Tag Archive for: Eetu Ekonen

Maailman suurin vuorovesivirta ja upea vuorireitti: Saltstraumen ja Per Karlsatind Norjassa

Hieman Bodøn kaupungin eteläpuolelta löytyy vierailun arvoinen paikka, vaikka siellä on usein paljon turisteja. Kyseessä on maailman mittakaavassakin erityinen paikka nimeltään Saltstraumen. Kapean salmen yli kulkee maantiesilta, ja kiireinen turisti voi katsella sen alla kuohuvaa merta tai vuolasta koskea. Jos katsoo tarkemmin, niin tuo virta voi sopivaan aikaan virrata ns. väärään suuntaan, eli pois päin […]

Rauhallinen syysaamu Aakenustunturilla: Moloslaen kierros Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa

Teksti ja kuvat: Eetu Ekonen Lähdenpä katsomaan lentokoneen hylkyä tunturiin. Retki oli lopulta ihan erilainen kuin mitä olin ajatellut, mutta positiivisessa mielessä. Mitä kaikkea Aakenustunturilla sitten olikaan? Kello oli kahdeksan syyskuisena aamuna, kun saavuin Totovaaran parkkipaikalle. Polunvarren heinät olivat vielä osin kuurassa ja mustikat jäässä. Taivas oli sininen ja aurinko paistoi, joten oli tulossa viimeisen […]

Norjan Floya ja Djevelporten, portti toiseen maailmaan?

Edellisenä päivänä oli ollut todella hieno retki Festfågtindenille, ja seuraavaksi ohjelmassa olisi taas yksi Lofoottien kuuluisa nähtävyys, eli kivi nimeltä Djevelporten sekä sen läheisyydessä kohoava Floyan huippu. Djevelporten on isohko kivi kiilautuneena kallionhalkeamaan Svolvaerin kaupungin lähellä yli 400 metrin korkeudessa. Moni otatuttaa itsestään valokuvan kiven päällä seisten, mutta itselle ei tullut halua moiseen. Olin kuitenkin […]

Ihana kesäpäivä Festfågtindenillä ja Heiavatnetilla Norjan Lofooteilla

Lofootit, tuo vuoriretkeilijän unelmakohde vuodesta toiseen. Tänään olisi vuorossa Henningsværin kylän vieressä kohoava Festfågtindenin huippu. Puolivälissä odottaisi lisäksi jo itsessään retken arvoinen kohde, josta lisää tuonnempana. Itse olin edellisena päivänä käynyt Kvalvikan hiekkarannalla ja noussut sieltä Rytenin huipulle, mutta aurinkoinen sää innosti jo heti aamusta  aikaisin seuraavalle vuoriretkelle. Lyhyemmälläkin päiväretkellä kokee pääsevänsä korkealle, kun saavuttaa […]

Nousu Bjørnskinntindenin huipulle paljastaa Andøyan saaren erityispiirteen

Saavuttaessa siltaa pitkin Andøyan saarelle Norjassa, oikealla edessä kurkottaa Bjørnskinntindenin huippu 635 metrin korkeuteen taivasta kohti. Parkkipaikka löytyy tien 974 varrelta, noin kilometri Bjørnskinnin kirkonkylältä länteen päin. Risteyksessä on pieni vihreä tienviitta, sekä puinen opaste ”Ti på top”. Kävelymatkaa  huipulle on 2,3 km ja se on koko matkan nousua. On elokuinen hellepäivä ja lähdemme kohti […]

Nousu Røykenin huipulle tarjoaa näköalan Norjan pisimmälle yhtämittaiselle hiekkarannalle, Bleikstrandalle – katso video!

Miltä näyttää Norjan pisin yhtämittainen hiekkaranta Bleikstranda lintuperspektiivistä? Siitä voi ottaa selvää nousemalla läheiselle Røykenin huipulle 468 metrin korkeuteen. Kohde sijaitsee Andøyan saarella Västerålenissa. Katso myös video matkastamme jutun lopusta! Reitti 2+ km/suunta Kohde kartalla: GoogleMaps & NorgesKart Kyseinen ranta sijaitsee Andøyan saarella Västerålenissa, ja pituutta sillä on useampi kilometri. Kokonaisuutta voi olla vaikea hahmottaa […]

Yksi Norjan ja ainakin Lofoottien upeimmista maisemista avautuu Reinebringeniltä

Yksi Lofoottien kuvatuimmista vuorista lienee Olstinden, joka jää Reinen kylän taustaksi useissa valokuvissa. Samainen vuori näkyy myös ehkä Lofoottien kuuluisimman vuoren, Reinebringenin päältä vieläkin hienommin.  Kohde kartalla (Google Maps) Jyrkkä reitti 1,7 km/suunta Kun muutama vuosi sitten (2017) Reinebringenillä kävin, paikka oli mainittu suosituimmaksi, mutta myös Lofoottien vaarallisimmaksi kohteeksi sen jyrkkyyden ja vierivien irtokivien vuoksi. […]

Miten retkeillä vuorelle? Poimi tästä vinkit päiväretkelle Norjan jylhissä maisemissa

Haaveiletko ensimmäisestä vuoren huiputuksesta vai oletko jo käynyt useammalla huipulla? Voin sanoa, että tunne huipulle päästessä on hieno ja säilyy muistoissa pitkään. Muutama asia kannattaa kuitenkin huomioida ennen retkeä, ja tässä jutussa kerron hieman muutakin mitä on kiva tietää Norjassa retkeiltäessä ja miksei muuallakin.  Reittimerkinnöistä Norjassa useimmat valmiit reitit on merkitty maastoon pääasiassa punaisilla maalimerkinnöillä kiviin, […]

Husfjellet, vuoriretki Senja-saarella Norjassa

Senja-saarella riittää nähtävää, ja moni on varmaan siellä liikkuessaan pysähtynyt Tungeneset-nimisellä levikkeellä, jonka puisen polun päästä avautuu yksi saaren kuvatuimpia vuorinäkymiä. Maisemaa on monessa yhteydessä nimitetty ”lohikäärmeen hammasrivistöksi” terävien huippujen vuoksi, mutta miltä sama maisema mahtaa näyttää hieman toisenlaisesta perspektiivistä? Kohde kartalla Haastava reitti 4 km/suunta Laavu ja tulipaikka Husfjellet-vuoren huipulta nimittäin näkyy tuo sama […]

Retki Hesten-vuorelle ilta-auringossa

Segla lienee Norjan Senja-saaren kuuluisin vuori, mutta parhaan kuvan siitä saa viereiseltä Hesten-vuorelta, varsinkin jos ilta-auringon säteet valaisevat sen.  Kohde kartalla: GoogleMaps; NorgesKart Edellisen kesän retki Seglalle teki niin suuren vaikutuksen, että piti heti seuraavana kesänä poiketa viereisen Hesten-vuoren huipulle. Auto on jätettävä samalle parkkipaikalle ja käveltävä kylän poikki polun lähtöpisteeseen, josta huipulle on vielä […]