Helmikuinen auringonpaiste kutsuu Repovedelle: miltä näyttävät Olhavanvuori ja -lampi talvella?

On lauantaiaamu, kun saavumme auringonnousun aikoihin Repovedelle Saarijärven sisääntulon parkkipaikalle. Siellä ei ole vielä yhtään autoa meidän lisäksemme. Aurinko on tiiviisti pilven takana piilossa, ja ainut todiste auringonnoususta on hämärän väistyminen valoisaksi. Vaikka näitä harmaita päiviä tähän talveen on mahtunut aika monta, se ei onneksi muuta sitä tosiasiaa miksikään, etteikö metsän rauhoittava vaikutus olisi läsnä vähän harmaammallakin ilmalla. Tai säällä kuin säällä.

Reppuihin olemme pakanneet evästä nuotiolla paistettavaksi sekä hieman ylimääräistä lämmintä vaatetta, jos kylmä pääsisi yllättämään. Tarkoituksena on viettää päivä kaikessa rauhassa kävellen, jutellen ja maisemia katsellen. Arjen kiireet ja stressit nollautuvat tällaisella retkellä vähän kuin huomaamatta. Jo hetken kävely parkkipaikalta Sukeltajanniemeen on saanut hartiani rennommaksi ja ajatukseni siirtymään luonnon hiljaisuuteen.

Matka jatkuu kohti Olhavaa ja mietimme ääneen, että kuvittelemmeko vain, vai voisiko tuo pieni kajastus olla oikeasti aurinko? Olhavan laavulle saavuttuamme teemme tulet nuotiopaikalla ja kaivelemme eväitä repusta. Mukana matkassa on tällä kertaa tarvikkeet hampurilaisten tekoa varten; sämpylöitä, pihvejä, hampurilaiskastiketta sekä valmiiksi siivutettuja sipulirenkaita ja tomaattisiivuja. Hyvin yksinkertaisia raaka-aineita, mutta niin hyvää. Ja ihan mukavaa vaihtelua perinteiselle makkaralle. Ruuan valmistus ei onneksi vie kauaa aikaa, koska nälkä alkaa jo kurnia vatsassa. Takana on kuitenkin reilun tunnin automatka ja muutaman kilometrin kävely.

Laavun reunalla istuskellessamme ja hampurilaisia syödessämme alkavat puiden varjot pidentyä ja ilma kirkastua. Kyllä se oli oikeasti aurinko, jonka näimme. Jälkiruokakahveja ja pullia nauttiessamme pilvet alkavat olla jo kokonaan väistyneet ja siirrymme istumaan penkeille, joissa auringonsäteet tavoittavat retkeilijänkin. Siinä hetkessä auringonpaiste tuntuu pieneltä lottovoitolta.

Nuotion ääressä istuskellessamme pohdimme, kuinka rauhallista metsässä onkaan. Siinä vaiheessa olemme vilkutelleet vasta yhdelle hiihtäjälle. Talvi ylipäätään on rauhallisempaa retkeilyaikaa, ja monesti metsässä saa kulkea kaikessa rauhassa ilman, että kukaan tulee vastaan. Talvinen retkeilyhän on vain asenne- ja pukeutumiskysymys ja jos minulta kysytään, on luonnossa liikkuminen talvella vähintään yhtä mukavaa kuin kesälläkin. Jokaisessa vuodenajassa on toki omat parhaat puolensa, mutta helmikuinen, auringonpaisteen täyttämä luonto tuntuu juuri tällä hetkellä ihan siltä parhaalta.

Laavulta siirrymme Olhavanlammelle nauttimaan auringosta, joka paistaa täydeltä taivaalta. Taivas on täysin sininen ja hanki kimmeltää aamulla sataneesta lumesta. Olhavanvuoren jyrkkä seinämä kylpee valossa ja näyttää hyvin erilaiselta jäällä seisoessa, kuin rannalta katsoessa. Pari hiihtäjääkin pysähtyy ihailemaan maisemia. Hiihtolatuja kulkee pitkin kävelyreittien ja Olhavanlammen reunaa.

En tiedä, oliko se aurinko ja kaunis ilma, vai mikä, joka sai aikuisenkin ihmisen heittäytymään lumeen selälleen ja tekemään lumienkelin. Edellisestä onkin jo vierähtänyt tovi. Aurinko lämmitti jo ihan selkeästi, ja jos nyt ei ihan vielä voi keväästä puhua, niin kyllä sitä kohti ollaan jo selvästi menossa.

Hiihtäjien lisäksi jäällä vastaan tuli myös mies lumikenkäillen, joka kertoi lähteneensä liikkeelle jo aamuviideltä Lapinsalmelta. Siinä missä me etenimme verkkaiseen tahtiin ja istuimme hyvän tovin nuotiopaikalla ruokaa valmistaen, oli hänen tavoitteenaan matkallisesti pidempi päiväreissu. Mikä rikkaus onkaan löytää juuri itselleen se sopivin tapa viettää päivää luonnossa. Ikään kuin lisätodisteena tälle ajatukselle tapasimme vielä Olhavanvuorelle kiipeilemään tulleen nuoren miehen.

Olhavanlammen jäältä lähdimme kipuamaan kohti Olhavanvuorta, josta aukeaa upea maisema Repoveden yli. Vuoren laelta saattoi nähdä muun muassa Mustalamminvuoren näkötornin, jossa emme tällä retkellä käyneet, mutta josta näkee kirkkaalla ilmalla vähintään Elvingin tornille asti.

Olhavanvuoren reunaa kävellessämme alkoi aurinko pikkuhiljaa taipua laskun puolelle. Talvella retkeillessä jokainen valoisa hetki kannattaa käyttää hyödyksi. Kun lähtee ajoissa liikkeelle, pääsee nauttimaan valoisasta ajasta mahdollisimman pitkään. Rinnettä alaspäin mennessä valo alkoi siivilöityä puiden latvusten läpi pidentäen puiden varjoja ja tehden maisemasta hieman hämyisen.

Takaisinpäin kävellessämme näimme Sukeltajanniemellä nuotiopaikalle tulleita ihmisiä, jotka nauttivat päivän viimeisistä auringontäyttämistä tunneista Valkjärven jäällä. Tällaisella ilmalla toivoisi mahdollisimman monen löytävän tiensä ulos; kävelylle, hiihtämään, luistelemaan, pulkkamäkeen, lumikenkäilemään, nuotiopaikalle eväitä syömään. Jotain, mistä palkintona on tällaisen päivän jälkeen reipas, mutta levännyt mieli sekä terveen punaiset posket.

Kuvat: Terhi Suur-Nuuja ja Anna-Karoliina Pelto

Olhavanlampi kartalla

Yhteistyössä VisitKouvola

Lue lisää talvisesta Repovedestä:

Valokajakkimelontaa Repovedellä marraskuussa

Kahden vuorokauden talvivaellus Repovedellä

Repoveden kansallispuisto Retkipaikassa