Aikainen retkeilijä rauhaa löytää – 15 kuvaa Matildanjärven kierrokselta aamu-unisessa Teijon kansallispuistossa

Tekipä mieleni käydä kiertämässä eräs Teijon kansallispuiston suosituimmista reiteistä, ellei peräti se suosituin – Matildanjärven kierros. Kuutisen kilometriä pitkä lenkki kiertää Matildanjärven ja tarjoaa hienoja näköaloja. Halusin kuitenkin kokea paikan siten kuin se olisi ihan yksin minun, en halunnut kohdata muita. Mikä siis neuvoksi? Asetin herätyskellon soimaan ennen kuutta, ja maastoon pääsin suuntaamaan jo ennen seitsemää. Tässä tunnelmia retkeni varrelta.

Lähtöpaikka kartalla

Useita taukopaikkoja monipuolisine rakenteineen

Reitin pituus 5,5 km

Mathildedalin kylä oli hiljainen ajellessani sen läpi tuttua kujaa pitkin. Aurinko oli jo noussut, muttei aivan vielä yltänyt kylään. Kansallispuiston parkkipaikalla oli kolme autoa, kaksi Suomen- yksi Saksan kilvissä. Autojen tuulilasit olivat yön jäljiltä kosteat, mitä pidin onnena – ilmeisesti olisin tosiaan aamun ensimmäinen liikkeellä oleva kulkija.

Rantaan on parkkipaikalta muutama askel. Pitkä rivi soutuveneitä odotti laiturin äärellä valkenevaa päivää ja sen mukanaan tuomia soutajia. Vedenpinta oli täysin tyyni ja maisema rauhaisa. Ylitin pienen lirisevän puron ja saavuin lähes heti kauniille kalliolle maisemapaikalle.

Tikka naputteli kelossa. Kai se on havainnut, että kelosta kuuluu vielä voimakkaampi ääni kuin elävästä puusta. Viesti kiirii kauas, nyt se kiiri vielä kauemmas järven tyyntä pintaa pitkin. Kotikylällä seurasin kerran kun tikka pärisytti katuvalon metallista kuuppaa. Mahtoi sillä päässä kolista.

Nautin suuren kuusikon tunnelmasta ja vihreydestä.

Aamun ensimmäisen kulkijan osa on haalia polunvarren kaikki hämähäkinseitit naamaansa. Ei kestä kiittää, seuraava kulkija!

Aivan kuten olin toivonutkin, järven yllä leijaili hento usva. Olin mielestäni laittanut herätyskellon soimaan jo tuntia aiemmin, tarkoitukseni oli ollut lähteä polulle vielä aikaisemmin. Mutta tällä kertaa kävi nyt näin. Varmasti syksyn edetessä järven aamu-usva käy entistä paksummaksi ja aamun auringonsäteet lämpimämmiksi. Silloin jos koska kannattaa olla aamuvirkku.

Tuijotin rantakallioita, joita reitin alkupuoli varsinkin tarjoili yllin kyllin. Seurasin katseellani veteen viettäviä silokallioita, joiden helmaa koristeli vanhan vesirajan jälki. Rantavedessa oli lohkareita, vesi oli tummaa. Otin kengät ja sukat pois, halusin tuntea silokalliot jalkopohjissa. Se on oma juuririittini, kun ei meillä Lapissa silokallioita juuri ole, niin niistä pitää koti-kotona Salossa nauttia täysillä silloin kun tilaisuus on.

Rantakallioiden ja jylhän metsän jälkeen reitin kasvot muuttuivat hetkeksi. Edessä olivat kapeat pitkokset ja ympärillä kanervaa ja kaislikkoa. Hämähäkinseitit kimalsivat kosteudessa ja aamuauringossa, puiset sillat houkuttivat pysähtymään.

Ohitin pari taukopaikkaa, niissä olisi voinut yöpyä tai mennä vaikka aamukahvia keittelemään. Minulla oli vettä mukana, pitäisin sen parissa tauon hieman tuonnempana. Pienen tauon kuitenkin rannalla pidin, kun oli niin pysäyttävän kaunis maisema. Harmaahaikara liihotteli järvenselällä hyvin matalalla, lensi melkein pintaa pitkin. Niin ylväältä kuin se näyttikin kiiltokuvamaisen täydellisessä ja rauhaisassa maisemassa, päästi se ilmoille niin ruman rääkäisyn, että tilanteen idyllisyys kärsi hieman.

Isoholman saaren kärjessä kököttävät lokit vastasivat haikaran rääkäisyyn, niiden huudoista nautin. Kahden linnun äänestä tulee minulle maailman kotoisin olo, mustarastaan laulusta ja kalalokin huudoista.

Väliojan suun yli johti pidempi puusilta. Voiko kukaan kulkea tällaisen sillan yli pysähtymättä? Ilman että hetken aikaa edes nojailee kaiteeseen sillan molemmin puolin ja katselee mitä maisemassa ja alhaalla vedessä näkyy?

Sillan jälkeen maisema synkistyi. Tultiin järven varjopuolelle, enää ei aamuaurinko hellinyt kirkkaudellaan. Metsä oli suurta ja hämärää, tunnelmallista. Juurakoiden ja kivien vuoksi pääsi asettelemaan askeleitaan, kulkemaan hitaasti. Talitiaisnuoret mekkaloivat ylhäällä puissa ja osa niistä tuli aika lähellekin katsomaan, että kuka oikein olen kulkijoitani.

