Yksi Norjan ja ainakin Lofoottien upeimmista maisemista avautuu Reinebringeniltä

Yksi Lofoottien kuvatuimmista vuorista lienee Olstinden, joka jää Reinen kylän taustaksi useissa valokuvissa. Samainen vuori näkyy myös ehkä Lofoottien kuuluisimman vuoren, Reinebringenin päältä vieläkin hienommin. 

Kohde kartalla (Google Maps)

Jyrkkä reitti 1,7 km/suunta

Kun muutama vuosi sitten (2017) Reinebringenillä kävin, paikka oli mainittu suosituimmaksi, mutta myös Lofoottien vaarallisimmaksi kohteeksi sen jyrkkyyden ja vierivien irtokivien vuoksi. Koska näkymä huipulta on varmasti Norjan kauneimpia, ja siksi myös hyvin suosittu, on reittiin viime vuosina panostettu miljoonia kruunuja. Tällä summalla ovat nepalilaiset kiviosaajat tehneet portaita yli 1600 kpl! Reitti luokitellaan nykyään norjalaiseen tyyliin mediumiksi, mutta 448 metrin nousu lähes meren pinnan korkeudesta lähtevällä reitillä on hyvin jyrkkä ja vaatii siksi kuntoa. 

Pysäköintivaihtoehtoja on muutama. Lyhin kävely on E10-tien ja Reinen kylälle kääntyvän tien risteyksessä, mutta siihen päästäkseen on oltava ajoissa liikkeellä. Å:ta kohti lähdetään vanhaa tietä tunneli kiertämällä. Maksullista pysäköintitilaa löytyy Reinen kylältä, ja ilmainen levike noin 2 km Å:ta kohti ensimmäisenä mainitusta risteyksestä. Polun pää löytyy Ramsvik-tunnelin eteläpäästä, josta noustaan ensin vähän matkaa koivikon seassa, mutta pian näkymä merelle etelän suuntaan aukeaa. Opastaulun mukaan huipulle on matkaa 1,7 km, kunhan alkupisteeseen on päästy. Kohta kulkeminen helpottuu, kun luonnonkivistä taitavasti kootut portaat alkavat. Niitä sitten hetken aikaa riittääkin askellettaviksi.

Tietynlainen tunnelma portaita noustessa puuttuu polkuun verrattuna, mutta tässä tapauksessa ihan hyvä niin. Aiemmin polku oli paikoin hyvinkin vaikeakulkuista jyrkkyytensä vuoksi ja jalkojen alta pyörivät kivet olivat vaaraksi takana tuleville. Korkeutta kertyy nopeasti ja maisema muuttuu, paras on kuitenkin vielä edessäpäin. 

On hyvä pitää välillä hengähdystaukoja ja päästää vastaantulevia ohi. Tulosuuntaan aukeaa näkymä kauas merelle ja kohta näkyy jo sillan pielessä oleva levike, johon jätin auton. Portaissakin riittää hämmästeltävää, olisipa omassa pihassa yhtä hienot portaat jonnekin. Osa kivistä on niin suuria, että hattua pitää nostaa niille, jotka ovat niitä käsipelissä täällä kuljettaneet ja paikoilleen asetelleet.

Ihan perille asti ei ainakaan vielä kesällä 2021 kiviportaita päässyt, vaan viimeistä nousua varten könytään vanhoja polkuja. Niistä voi valita mieleisensä, sillä niitä on useampia vierekkäin. Vyöryviä kiviä on syytä varoa ja pitää hieman etäisyyttä edellä menevään, jos vain mahdollista. Nelivetoakin tarvitaan, jos valitsee väärän polun eikä taakseen kannata katsoa, nimittäin jos pelkää korkeita paikkoja.

Olen usein kirjoittanut, kuinka hieno tunne on, kun pitkä nousu ja polkuun tuijottaminen vaihtuu muutaman metrin päässä olevaan horisonttiin. Kohta ollaan perillä ja uusi maisema vuoren yli avautuu silmien alle. Tämänkertainen maisema näyttää jo valokuvissa upealta, joten lienee sanomattakin selvää, että sitä se on myös itse nähtynä.

Maisemassa on lähes kaikkea, mitä Norjaan ihastunut retkeilijä voi toivoa. On terävähuippuisia vuoria, vuonoja, saaria, kalastajakyliä, järviä ja avomerta. Pystytkö erottamaan lähes 50 km päässä olevan Henningsvaerin kylän ja toisaalla lähes sadan kilomerin päässä olevan mantereen vuoristot? Parin askeleen päässä edessä on lähes pystysuora pudotus alas Reinen kylää kohti, jonka rakennukset erottuvat reilun 400 m korkeuteen vielä hyvin. Lofoottien päätie on yksi Norjan kansallisista matkailureiteistä ja täällä se hyppii hauskasti saaresta toiseen siltoja pitkin. Reinebringenin ”huippu” kohoaa 449 metriä meren pinnan yläpuolelle, mutta samaa harjannetta kulkien pääsee korkeammallekin.

Kun ensimmäiset eväät on syöty ja maisemia tovi ihailtu, voi retkeään jatkaa vuoren selkää kulkevaa polkua kohti Helveteä, jonka huippu on 615 metriä korkea ollen siis huomattavasti tätä loistavaa näköalapaikkaa korkeammalla. Polku sinne on Lofoottien vastine kuuluisalle Romsdaseggenin reitille (juttu Retkipaikassa). Maisema molempiin suuntiin on upea, toisella puolella on lähes pystysuora pudotus ja toinenkin puoli jyrkähkö luiska kohti merta. Välillä harjanne kääntyy laskuun, mutta kohta taas noustaan aiempaa ylemmäksi. 

Joka askeleen jälkeen voisi pysähtyä ottamaan valokuvan tai muuten vain ihastelemaan maisemia. Alhaalla näkyvä järvi näyttää olevan kuin meren lahti, mutta todellisuudessa se on 67 metriä sitä korkeammalla ja kuvauspaikkaa miltei 500 metriä alempana. 

Näissä maisemissa kelpaa aikaa viettää ja mieli olisi tehnyt olla loppupäivä täällä ylhäällä, mutta kuten joskus käy, sää muuttuu yllättäen aurinkoisesta pilviseksi. Varmuuden vuoksi suuntaan takaisin alaspäin, jotta pysyisin kuivana ja polku ei niin liukkaana on mukavampi kulkea. Alaspäin kohti Reinebringeniä on hienoa kulkea maisemia katsellen, kunhan muistaa välillä katsoa myös jalkoihinsa. 

Täältä näkyy suurin osa Lofoottien saarista, kauimmaiset värjäytyvät sinisiksi. Tämä on niitä harvoja vuoria, jolla olen käynyt useammin kuin kerran ja jos Luoja suo, niin tulen vielä käymään uudestaankin. Ei paikkaa suotta ole kehuttu yhdeksi kauneimmista.