Joulukalenteri, luukku 20: Jään laulua Repovedellä

Lapissa sanotaan olevan kahdeksan vuodenaikaa. Joskus minusta tuntuu, että ei täällä Etelä-Suomessakaan enää ne perinteiset neljä riitä kertomaan, miltä luonnossa sillä hetkellä näyttää. Muuttunut ilmasto näkyy mielestäni etenkin syksyisin, joka tuntuu pitkittyvän vuosi vuodelta. Aika värikkäästä ruskasta ensilumeen tuntuu pitkältä. Lyhyet päivät ja harmaa sää tuntuvat vain pahentavan tätä aikaa. Luonnosta puuttuvat värit ja aurinko.

Mutta on tässä vaiheessa onneksi paljon kaunistakin. Muutaman kerran olen päässyt kuuntelemaan luonnossa sitä hetkeä, kun vesistöt alkavat jäätyä. Etenkin ensimmäinen kokemus oli pysäyttävä. Laajetessaan jää pitää ääntä, laulaa. Se kumisee ja paukkuu, ulvoo.

Viimeksi pääsin kuuntelemaan jään ääntä Repoveden kansallispuistossa marraskuussa. Lähdimme matkaan Tervajärven sisääntulosta ja kuljimme Määkijän ohi Lapinsalmelle, josta matka jatkui Kuutinlahdelle. Tähän aikaan vuodesta parasta ovat myös hiljaiset metsät ja polut. Paikoin saattaa tulipaikoilla tavata päiväkävijöitä, mutta yöpyjät ovat harvassa.

Suunnitelmissa tällä retkellä oli yöpyä Kuutinlahden taukopaikalla. Koko päivän lämpötila oli ollut nollassa ja tuuli pohjoisessa. Kuutinlahti oli osin jäässä ja osin sulana. Täydellistä, ajattelin. Olin koko päivän elätellyt toiveita, että tuuli tyyntyisi ja pakkanen kiristyisi. Virittelin riippumattoa isojen mäntyjen väliin, lähelle rantaa. Jos yöllä alkaisi pakastumisen myötä jään konsertti, en haluaisi missata siitä hetkeäkään.

Ilta kului nuotiolla, mutta tuuli ei tyyntynyt. Tuuli oli päättänyt jatkaa puhaltamistaan koko yön, muuttaen hieman vain suuntaansa. Hyvä puoli tuulessa oli, että se liikutti pilviä. Ne kulkivat vinhaa vauhtia taivaalla. Oli lähes täysikuu, joka pilkahteli ajoittain pilvien välistä valaisten maiseman ja heijastuen järven pinnasta.

Kun olin menossa nukkumaan, havahduin ääneen. Se ei ollut samanlaista kuminaa ja ulvontaa mitä olin aiemmin kuullut, kun pakkanen jäädyttää vesistöjä. Tällä kertaa ääni oli aivan pientä helinää. Menin lähemmäs rantaa kuuntelemaan. Tuuli teki pieniä aaltoja, jotka rikkoutuivat järvellä olevaa ohutta jäätä vasten. Helinä kaikui pitkin järveä ja kantautui myös kauempaa. Ääni oli saattanut kuulua jo päivällä, mutta valoisaan aikaan en osannut kiinnittää siihen huomioita. Pimeässä etenkin äänimaailma korostuu ihan eri tavalla.

Pääsin nukahtamaan marraskuun yöhön kuunnellen tuulen huminaa isoissa männyissä ja viereisen Repoveden jäiden helinää. Yksi hyvä syy lisää rakastaa myös tätä vuodenaikaa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.