Nyt olin aiempaa lähempänä Isoholmaa. Sen itäpäässä olevilla kivillä kala- ja selkälokit ottivat aamuaurinkoa. Selkälokki ilahdutti, sen näkeminen ei ole itsestäänselvyys suinkaan.

Jälleen pieni pitkospätkä halkoi kosteaa maata ja sen kasvattamaa kaislamerta. Pieni vilkaisu jalkoihin sai toivomaan, että voisin palata tänne myöhemmin alkutalvella – karpaloita levittäytyi kuin mattona pitkosten molemmin puolin.

Laavun suunnasta kuului kuorsausta. Kuin vaistomaisesti askeleeni hiljenivät – en haluaisi herättää nukkujaa kopistelemalla pitkoksilla.

Metsätaival jatkui ja reitti nousi hieman ylemmäs.

Hetken aikaa meinasin olla eksyksissä, olin kävellyt ohi reittimerkeistä. Vilkaisu karttaan selvensi, missä oli mennyt vikaan. Jostain syystä reitin seuraaminen tuntui jonkin matkaa hieman hankalalta, epävarmalta. Metsä oli tiheää ja polku tuntui eläneen vähän sinne sun tänne. Jalkojen alla ei ollut tuollaista selvää baanaa kuin kuvassa yllä. Mutta toki kun pikkasen skarppasi, niin ei se vaikea ollut eteenpäin löytää.

Päättelin, että seuraavalla nätillä rantapaikalla olisi hyvä pitää pieni tauko.

Täydellinen taukopaikka löytyikin, ja alkoi olla myös melko lämmin. Aurinko oli noussut ja herättänyt järven uuteen päivään. Isoholmassa ei näkynyt liikettä, ehkä siellä ei ollut ketään tai sitten nukkuivat vielä. Teijon kansallispuistossa on muuten kaksi Isoholma-nimistä saarta, toinen tässä Matildanjärvessä ja toinen meren puolella Teijonselällä.

Kivenmurikka ja kilpikaarnamänty pitivät minulle seuraa sileällä kalliolla, kun otin taas kengät ja sukat pois ja vietin vedenjuontitauon aivan rannassa. Katselin tummaan veteen ja näin kalojen käyvän pinnassa.

Vastarannalla näkyi taloja ja pohdin, miten reitti tästä etenisi. Kohtahan se nähtäisiin.

Kun reitti sitten putkahti ihmisten ilmoille, olin hetken aikaa varma, että olin taas kulkenut vikaan ja että olin jonkun pihatiellä. Sillan kaide oli koristeellinen ja sen alla olisi kai pitänyt veden solista – nyt kivinen uoma oli kuiva. Talo oli aivan vieressä. Pyörin siinä hetken aikaa kahdeksikkoa ja yritin järkeillä että olenko nyt oikeassa vai väärässä paikassa, mutta kartta osoitti että olen oikeassa. Niinpä jatkoin matkaa tietä pitkin Matildan kylätielle. Siellä oli ihmisiä jo hereillä, yksi setä oli hakemassa postia ja toinen kasteli kukkia. Juoksija tuli vastaan. Minä tunsin itseni ulkopuoliseksi ja tuntui helpottavalta kääntyä jälleen kansallispuiston parkkipaikalle johtavalle varjoisalle tielle.

Ehdin jo ajatella, että reitin loppupätkä olisi vain paluuta parkkipaikalle. Mutta olin täysin väärässä! Viitta osoitti kääntymään Kariholman esteettömälle reitille, joka halkoi kaunista korkeiden puiden metsää. Rantaan saapuessani löysin esteettömän keittokatoksen ja sen edustalta todella viehättävän rantamaiseman hiekkarantoineen ja esteettömine laitureineen. Laiturilla oli kalastaja.

Nautin hiekkarannan hiljaisuudesta ja varjosta hetken aikaa. Ainoa ääni maailmassa olivat virvelin viuhahdukset ja vieheen päästämä molskahdus sen osuessa järven pintaan.

Polku jatkui kapeana suhteellisen jyrkässä rinteessä. Mustikan ruska näyttäytyi kirkkaana aamuaurinkoa vasten, maisema oli todella hieno ja erämainen, vaikka oltiin jo melkein takaisin luontotalolla. Nyt kuulin, että perässäni kulki joku. Se laittoi hiukan vauhdittamaan askeleita, vaikka itsekin mietin että miksi.

Korkeimmalla kalliolla avartui vielä näin mahtava maisema. En yhtään ihmettele että tämä reitti on suosittu. Se alkaa niin kauniina ja viehättävänä, vaihtelee matkan varrella pitkoksista rantakallioihin ja synkkään metsään, ja loppupuolella suo vielä tällaisia näköaloja.

Luontokeskuksen takana olevalla kalliolla näytti olevan pöytäryhmä, ja siinä pari ihmistä aamupalalla. He moikkasivat huomenet, minä vastasin. Sitten autoon ja nokka kohti koti-kotia, siellä keittäisin kahvit.

Kyllä oli todella mainio retki.

Lue myös

Teijon kansallispuisto – Retkipaikan tarinat ja vinkit

Teijon kansallispuisto Luontoon.fi-palvelussa

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.