Joulukalenteri, luukku 21: Joulurauhaa kaupungin yllä

Joulu lähestyy lähestymistään. Nyt se on jo aivan nurkan takana. Vielä on kuitenkin muutama päivä aikaa, ehkä muutama asia tekemättä ja muutama lahja pakkaamatta.

Keskellä lapsiperheen joulunodotusta varastan kokonaisen illan itselleni. Lämmitän glögin ja kaadan sen termospulloon. Pakkaan pieneen rasiaan pari kaapista löytämääni piparkakkua. Laitan jonnekin aivojen sopukoihin muistiin, että pitää ostaa lisää.

Nostan repun selkään, huikkaan lapsille heipat ja avaan oven tummaan iltaan. Vielä hämärään tottumattomat silmäni erottavat taivaalla heikkoa tähtien tuiketta.

Lähiön kadut ovat hiljaiset. Suuntaan kauniisti valaistujen talojen välistä pimeään metsään. Maa on mutainen eikä lumesta ole tietoakaan, mutten anna sen haitata. Varon askeleitani kiivetessäni märkää kalliota ylöspäin.

Haen oikeaa suuntaa metsän halki. Polkuja risteilee täällä enemmän kuin muistinkaan ja otsalampun valossa tuttukin polku näyttää vieraalta. Kun kuutakaaan ei näy, on vaikea hahmottaa mihin päin olen menossa.

Kävelen eteenpäin. Molemmilla puolillani puiden välistä vilkkuu lisää kotien valoja. Jostain olen kuulevinani ääniäkin, mutten näe ketään. Kumarrun puiden alta, astun yli kaatuneen rungon. Ylitän kallion ja löydän taas polun.

Tiedän, ettei matka ole pitkä, mutta se tuntuu siltä. Lopulta edessäni näkyy enemmän taivasta puiden välistä ja nousen vielä yhden kallion päälle, kunnes en enää pääse ylemmäs. Olen perillä.

Sammutan otsalampun ja seison hiljaa paikallani. Annan mieleni rauhoittua ja silmieni tottua pimeään. Olen Soukan Kasavuorella, Espoon ehkä kauneimmalla luonnon rakentamalla näköalapaikalla.

Suuntaan katseeni kohti merta, jonka keskeltä juuri ja juuri erottuvat saarten tummat hahmot. Muistelen kesiä, tätä ihan vasta loppunutta ja monia sitä ennen. Sitä kuinka kerran meloin yksin läpi kesäyön ja toisaalta sitä, kun toisella kertaa sain viedä lapseni telttaretkelle saaristoon. Meri on minun sielunmaisemani.

Asetan istuinalustan kalliolle ja otan eväät esiin. Käännän katseeni kaupungin suuntaan. Seuraan, kuinka bussin valot kääntyvät risteyksestä ja katoavat sitten puiden taakse. Mietin, oliko kyydissä ketään ja mietin ihmisiä lukuisten talojen valaistujen ikkunoiden takana.

Valomeren lisäksi näen paljon vihreää. Tai näin pimeällä metsäkin on mustaa, mutta näen sen sieluni silmin vihreänä. Kuinka tärkeitä nuo talojen väleissä olevat metsiköt ovatkaan. Kuinka monelle ihmiselle ne ovat päivittäisiä ulkoilun, urheilun, leikkimisen ja rauhoittumisen paikkoja. Tänä merkillisenä vuonna ne ovat olleet erityisen tärkeitä.

Pikkuhiljaa alkaa tulla kylmä, mutta minulla on hyvä olla. En pidä mitään kiirettä paluumatkalla enkä valitse suorinta reittiä.

Ihanaa ja rauhallista joulunaikaa!

Soukan Kasavuori kartalla. Sijainti: N=6668325.926, E=370287.497

Muista kulkea varoen pimeällä ja liukkaalla kalliolla.

Lisää retkikertomuksiani ja vinkkejä erityisesti lasten kanssa retkeilyyn löydät Muurahaistenpoluilla-blogistani ja Instagramista.