kovaa vauhtia kääntymässä aurinkoiseen, lämpimään keliin. Minulla oli ihan liikaa vaatetta.

Siirryimme autolla Teijon kansallispuiston pääparkkipaikalle, jonne oli enää pari kilometriä matkaa. Parkkialue oli perjantaina päivällä lähes tyhjä, autoja oli vain muutama. Polulle oli mukava suunnata ja nähdä kaunis Matildanjärvi. Erityisen suuresti nautin sen silokallioisista rannoista, joilta voi tähyillä järvelle niin, että metsä suojaa selustaa. Järvellä lumpeiden lehdet aaltoilivat vihreinä ja pyöreinä hentojen, sinisten laineiden keskellä.

Altasta Etelä-Suomeen kesäreissulle saapunut ystäväni ja kollegani Kirsi sai suurta riemua kypsistä mustikoista. Melko tarkkaan vuosi sitten katselin (ja kuvasin) kun ystävä Ukrainasta söi mustikoita tarkalleen tällä samalla paikalla. Järvi, metsä ja mustikat ovat pysäyttävän ihana yhdistelmä, täysin omiaan tekemään ihmisen hetkessä onnelliseksi.

Reitti kaartaa Matildanjärven taakse ja muuttuu pitkospuiksi, jotka halkovat paikoin suota, paikoin kaislikkoa. Viileän ja rankkasateisen aamun jälkeen sisilisko oli hakeutunut lämpimälle, hopeiselle lankulle aurinkoa ottamaan. Vastaan tuli kahden ihmisen seurue, ja aiemmin kalliorannoilta olimme nähneet, että joku pötkötteli rennon näköisessä X-asennossa Roosinniemen laavun rantakallioilla. Suurimman osan aikaa saimme kulkea täysin omassa rauhassamme, niin, ettei muita ihmisiä häämöttänyt näköpiirissä edes etäämmällä.

Suolla pyöreälehtikihokit kukkivat, ja osa karpaloista oli alkanut kerätä jo hyvin hentoa punaa poskilleen – suurin osa oli kuitenkin yhä täysin vihreitä. Marjoja oli valtavasti, kuten lähes joka kesä. Joku saa täältä hyvän karpalosadon, jos uskaltaa poimia suoraan reitin vierestä.

Matildanjärven kierros kääntyy reitiltä vasemmalle. Me jatkoimme suoraan eteenpäin kohti Teerisaarta ja Endalin laavua. Näillä kohdin maisema muuttuu hetkeksi aikaa kuin Torronsuoksi. Ihailin, kuinka kitukasvuiset ja kelottuneet männynkäkkyrät nousevat keskikesän täyteläisen värisestä suosta. Yllä levittäytyvä sinitaivas sai suon värit näyttämään entistäkin lämpimämmiltä.

Hetken matkaa pitkokset kulkevat Väliojan rantaa pitkin. Vasemmalla puolella virtaa matala, pörröistä heinikkoa kasvava pieni joki, oikealla puolella levittäytyy suopursua pullollaan oleva männikkö. Aina mietin, että tänne pitäisi tulla suopursujen kukkiessa, mutta jotenkin se vaihe kesästä pääsee lähes joka kerta lipsumaan ohi, ennen kuin muistan tämän.

Jo hyvän tovin ennen Teerisaareen saapumista aavistin, ettei siellä ole ketään. Sielu huokaisi syvään ilosta ja helpotuksesta, koko paikka yksin meidän, täydellinen oma rauha. Teerisaaren laavu, jossa itsekin nassikkana olen nukkunut linturetkellä isän kanssa, paloi pari vuotta sitten, eikä uutta ole rakennettu. Ehkä se on rauhoittanut paikkaa.

Teerisaari ei ole veden ympäröivä saari, vaan kallioinen ja metsäinen kumpare suon laidalla, Puolakkajärven rannalla. Riisuin kuumat kumisaappaat ja heitin hikiset sukat jaloistani alta aikayksikön, ja etsin kalliorannalta puiden varjostaman paikan, josta sain jalat veteen viilenemään. Miten näin yksinkertaisesta toimesta voikin syntyä niin ihana tunne?

Huomasimme Kirsin kanssa, että kalliorannan kukkaset olivat täynnä, siis TÄYNNÄ perhosia. Kimalaisten seassa lepatteli ainakin sinisiipiä, ja luulen tunnistaneeni myös kaaliperhosen ja ehkä keisarinviitan. En tosin luota perhosentunnistuskykyihini mahdottoman vankasti, olen parempi lintujen kanssa. Perhoset eivät meitä ihmisiä säikkyneet, ja kuvasimmekin niitä hyvän tovin.

Puolisoni chillaili ylempänä kalliolla. Emme ryhtyneet mihinkään sen kummempiin toimiin, eihän meillä ollut mitään edes mukana, kuten kahvia tai muuta. Istuskelimme, nautiskelimme, ihailimme maisemia ja perhosia ja arvostimme paikan rauhaa. Vaikka järven pintavesi oli lämmintä, jalkojen liottelu ja polskuttelu siinä oli saanut kehoani mukavasti virkeämmäksi ja viileämmäksi.

Ennen paluumatkaa tassuttelimme vielä Teerisaaren rantakallioita eteenpäin. Kuljin avojaloin, jotta kintut saivat ilmaa ja tuulenvireen viilennystä, ennen kuin joutuisin taas vetämään sukat ja kumisaappaat jalkaan. Kallio on ihana alusta jalkojen alla, ja neulasillakin on ihan mukava kulkea. Käpyjä koitin väistellä.

Palattuamme takaisin pysäköintialueelle, kävimme vielä juomassa limut Teijon luontotalolla. Sitten vielä viimeinen piipahdus luontoon: nousimme luontotalon takana oleville rantakallioille ja seurasimme sieltä Matildanjärven kierros -reitin polkua rantaa pitkin Kariholman hiekkarannoille.

Nämä ovat mielestäni Teijon ja koko Salon parhaita paloja, eikä minua haittaa yhtään jättää niitä matkailijoiden samoiltavaksi viikonloppuisin – onnekasta on asua niin lähellä, että voi itse käydä nauttimassa polkujen rauhallisuudesta arkisin. Lapista Saloon paluumuuttaessani pelkäsin etelän ruuhkia, mutta ne olivatkin vain kuvitelmia omassa päässäni, sillä en ole kertaakaan joutunut ruuhkassa kulkemaan. Emme muuten löytäneet edes yhtäkään roskaa koko retken aikana, ja molemmat näkemämme koiratkin olivat hihnassa. Hienoa ihmiset!

Lue seuraavaksi

Aikainen retkeilijä rauhaa löytää – 15 kuvaa Matildanjärven kierrokselta aamu-unisessa Teijon kansallispuistossa

Tärppi Teijon kansallispuistosta: Kirjakkalan pieni ruukki ja Onnelannummen reitti

Elo-syyskuu on ihaninta aikaa mennä suolle – Teijon Punassuolla punertaa jo kauniisti