Norjan Floya ja Djevelporten, portti toiseen maailmaan?

Edellisenä päivänä oli ollut todella hieno retki Festfågtindenille, ja seuraavaksi ohjelmassa olisi taas yksi Lofoottien kuuluisa nähtävyys, eli kivi nimeltä Djevelporten sekä sen läheisyydessä kohoava Floyan huippu. Djevelporten on isohko kivi kiilautuneena kallionhalkeamaan Svolvaerin kaupungin lähellä yli 400 metrin korkeudessa. Moni otatuttaa itsestään valokuvan kiven päällä seisten, mutta itselle ei tullut halua moiseen. Olin kuitenkin pitkään ajatellut käväistä sitä katsomassa, ja maisemat paikalta olisivat joka tapauksessa hienot. 

• Reitti 1,5–2 km/suunta
• Vaativa
• Taukopaikka: Ei
• Saapuminen autolla: P-alue Google Maps
• Saapuminen julkisilla: Bussi Narvikista Svolværiin tuo n. 200 m:n päähän reitiltä. Pysäkki Svolvær øst.

Koska paikka ja reitti sinne on hyvin suosittu, on auto jätettävä maksulliselle parkkialueelle tai käveltävä extraa jostain kaukaa. Kävelymatkaa tälle erikoisessa paikassa olevalle kivelle on opasteen mukaan ”vain” 1,5 kilometriä, ja Floya-vuorelle 590 metrin korkeuteen pääosin samaa reittiä 2 kilometriä, mutta molemmat reitit on merkitty mustalla. Mustalla merkityt reitit tarkoittavat Norjassa joko erityisen pitkiä, raskaita tai vaikeakulkuisia, ja koska matka ei tämän pidempi ole, reitti kuuluisi selvästi jälkimmäisiin kategorioihin. Opastaulun mukaan reitti nousisi jopa 50° kulmassa, eli haastetta voi odottaa. Onneksi alun jyrkin osuus koostuu nykyään nepalilaisten sherpojen tekemistä kiviportaista, mutta 505 askelmaa eivät jätä ns. ketään kylmäksi, ei ainakaan lämpimänä kesäpäivänä.

Itse olin ajoissa liikkeellä, eli astuin ensiaskeleet portaille jo ennen aamuseitsemää. Näin sain kulkea melko rauhassa ja suurimman osan menomatkasta vuoren varjossa, mikä oli hyvä, koska päivästä oli jälleen tulossa kuuma. Sopivin välein portaikon viereen on tehty levikkeitä, joissa voi hengähtää ja katsella maisemia kivipenkeillä istuen. Varasin pysäköintiaikaa 7 tuntia, joten kiirettä ei pitäisi olla, ja se onkin tärkeää voidakseni nauttia täysillä tästä varsin kauniista retkipäivästä.

Noin puolen kilometrin jälkeen portaat loppuvat 150 metrin korkeudessa, ja siitä 50 metriä ylempänä saavutaan polun risteykseen. Oikealle lähtee reitti Svolvaergeitalle, josta moni varmaankin on nähnyt kuvan Lofoottien esitteissä. Kaksi kivipaasia, joille vuorikiipeilijät nousevat köysien avulla ja taustalla kaupunki. Se ei kuitenkaan ole vuorenhuippu, vaan Floyan lounaisrinteessa noin 350 metrin korkeudessa oleva kivimuodostelma. Sinnekin menevä reitti on merkitty mustalla ja jo kauempaa näyttää siltä, että edes sen juurelle ei ole helppoa nousta.

Jatketaan siis vasemmalle sinivalkoisia maalimerkkejä seuraillen. Reitin luonne muuttuu hetkeksi, nyt on tarjolla polkua, avokalliota ja paikoin pitkospuita. Tänne asti reitti ei ole paha kulkea jos portaat eivät ole ongelma, ja reitti on hyvä päiväretkikohde sinällään melkein kenelle vain. Alastulo korkeita askelmia pitkin tosin saattaa ottaa polviin. Parin sadan metrin korkeudesta jyrkän rinteen päältä näkee hyvin Svolvaerin kaupunkiin ja voi seurailla laivojen sekä autojen liikkeitä eväitä nautiskellen.

Reitti jatkuu nyt pääosin helppokulkuisena vuorten välissä, ja piakkoin Svolvaergeitan kivimuodostelmakin näkyy taivasta vasten. Välillä on jyrkkiä kallio-osuuksia, jotka märkinä voivat olla haastavia, mutta tarjoavat mukavia paikkoja eväiden syöntiin ja taukojen pitämiseen. Maastokartan mukaan lähistöllä virtaa puro, mutta näin elokuun taitteessa en vettä juuri nähnyt ja alueella laiduntavien lampaiden vuoksi siitä ei kannata juoda muutenkaan.

Reitillä on hyvät opasteet, ja seuraavassa risteyksessä voi valita polun vasemmalle kohti Blåtindenia tai oikealle kohti Djevelportenia. Blåtindenillä olen jo käynyt, vaikkakin toiselta puolelta vuorta sinne nousten, joten suuntaan oikealle ja nousen seuraavan kiviportaikon ylös. Se päättyykin vuorenselälle, jossa välietappi jo on. 

Minun ehkä reippaalla vauhdilla parkkipaikalta tänne kestää noin tunnin verran. Koska olen ajoissa liikkeellä, kiven luona ei ole ketään, jota pyytää ottamaan kuvaa. Toisaalta saan tutkia ja kuvata paikkaa kaikessa rauhassa, mitä arvostan. Ilman jalustaa kameraa ei saa sellaiseen paikkaan, josta näkyisi takana siintävät vuorten huiput, ja aamulla vastavalo tekee kuvaamisesta hankalaa muutenkin. Kartasta jälkikäteen katsottuna noille vuorille on matkaa noin 10 kilometriä, ja niiden korkeudet vaihtelevat 600 ja 700 metrin välillä.

Kiven päälle päästäkseen olisi könyttävä jyrkkää kalliota, josta putoamismatkaa on sen verran, että päätös jättää siellä käymättä syntyy kohtalaisen helposti. Ja toisaalta, en siitä saisi edes valokuvaa muistoksi. Sää on mitä mainioin maisemien ihailuun, ja aurinko valaisee nyt jo äsken kulkemani reitin takanapäin. Muutaman sadan metrin päässä on pieni porukka tulossa perässä ranskaa puhuen ja mietin, odottaisinko heitä valokuvaajiksi. Päätän kuitenkin jatkaa matkaani ylemmäksi omassa rauhassa. Polku nousee jälleen jyrkästi, mutta maisemia kelpaa katsella. Rinnettä pitkin jatkan puoli kilometriä, ja kohta saavunkin tasaisemmalle paikalle, josta näkyy aiempaa hienommin merelle vuoren yli. Mutta polkua varsinaiselle huipulle en meinaa löytää millään.

Kierrän ympäri ja kokeilen eri polkuja, mutta ne osottautuvat kaikki sen verran jyrkiksi, että palaan aina samalle tasanteelle. Mietin, että matka tänne saakka ei itse asiassa ollut kovin paha moniin Lofoottien ja Senjan reitteihin nähden, mutta se oli kuitenkin merkitty mustalla opasteella? Tässä se selitys taitaa olla ihan käsin kosketeltavissa, kun polku muuttuu kallioiseksi jyrkänteeksi.

Loppumatka huipulle edellyttäisi siis ihan kunnolla kiipeämistä. Se ei varmaan ongelma olisi, mutta entä alastulo? Sekin on kaiketi aika varmaa, mutta onnistuisiko se hallitusti, onkin jo toinen kysymys. Floyan varsinaisella huipulla käynti osottautui siis tehtäväksi, jossa vaadittaisiin normaalia huonompaa itsesuojeluvaistoa. Olen kuitenkin niin lähellä huippua, että aioin silti merkitä tämän listalleni saavutetuista huipuista. Aikaa tähän saakka on kulunut noin 2 tuntia, eli keskinopeus on ollut noin 1 km/h taukojen kanssa. 

Syön suklaata huipun juurella kaikessa rauhassa, kunnes yksi ruotsalainen tulee myös ylös. Hän on ajatellut samoin, eli aikaisen aamun olevan hyvää aikaa nousta vuorelle, sekä oli myös yksin reissussa. Aika hauska juttu. Vaihdamme lyhyet kuulumiset ja syömme eväitämme. Ihmisiä alkaa hiljalleen tulla lisää, ja yksi uskaltautuu nousemaan huipulle saakka. Suoritus näyttää siltä, että olin tehnyt hyvän päätöksen olla kokeilematta moista itse. 

Jatkan jonkin ajan kuluttua vielä matkaa vuoren selkää pitkin eteenpäin niin kauan, että pääsen näkemään Svolvaergeidan yläviistosta. Löydän sieltä myös mukavan varjopaikan lämmittää lounasta ja istuskella yksinään merelle ja ympäröiville vuorille katsellen. 

Lähes kirjaimellisesti alapuolella erottuu harmaa raita, eli ne kiviset portaat, joista tämä retki alkoi. Eivätpä ne tästä perspektiivistä edes näytä jyrkiltä, miten ne aamulla kuitenkin hengästyttivät niin? Aika kuluu jälleen nopeaan, on jo vierähtänyt pari tuntia siitä, kun saavuin ylös, joten lähden rauhakseen suuntaamaan takaisin alas. On jälleen sellaisia maisemia, että niitä ei voi kuvia katselemalla käsittää, vaan pitäisi jokaisen saada kokea nämä itse. Jos luulet osaavasi hahmottaa syvyydet, etäisyydet ja muun kuvista, kerro silti ainakin viidellä ajatuksesi, niin ollaan lähellä todellisuutta. 

Paluumatkan kuljen hieman eri reittiä. Ohitan nyt Djevelportenille nousevat portaat jonkin matkan päässä kulkevaa polkua, joka hieman lyhentää reittiä. Tosin reitti on myös sen verran jyrkkä, että pitää ottaa käsillä tukea ajoittain, portaat olisivat olleet hyvä valinta. Kohta olen taas pääreitillä ja ihmisiä tulee tasaiseen tahtiin vastaan. Keskipäivän auringossa heillä näyttää olevan huomattavasti kuumempi kuin mitä itselläni oli aamulla samaa polkua ylöspäin noustessani.

Alaspäin tullessa pidän useita maisemienihailutaukoja ja nautiskelet kesästä. Svolvaergeidan polun risteyksessä pysähdyn ja harkitsen siellä käymistä ainakin niin pitkälle, kuin polkua helposti pääsisi. Kello kuitenkin näyttää, että siellä käyntiin ei ole enää liikaa aikaa, joten jatkan matkaa autolle rauhalliseen tahtiin.

Retkellä kului aikaa yhteensä yli 6 tuntiä, eli vaikka pidin 7 tuntia pysäköintiaikaa 4 kilometrin retkelle reilusti ylimitoitettuna, ei se sitä lopulta ollutkaan. Kiireen tuntua ei kuitenkaan ollut ja sain kokea heinon retken upeissa maisemissa auringosta nautiskellen. Mitähän huomenna, tämä oli nimittäin neljäs vuoren valloitus neljänä peräkkäisenä päivänä?

Tässä vielä hieman liikkuvaa kuvaa kyseiseltä retkeltä: